Asko Korpela 
20 Ei aikomustakaan…

Luettuani nyt kaksi sivua suomeksi alan ihmetellä, huomasinko venäjäksi lukiessani, että teksti on aivan sekopäistä. Onkohan käännetty uskollisesti? Tuntuu että tällaiseen kohtaan voisi kirjoitella mitä hyvänsä ja täydestä menisi. Vilkaistaanpa hiukan uudelleen: jaha, ensimmäinen pikku poikkeama on että venäläisessä ruhtinas puhuttelee Jevgeni Pavlovitshia lyhyemmällä sukunimen muodolla 'Pavlytsh', jota myös muistaakseni suomennoksessa yleensä käytetään silloin kun sitä on käytetty alkuperäisessä. Tiedossani ei ole mitään sääntöä siitä milloin pitäisi käyttää lyhyempää, milloin pitempää. Luulen, ettei sellaista sääntöä ole. Heko, heko: suomeksi 'perääntyi puolen askeleen verran', venäjäksi 'askeleen verran'. Miksi kääntäjä ottaa vapauksia näin turhassa asiassa? Suomeksi 'en tarkoittanut sanojani lainkaan teille!' Venäjäksi: 'en tarkoittanut tulla luoksenne'. Suomeksi: Lähden aivan heti, tällä minuutilla…' Venäjäksi: 'Lähden heti pois, heti'. Mutta tässäpä onkin pikku koira haudattuna: venäjän sana heti on kirjaimellisesti 'tällä tunnilla' ja se istuu kielessä niin tiukasti, että ei voisi ajatellakaan, että sitä vahvistaisi sanomalla 'tällä minuutilla', joka suomeen sopii aivan mainiosti. Sitä paitsi sana 'tshas' - 'tunti' voidaan ja pitääkin joissakin tapauksissa - tässäkin - kääntää suomeksi sanalla 'hetki', vrt. raamatussa 'tunnin' asemesta 'hetki'. Onkohan kellon ympärys ollut aina jaettuna 12 'hetkeen'? Suomeksi: 'sellaisia aatteita, sellaisia yleisiä ajatuksia'. Venäjäksi: 'sellaisia ideoita [kieltämättä vaikea tässä kääntää: ajatus…?], on korkeita ideoita [vysokie idei - vielä vaikeampi kääntää: yleisiä ajatuksia - kääntäjälle: hyvä, hyvä!]. Tässä huomautukset kahdesta sivusta. Lopputulos: täysin alkutekstille uskollinen käännös: yhtä lailla sekava mielentila alkuperäisessä kuin käännöksessäkin. Ahaa, pikku huomautus seuraavassa kappaleessa: suomeksi: Ruhtinas seisoi hänen edessään sanattomana ja kalpeni äkkiä.' Venäjäksi: 'Ruhtinas seisoi hänen edessään mykkänä (=sanattomana) ja katseettomana [kursiivi minun ] ja äkisti kalpeni (=kalpeni äkkiä). Jos saivarrellaan, niin venäjän lause on väkevämpi. Tämäkin mielestäni ehdottomasti pikku seikka, kääntäjälle puhtaat paperit: ei kuulu kääntää sanasta sanaan vaan ajatuksesta ajatukseen. 
 
 

