|
Mitenkä tämänkin luvun oikein selvittäisi? Vähän on kuin Molièren näytelmissä. Katsoja kyllä tietää mistä on kysymys, mutta näyttelijöiden välissä on ikään kuin esirippu, jonka läpi kumpikaan ei muka näe. Molièren osalta olen niin kyllästynyt, etten mitenkään riennä katsomaan, vaikka toisaalta ensi-luokkaista klassikkotavaraa ovatkin. Tämän tässä nyt lukee, mutta jaksaisiko, jos sitä olisi kovin pitkään? Lupaavasti, ikään kuin oikealla nuottiavaimella alkaa: 'Hän nauroi, mutta oli samalla suutuksissaan'. Nytpä muistuu mieleen, että venäläistä lukiessani silmä pysähtyi useammassa kohdassa ja tuli mieleen, että mitenkähän on suomennettu. Saapa nähdä huomaanko suomennoksen kohdalla.
Heti kiinnittyy huomio lauseeseen: 'Ippolit ampui itseään'. Venäjässä ei ole partitiivia. Onkol siis suomeksi sanottu asia paremmin kuin alkuperäisessä? Sillä ei ole sanottu: 'Ippolit ampui itsensä.' - Ei, kyllä pystytään sittenkin venäjässäkin sanomaan ihan normaalein sanakääntein, ettei ampuminen tuottanut aiottua lopputulosta eli kuolemaa. Verbiin pannaan sopiva pikku etuliite (za-), joka sanoo asian, sanoisi toinen etuliite (luultavasti u- tai pro- tai ehkä vielä joku muu) myös sen, että tarkoitettu lopputulos saavutettiin.
Voi näitä naisia!
Voi näitä naisia (vaikka kyllä kai mieskin pystyisi, epäilen että huonommin): Aglaja yrittää herättää Myshkinissä mustasukkaisuutta (pariinkin kertaan) toteamalla, että Ippolit varmaan ampui juuri siksi, että Aglaja lukisi 'Ripin'. Mutta Myshkin tekee taaskin 'itämaisen vastavedon' eli väistää taakse päin sanomalla: 'olen itsekin sitä mieltä'. Sitten vielä vesittää koko jutun toteamalla, että 'että kaikki muutkin piirittäisivät hänet ja sanoisivat…'. '… on hyvin mahdollista, että hän ajatteli eniten nimenomaan juuri teitä…' '… vaikka voi olla ettei hän itsekään tiennyt, että ajatteli teitä…'. Siinä se on pienoiskoossa koko tämän lukujakson ydin, jonka Pirjopäivi onkin tiivistänyt otsikossaan kaikkein tunnetuimpaan tätä asiaa koskevaan lauseeseen: 'rakastaa, ei rakasta'. Tulinkin ajatelleeksi, että saakohan Pekka tästäkin selväjärkistä. Odotan mielenkiinnolla. Muiden kirjoitukset luen vasta oman kirjoitettuani.
Aglaja panee totisesti parastaan Myshkinin sytyttämiseksi: 'kolmekymmentä kertaa myrkkyä', 'miten tahansa asetutte, siinä samassa te jo nukahdatte', punastelua punastelemasta päästyä, kotoa karkaamista, 'että minä muka olen rakastunut teihin', 'miten uskalsitte lähettää minulle rakkauskirjeen', 'minä en lainkaan rakasta teitä, minä rakastan Gavrila Ardalionovitshia', 'Hän poltti kättään minun nähteni todistaakseen…', jne, jne! Heh, heh: 'nenäkäs ja tuikea kaunotar'.
Viimeinen ammus Aglajan arsenaalissa
Entä sitten koko Nastasja Filippovnan historia? Ei muuten lainkaan mainita nimeltä, vaikka niin väkevä on panos tässä näytelmässä. Hän on vain 'se onneton nainen'. Ihan kuin 'karhu' tai 'jumala' tai 'perkele' - älä turhaan lausu minun nimeäni! Tässäkin historiassa ruhtinas tekee mielestäni itämaisen offensiivin eli väistää suoraan taaksepäin kaikkia iskuja. Rakkaus loppui sääliin. Pohja putosi pois mustasukkaisuudelta. Ja vielä nämä kirjeet Aglajalle! Ne todistavat, että hän rakastaa vain teitä. … niinpä uhrautukaa, se sopii teille. … Sillä tehän rakastatte häntä! … nämä kolme kirjettä, viskatkaa ne minun puolestani hänelle! Ruhtinas ponnahti ylös ja katsoi peloissaan äkillisesti raivostunutta Aglajaa, ja silmänräpäyksessä tuntui kuin sumu olisi haihtunut hänen edestään… 'Se on totta! Totta! Aglaja huudahti miltei kokonaan malttinsa menettäneenä. - Ja paikalle purjehtii korppikotkan tavoin itse Pohjolan emäntä: Mikä on totta? - Tulikohan tämä selväksi, vai ymmärsinkö väärin? Eikö tuo seuraavien parinsadan sivun mittaan selvinne.
|