|
Tässä nyt on yksi Dostojevskin vakioteemoja. En mahda sille mitään, mutta heti tulee mieleen Dostojevski 'oman lukupiirinsä' viikkotehtävän ääreen istuneena. Taas on se aikakauskirja vaatimassa sitä painoarkkiaan. Hänellä ei ole yhtä helppoa kuin meillä, joilla on aihe valmiina. Mutta on hänelläkin näitä aiheita takataskussaan, oikein muistikirjassaan, jonne hän keräilee materiaalia kaikkialla liikkuessaan. Tällä kertaa ei edes muistikirjaa tarvita. Otetaan rahavarkaus, sitä on käytetty ennenkin ja aina saatu aikaan uskottavan tuntuinen juttu. Rahasta kaikki ovat kiinnostuneet. Niin ja Lizaveta Prokofjevnan omalaatuisista toilauksista. Kirjoitetaanpa niistä. Mutta pitää kuitenkin pystyä lukija kampittamaan joillakin täysin yllättävillä vedoilla.
Lizaveta Prokofjevna voipuneena
Ei voi olla totta: Lizaveta Prokofjevna väsähtää! Sensaatiomaista! Sehän ei ikinä väsy vaan vouhottaa ja joka asiaan sillä on mielipide. Varmasti lukevat luvun loppuun, jos kirjoitan, että väsähtää. Pannaan se heti alkuun ja sitten se varkausjuttu. Lizaveta Prokofjevnan väsähdys on niin erikoinen juttu, että varmasti lukevat loppuun, kun odottavat, että sitä vielä varkausjutun jälkeenkin jotenkin kommentoidaan.
Tyttäret tietenkin huolen aiheina, erityisesti tämä äitinsä kopio Aglaja. Sehän voi keksiä ihan mitä vain. Hyvänen aika, istuu puistossa ennen kuin kukaan kunnon ihminen herää. Kyllä on jotakin merkillistä mielessä. Mitä ihmettä varten se nyt tapailee ruhtinasta puiston penkillä? Ja taas ruhtinas käy omalaatuiseen 'hyökkäykseensä', väistää kahakan ilmoittamalla kertovansa ilman muuta kaiken heti. Kirjelipun salaisuus tietenkin eniten kiinnostaa. No, ei siinä mitään muuta kuin sovittiin tapaamisesta. Ärsytetäänpä lukijaa: 'Me tapasimme ja puhuimme kokonaisen tunnin asioista, jotka koskivat yksinomaan Aglaja Ivanovnaa, siinä kaikki. No siinä sitä onkin kaikeksi! Ja mitähän mahdettiin puhua?
Samassa Aglaja itse astuu huoneeseen kuultuaan mistä oli viimeksi puhuttu. Kummalle nyt suuttuisi: äidille vai tuolle lavertelevalle ruhtinaalle. Äidille nyt ainakin. Siinäs kuulitte, aiotteko vielä jatkaa kuulustelua? Tämän tyttö sanoo punastelematta, joten kai tämä koko juttu nyt sitten lätsähti tähän. Hyvästi ruhtinas, suokaa anteeksi, että vaivasin teitä. Olkaa varma muuttumattomasta kunnioituksestani. Hienotunteisuutta ja arvokkuutta ihmiselle opettaa hänen sydämensä eikä tanssimestari. Aika hyvin Lizaveta Prokofjevna suusta. Kuulostaa lentävältä lauseelta maailmankirjallisuuden lentävien lauseiden kokoelmaan. Varmaan siellä onkin. Itselläni on 'déjà vu' tunne. Ehkä on pantu Lizaveta Prokofjevnan suuhun muuallakin kuin tässä.
Ajatusviiva
Sitten on välimerkkinä pieni keskusteluepisodi ruhtinaan ja Lebedevin tyttären, eikö se Vera niin ollut - joo vanhin tytär, välillä. Ja toinen 'välimerkki' on keskustelu ruhtinaan ja Koljan välillä. Puidaan vielä Ippolitin käyttäytymistä. … että mitä se pystyi puhumaan, muka tietäen, että on kymmenen minuuttia elinaikaa jäljellä. Ei kyllä varmasti olisi noin puhunut, jos olisi tosissaan ollut. Viekkautta, ei aikomustakaan ampua oikeasti!
Kuka varasti?
Sitten ryntää paikalle kiihtyneessä mielentilassa isä Lebedev povitaskuaan haroen. Neljäsataa ruplaa varastettu takintaskusta! Viime yön kekkereiden aikana. Varas siis joku vieraista. Minä saan sen vaikutelman, että Lebedev epäilee pahinta mahdollista eli että ruhtinas olisi varastanut. Mutta sitähän ei voi sanoa, ei edes vihjata siihen suuntaan. Mutta jääkö ketään muuta jäljelle poissulkemismenetelmällä. Se ja se ei ole voinut tehdä, se ja se ei… Kyllä tämä tietysti kaikki viinan syytä on. Vai hävisi. Sepä ikävää. Sepä vakavaa. Ketkä yöpyivät? Vain neljä henkilöä. Jaha mitenkähän tämä ruhtinas. Hän ei ollutkaan yöpyjien joukossa. Sen sijaan kylläkin tämä 'varasteleva harakka' kenraali Ivolgin. Ei nyt kuitenkaan. Hän on niiin uskollinen ystävä. Henkeni olisin hänen puolestaan valmis antamaan, niin tai ainakin kestämään kuumetaudin tai paiseen tai yskän tai puutteen. Ei Ivolgin. Sen täytyy olla Ferdyshtshenko, tuo nimestä päätellen ukrainalainen. Sen on pakko olla Ferdyshtshenko. Onko todisteita? Hyvin heiveröisiä. Sellaista ja sellaista outoa käytöstä. Se ja se kertoi sitä ja sitä.
Ja niin mestari pyöräyttää jonkinlaisen umpisolmun koko juttuun eikä ymmärtämätön lukija pääse selville, kuka oli todellinen pahantekijä. Joutuu odottamaan ainakin seuraavaa lukujaksoa, siis jatkuu kuukauden kuluttua, vai julkaistiinko näitä kahden viikon välein. Eihän Dostolta tämän kirjan tekemiseen mennyt sen enempää aikaa kuin meiltä sen lukemiseen. Eikö se niin ollut?
PS. Sattuiko muuten kukaan huomaamaan, kun äskettäin joitakin julkimoita haastateltiin jossakin lehdessä? Donner kiipeili tikkailla pitkin seiniään, valehteli lukevansa 2-3 kirjaa viikossa. Ei ikinä jatkuvasti, olisi nimittäin 100-150 vuodessa. Ei millään ennättäisi antaa viikottaisia lausuntojaan ja johtaisi eduskunnan poissaolotilastoja. No, mutta se siitä. Kysyttiin mielikirjoja. Mainitsi vain kolme nimeä: Dostojevski, Tolstoi, Tshehov. Kelpaavat kyllä minullekin.
|