Olematon kosinta

Siinäpä on kielen saivarrusta, entä itse asia? Alkaa siis jonkinlaisena mielen hämmennyksenä, tekisi mieli sanoa: kohtauksena, vaikka päinvastaista vakuutellaankin. Ja sitten yhtäkkiä Aglaja maasta taivaaseen ruhtinaan ylistettyään torjuu kosinnan, jota tämä ei edes ole tehnyt! Voidaanko enää ärhäkkäämmin paradoksia paradoksiin liittää? Todellinen sanan taitaja voi siis sanoa miltei mitä tahansa ja saada sanomansa näyttämään hyvältä, loisteliaalta kielenkäytöltä. Todellinen taitaja kuten Dostojevski kyllä, mutta menepä tavallinen poropeukalo sanoja näin satuttelemaan! Kyllä sitä nykykirjailijat yrittävät. Se on käsitykseni. Mutta ampuvat yli, eikä tee mieleni lukea. Olematon kosinta siis torjutaan etukäteen rakastettua suuresti ylistäen. Eikä ruhtinaalla ole ollut aikomustakaan, ei ole tullut mieleenkään, ei ole halunnut milloinkaan… - No, Luojan kiitos, Luojan kiitos! Mutta kuka tämän sanoo? Ruhtinasko, joka alkaa hymyillä onnellisen näköisenä? Kaksoispiste on perässä, joten siis kai hän. Tarkemmin katsoen ilman muuta juuri ruhtinas, 'alkoi yhtäkkiä hymyillä ja toistella … Täsmälleen alkutekstin mukaan. Itselläni vain kävi mielessä, että Lizaveta Prokofjevnan suuhun myös tämä olisi sattunut. Hänhän tätä liittoa on eniten pelännyt. Mutta hänelle jäi vain jälkikommentti: Mokomatkin hupsut! Milloin säikäyttävät, milloin… 
 
 

Käsikoukkua rukkaset saaneen kanssa

Eihän Dosto olisi Dosto, ellei vielä pikku paradoksia paiskoisi isojen päälle niin kuin nyt tämäkin, että Aglaja haluaa juuri etukäteisrukkaset annettuaan lähteä kävelylle rukkaset saaneen sulhasen kanssa. Ihmettelee, että onko niin sopivaa? Vielä, että mennäänkö 'tête à tête'- 'pää päätä vasten' vai mitenkähän pitäisi suomentaa? Venäjäksi on käännetty 'na jedine' - yhdessä. [Huom! kaikki tämän pienen ranskan preposition käyttäjät: se on à, siis taaksepäin kallistuva korkomerkki, varsin yleisesti käytettyä muotoa á ei ole olemassakaan! - ei edes yksikköhintaa ilmaistaessa.] Täällä nyt sitten Lizaveta Prokofjevnakin tajuaa ja häneltä pääsee: 'Jumalan kiitos! Jumalan kiitos! (Venäjäksi muuten samat sanat kuin ruhtinas edellä, mutta suomeksi ruhtinas: 'Luojan kiitos' ja Lizaveta Prokofjevna: 'Jumalan kiitos'. Suomeksi Jumala ja Luoja isolla, mutta venäjäksi pienellä, mitä kyllä ihmettelen. Ei voi muuta kuin yhtyä ruhtinas Shn ihmettelyyn: 'Tavattoman omituisia ihmisiä!' Näin ajatteli jo sadannen kerran heidän kanssaan tutustumisensa jälkeen. Mistä hänkin tähän joukkoon putkahti - ja nimettömänä? Mutta kuten sanottu, todellinen mestari voi tehdä melkein mitä hyvänsä kummallisia temppuja. 
 
 

Porukalla konserttiin

Puistokonserttiin ollaan menossa. 'Porukalla' on tietysti alatyylin sana näin hienostuneesta seurueesta, mutta kuulostaa nokkelammalta kuin 'Joukolla konserttiin'. 'Valioyleisöksi' mainitaan paikalle kertyvä väki muutenkin. Ja matkalla mukaan liittyy taas nuoria miehiä. Naimaikäiset tytötkö ne näin kärpäspaperina toimivat? Todennäköisesti. Aglajakin saa heti erityisen ihailijan, jonka edessä hänen mainitaan punastelevankin. Siinä sitä ollaan: toimeksi pannaan. Mutta ruhtinas on kokonaan pois tolaltaan. Hän ei näe eikä kuule mitään. Aivan ilmeisesti äskeinen kohtaus pyörii yhä hänen mielessään. Aglaja alkaa suorastaan pelätä, lopulta suhahtaa kiukkuisesti itsekseen: Idiootti. Lizaveta Prokofjevna ihmettelemään: 'Herranen aika, Ei kai Aglaja nyt sentään tuommoista… tyttöhän on tullut hulluksi!' Hyvä kuitenkin että tuommoisen idiootin kimppuun käy. Samassa Dosto ottaa taas ohjat käsiinsä ja katkaisee juonen kuin saksilla, ikään kuin jouduttuaan umpikujaan, että miten jatkaisi. Ei jatka mitenkään, vaan marssittaa näyttämölle varman katseen kiinnittäjän. … ikään kuin väkijoukossa olisi vilahtanut eräät kasvot, kalpeat kasvot joita ympäröivät kiharat tummat hiukset… Ja sitten seuraa lähes kolmen sivun kuvaus siitä joukosta, jota tämä katseen kiinnittäjä johtaa, kukapa muu se on kuin hän - vieläkään ei nimeä sanota, mutta mehän arvaamme jo ensi vilauksesta: Nastasja Filippovna tietenkin. Nimi mainitaan vielä yhden lisäsivun päästä, kun seurue on Jepantshinin seurueen kohdalla. Ja taas pirullinen huomatus Jevgeni Pavlovitshista, 'toisinaan häntä ei löydä edes pikalähetin avulla, toisinaan taas istuu kuin varta vasten siellä'. Ja taas on pahan ilman linnulla sanoma: 'Setäsi on tappanut itsensä' tulee muitta mutkitta. 
 
 

Tappelu syttyy kuin ruutitynnyristä

Jevgeni Pavlovitshin ystävä, juuri se joka säväytti Aglajaa, joutuu suunniltaan tavasta, jolla Nastasja Filippovna ilmoittaa Jevgeni Pavlovitshin sedän kuolemasta. 'Tässä tarvitaan yksinkertaisesti piiskaa, muuten ei tuota haaskaa saada vaikenemaan!' Mutta ennen kuin upseeri piiskaan pääsee käsiksi, sen tekee Nastasja Filippovna. Sieppaa lähellä seisovan miehen kädestä ohuen ruokokepin ja lyö sillä raivoisasti loukkaajaansa vasten kasvoja. Tällöin upseeri puolestaan menettää kokonaan malttinsa ja syöksyy kohti Nastasja Filippovnaa. Poliisikin ilmestyy paikalle tuossa tuokiossa - toisin kuin nyky-Suomessa, jossa yli puolet poliiseista vahtii tietokoneen ruutua. Mutta jo ennen sitä Nastasja Filippovna saa apua yllättävältä taholta: ruhtinas rientää hätiin. Upseeri tyrkkään ruhtinaan kauemmaksi. Mutta ei hätää: nyt paikalle ilmestyy nyrkkeilijä, artikkelin kirjoittaja, Rogozhinin seurueen alkuperäinen jäsen, Keller, armeijasta eronnut luutnantti. Pitää suorastaan puheen ja esittelee taitojansa ennen kuin ryhtyy niitä käyttämään. Mutta sitä ennen väkijoukosta ilmestyy itse Rogozhin ja taluttaa Nastasja Filippovnan loitommalle. Ja sitten täsmennetään poliisin saapumista: tasan viisi sekuntia sen jälkeen kun seurue oli hajaantunut, revohkan kestettyä kaksi minuuttia. Siis keisarin Venäjällä poliisi paikalle 2'05 sen jälkeen kun tappelu alkaa! Aika hyvin. - Tietysti konsertissa järjestyksen valvojana… Jepantshinien jo edettyä parinkymmenen askeleen päähän Aglaja kääntyy takaisin katsomaan, palaa sitten ja toteaa rauhallisena: Halusin vain katsoa, miten se komedia päättyy. 

 Olipa siinä kertomus! Mikään ei ole helpompaa kuin tällaisesta selostuksen kirjoittaminen. Kuitenkaan ei tunnu turhalta.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Korpela Asko 20071215 (20071215) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster