Lukupiirin alussa on mielestäni hieno kuvaus todentuntuisen painajaisunen kulusta. Viime aikoina olen itsekin nähnyt sellaisia yhä enemmän. Omissa unissani nyt ei mitään pikku-ukkoja, kääpiöitä tai muutenkaan merkillisiä hahmoja ole, mutta jollakin tavoin olen niissä itse mukana ja jossakin kiipelissä, josta sitten herääminen tuo helpotuksen. Muuten tunnelma on jotenkin hyvin samanlainen kuin mitä tässä on kuvattu, hämmentävä määrä on todellisuutta ja epätodellisuutta, ei ehkä aivan tuskaa, mutta jonkinlaista ahdistusta kuitenkin.
Uuusi näkökulma DostojevskiinTästä lähtien joudun tarkastelemaan Dostojevskia väistämättä hieman toisesta näkökulmasta kun tähän asti. Tähän asti olen ollut täysin varaukseton Dostojevskin ihailija. En ole pystynyt näkemään juuri mitään säröjä, joita en olisi voinut hyväksyä sellaisenaan. Nyt on yhtä suuresti filosofina ihailemani moskovalainen professori Lev Balashov tuohtuneena esittänyt pitkän ja perustellun jeremiaadin siitä, miksi hän ei voi pitää Dostojevskia arvossa. Balashov rakentaa filosofiansa rakkauden ja luovuuden ja humanismin perustalle. Hänen filosofista maailmankuvaansa en voi ja luulen ettei juuri kukaan voi olla hyväksymättä. Hän ei taas voi hyväksyä Dostojevskin antisemitismiä, ei sitä lausetta, jonka Karamazovin veljeksistä Ivan sanoo: Jos jumalaa ei ole, ihminen on jumala ja kaikki on sallittua. Hänen mielestään Dostojevski myös liiaksi kaivelee ihmisestä pahaa ja kielteistä, kun kuitenkin hyvä on voitolla ja vie ihmistä eteenpäin, ei paha. Jään kyllä kuitenkin Dostojevskista hakaukseen filosofiystäväni kanssa. Vaik ka luulenkin, että hänen kantansa ei juurikaan järkähdytä omaani, jää kuitenkin piikiksi lihassa, varoittavaksi ääneksi taustalle. Lähi aikoina toivon saavani nettiin hänen 47 teesiä sisältävän pamflettinsa Humanistinen manifesti, jonka juuri olen kääntänyt suomeksi; selitykset vielä puuttuvat.
Tiukka ote ruhtinaan sielustaTässä käsitellyt kolme kirjettä ovat maagisen väkeviä kiinnikkeitä ruhtinaan sieluun, samaan tapaan kuin hänen voimakkaat painajaisunensa. Kirjeiden kirjoittaja, siis Nastasia Filippovna, vangitsee ruhtinaan ikään kuin pihteihin. Kertoo seuraavansa tarkoin ja läheltä ruhtinaan elämää. Näkee ruhtinaan juuri sellaisena kuin Dostojevski hänet kuvaa: yläpuolella muiden ihmisten, yläpuolella kaiken arvostelun. Toisaalta hän haluaisi omistaa ruhtinaan sielun kokonaan ja yksin, mutta toisaalta hän ei tunne itseään sen arvoiseksi ja häntä kiusaa se, että hänellä on voittoisa kilpailija (Aglaja Ivanovna). Niinpä hän tuleekin siihen lopputulokseen, että Aglaja voittaa ja hänen on luovuttava. Hän myös antaa ymmärtää poistuvansa näyttämöltä peruuttamattomalla tavalla. 'Minä kuolen pian.' Hourailuksi ruhtinas kirjeiden sisällön arvioi. Mutta tämä arvio ei vapauta häntä näiden kirjeiden lumouksesta. Sitten ruhtinas astelee Jepantshinien huvilalle ja saman tien sisään tajuamatta, että kello on jo yli puolen yön. Tapaa Aleksandran, keskustelee hetken tämän kanssa. Joutuu lähtemään tyhmin toimin pois. Ei hän asiaansa ilmoitakaan, ehkei hänellä mitään erityisempää mielessä ollutkaan. Ehkä vain ajautui paikalle kirjeiden maagisen voiman työntämänä, ehkä vapautuakseen niiden lumosta.
Kirjeillä on jälkinäytösRuhtinas lähtee kohti omaa huvilaansa, siis Lebedevin hyuvilaa. Ja kaiken maagisen päälle ja päätteeksi puiston hämärässä seisoo itse 'hän', jonka nimeä ei tässäkään luvussa mainita, mutta ei myöskään jää epäselväksi ketä tarkoitetaan, näiden kirjeiden kirjoittajaa. Lyhyeksi jää heidänkin kohtauksensa. Molemmat ovat epätoivon vallassa. Nainen puhuu hätäisesti, ikään kuin takaa-ajettuna. Viimeisen, vihonviimeisen kerran on tullut tapaamaan. Heittäytyy polvilleen ruhtinaan eteen. Tämä siitä perinpohjaisesti järkyttyy ja häkeltyy. Rauhoitu, nouse ylös. Samassa ilmestyy Rogozhin paikalle. Hän onkin ollut mukana koko ajan, naisen saattomiehenä. Oletko lukenut kirjeet? Entä sinä, et kai sinä ole lukenut? Tottahan toki. Hän näytti ne itse jokaisen. Muistatko, hän kirjoitti partaveitsestä, he-he. Varmaan tämäkään ei filosofiystävääni LBtä miellytä, sillä tämä on enteellinen lause ja sillä tulee olemaan vielä merkitystä tämän teoksen sisällössä. He matkustavat pois huomenna. Oletko onnellinen vai et? En, en, en. se vielä olisi puuttunut, että olisit vastannut kyllä.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20080211 (20080211) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster