- Lebedevin puujalka ja kenraali paashina
- Pääseekö Dosto panemaan paremmaksi kuin Tolstoi?
- Savolaispiällysmiesten sivistys
- Viisasteluksi taaskin menee
- Palautetta
- Lähetä palautetta!
Tässä lukujaksossa on tarina, joka on ikään kuin istutettu lisäkkeenä yleiseen juonen kulkuun. Voisi kuvitella, että juuri tällaisia varten kirjailijat kulkevat kynä ja lehtiö taskussaan. Jostakin - tietysti yhtä hyvin omasta päästä kuin ulkopuoleltakin - putkahtaa sopiva tapaus. Siitä tehdään merkinnät, ettei unohdu, kun on irrallaan. Sitten ympätään yleiseen juonen kulkuun. Sellainen näkyy sitten lopputuloksessakin selkeästi, mutta näkyköön, kunhan se on sopivalla aasinsillalla liitetty. Tällaisista on vaikka kuinka paljon esimerkkejä esim Kiven Seitsemässä veljeksessä ja Cervantesin Don Quijotessa. Jotenkin erityisesti olen tullut niissä näihin kiinnittäneeksi huomiota. Niin, ja niitä on nimenomaan myös Dostojevskilla, muissakin teoksissa kuin tässä Idiootissa.
Lebedevin puujalka ja kenraali paashina
Eivät nämä tämän lukujakson erillisjutut sittenkään voi olla mitään kävelyretkellä muistikirjaan hätäisesti muistin varmistamiseksi merkittyjä, niin on konstikkaat ja polvekkaat juonet. Paremminkin ovat varmaan pyörineet mielessä kauankin ja joka pyörähdyksellä saaneet jonkin herkullisen lisäpiirteen. Edesmennyt serkkuni oli ammatiltaan kuvanveistäjä Maariassa Turun lähellä, nykyään Maaria kai itse Turussa. Hän selitti, miksi jokin työ valmistuu varsin hitaasti: pyöritellään ja kierretään ja sipaistaan lastu kerrallaan, välillä päiviä, ettei mitään ja sitten taas… Niin useinkin syntyy taideteos. Niin saattaa syntyä myös tällainen vivahteita täynnä oleva tarina.
Tässä nyt syntyy mielikuva valehtelijoiden klubin mestaruuskisasta Lebedevin puujalan ja kenraali Ivolginin Napoleon-jutun kesken. Voisiko puujalka olla niin taitavasti tehty, ettei vaimokaan sitä huomaisi. Ei kyllä mitenkään! Onhan Lebedevillä sentään lapsiakin ja monta. Ei kyllä Dosto tällä puujalalla pääse lähellekään 'harmaata aluetta' eli uskottavuuden ja epäuskottavuuden sellaista rajaa, ettei lukija oikein voi olla ihan varma, onko faktaa vai fiktiota. Kenraalin paasipoika-juttu oikeastaan pääsee mielestäni lähemmäs, vaikka enpä sentään tiedä. Niinhän se Tolstoikin kertoo Moskovaan jääneistä ja piiloutuneista ja valloittajien kanssa kaveeranneista. Miksi ei sitten Dostojevskin Ivolgin. Venäjällä siis osattiin ranskaa jo ennen Napoleonin retkeä, ehkä vallankumouksen alku oli innoittanut. Ja juuri kielitaidon kautta sekä Tolstoilla että nyt tässä Dostojevskilla päästään ystävällismieliseen kontaktiin vihollisen kanssa. Muuten mitenkähän nämä nyt taas keskenään ajoittuvat: Idiootti ja Sota ja rauha?
Pääseekö Dosto panemaan paremmaksi kuin Tolstoi?
Sota ja rauha Wikipedian mukaan 1865-69 ja Idiootti, pahus kun ei jää mieleen, vaikka äskettäin katsoin, ihan oikein sentään, 1868. Menepä tuosta nyt sanomaan, mutta veikkaisinpa, että Tolstoin teksti on ollut Dostojevskin tiedossa, mutta ei päinvastoin. Mistä muka niin päättelen? No siitä, että Tolstoilla päähenkilö Andrei Bolkonski näkee Napoleonin, vai oliko jopa, että vain kuulee taistelukentällä kuumehoureessa haavoittuneena, mutta Dostojevski panee paremmaksi ja antaa kirjansa henkilön tavata ja keskustella Napoleonin kanssa. Mitä spekulaatioita mahdetaan pystyä tekemään siitä, että tässä vielä lapsi ja myöhempi luikurinlaskija on kosketuksessa suuren keisarin kanssa. Ettei vain ikään kuin keisaria alennettaisi.
On tässä minun käyttämässäni suomennoksessa pieni painovirhe, sellainen, että tekstiin on tullut vahingossa ylimääräinen kirjain [M'aimes-tum petit?, p.o. M'aimes-tu petit?]. Oikeastaan tuntuu siltä, että suomentaja on osannut ranskaa paremmin kuin Dostojevski, sillä noin ei ranskalainen aivan varmasti sanoisi, vaan 'M'aimes-tu, mon petit?' - eli kuuluu ehdottomasti sanoa 'mon petit' eikä pelkkä 'petit' ja silloinhan onkin saattanut suomentajalta lipsahtaa tähän oikeampi muoto ja siitä on jäänyt sitten 'm' sanaan 'tum'.
Tolstoi muuten käyttää ranskalaisia repliikkejä kirjoissaan varmaan viisi kertaa niin paljon kuin Dostojevski omissaan. Molemmissa repliikit on uskollisesti sitten käännetty sivun alaviitteissä. Joissakin kohdissa Sotaa ja rauhaa näitä ranskankielisiä keskusteluita on niin paljon, että varmaan kolmannes sivusta menee käännöksiin. Silloin kun luin ensi kertaa Sotaa ja rauhaa, tämä oli suuri helpotus, koska silloin osasin ranskaa paljon paremmin kuin venäjää, nyt saattaa olla päinvastoin. Ihan ensimmäinen venäjänkielinen kirjani oli Gogolin Kuolleet sielut, jonka luin rinnan ranskankielisen kanssa. Pitäisi Kuolleet sielut ehdottomasti lukea uudestaan. Sitä pidetään Venäjän kirjallisuuden kulmakivenä. Siitä se alkoi.
Savolaispiällysmiesten sivistys
Jaha, onpa tässä samassa kohdassa toinenkin kiinnostava ranskan sana. Taitaa selittää savolaisten sivistystä enemmän kuin itse osaavat aavistaakaan. Edellinen repliikki nimittäin kuuluu 'Voilà un garçon bien éveillé! Se on suomennettu: Mikä reipas poika! Mutta savolainen sanoisi tässä paikassa aivan varmasti: '[Katohhaa,] siinäpä virkeä poeka.' Molemmat suomennokset yhtä hyviä, mutta savolainen on asiallisen oikeellisuuden lisäksi myös sanallisesti, etten sanoisi kirjaimellisesti tarkka. Sana 'éveillé' on nimittäin suomeksi tietenkin 'valpas', 'hereillään oleva'. Eli savolaiset Ruotsin kuninkaan sotajoukoissa Keski-Euroopaa ryöstellessään ovat sivistyneet. Nytkin taas Prahassa viikko sitten käydessäni ruotsalaisten konnuuksista muistuteltiin… Onneksi menee ruotsalaisten piikkiin, vaikka suomalaiset, kai ennen muuta siis savolaiset, ainakin alipäällystönä, luulisin…
No tämä nyt näyttää menevän kokonaan kielitieteen, tai ehkä paremminkin kielitaiteen puolelle. Joudun sittenkin epäilemään suomentajan ranskan taitoa ja Dostojevskin kielenkäyttötaidon vaakakuppiin tipahtaa taas vastapuolelle yksi kiusallinen kivi. Tai se oikeastaan tipahtaa koko venäläisen käytännön vastaiseen vaakakuppiin pompattuaan suomalaisen kääntäjän vaakakupista. Tässä nimittäin puhutaan henkilöstä nimeltä - venäläisessä tekstissä 'Konstan', suomennoksessa 'Constant' - [siis Lea Pyykön suomennos - ihmettelisin, jos muissa olisi sama]. Molemmat ovat päin seiniä. Tässä tarkoitetaan tietenkin Napoleonin puolisoa Constancea. Venäjässä translitterointi muista kielistä kuuluu tehdä ääntämisen mukaan. Koska kysymyksessä on feminiini, äännetään jälkimmäinen c ja siis venäläinen transkriptio kuuluisi olla 'Konstans'. Suomentaja taas on transkripioinut virheelisestä venäläisestä ajattelematta alkuperäistä ranskalaista tai tietämättä asiaa. Eikä kun korjaus: ei moitetta suomentajan ranskan taidosta, mutta kylläkin historiatiedoista, vai voisiko sanoa suorastaan yleissivistyksestä. Venäjän sanasta 'Konstan' (
) voidaan ranskan kielen sääntöjen mukaan päätellä alkuperäisen sanan olleen juuri Constant, mutta sen niminenhän ei Napoleonin puoliso ollut vaan oli Constance. - Siis Lea Pyykölle ranskasta 10, historiasta 4.
Tässä suhteessa surkuhupaisia ovat venäläisten itsensä tekemät käännökset länsimaisille kielille. Niistä on esimerkkejä tukkukaupalla kohta Suomen itärajan takana. Kotikontuni naapurikylä Ylä-Urpala on hallussani olevassa Venäjän (Neuvostoliiton) tiekartassa Julia Urpala, Y kun on ensin transkripioitu venäjän kirjaimella 
ja se sitten meikäläisillä sinänsä ihan oikein 'Ju'. Vähintään yhtä hyvä on Sortavalan esikaupungin tienviitassa, jossa 'Helylä' on muodossa 'Helyulya'. Minun mielestäni saisivat meikäläiset nimet kirjoittaa meikäläisillä kirjaimilla, ainakin ihmisten nimet kirjoissa. Mutta se ehkä sitten edellyttäisi, että meillä kirjoitettaisiin heikäläiset nimet sikäläisillä… Ei kyllä tunnu mitenkään mahdolliselta.
Ja vieläkin osuu silmään epäilyttävä ranskan kielen sana: Napoleonin allekirjoitus muistokirjassa. Siinä lukee: 'Napoléon, votre ami sincère'. Mitenkähän on, eikö vain tämä ole juuri sellainen tapaus, jossa pitää olla 'Napoléon, votre sincère ami'? Jos näin on, se menee Dostojevskin piikkiin, sillä niin on venäläisessä tekstissä. Tässä nimittäin 'sincère' ei ole Napoleonin nimenomainen erityinen ominaisuus, vaan on olemassa sellainen käsite kuin 'uskollinen ystävä' ja silloin adjektiivi kuuluu eteen. En tiedä: pitäisi kai pidättäytyä näistä kielitieteellisistä, eikä kun -taiteellisista viisasteluista. Syntyy ehdottomasti virheellinen kuva minusta itsestäni. En tunne näistä itseäni. En ole ikinä ennen tällä tavalla viisastellut. Todellisuudessa suhtautumiseni ns. kielivirheisiin on täsmälleen päin vastainen: virheistä viis! Ja väärä kuva saattaa syntyä kielitaidostanikin. Enhän minä tietenkään näitä varsinaisesti osaa. On vain kaikenlaista mieleen tarttunut elämän varrella.