Veljeyden merkit vaihdetaan
Lähdetään yhdessä kohti ulko-ovea, kun ruhtinas on ensin lähtenyt väärään suuntaan. On monia suuria huoneita. Taidetta on seinillä. Kaikki isä-vainaa oli ostanut maksaen pari ruplaa kappaleelta. Asiantuntija oli ne tarkastanut: muut pelkkää kitshiä, mutta yksi arvokas. Siitä yhä enemmän taidekauppias tarjoaa, viimeksi viisisataa ruplaa. Tässä kohdassa harmittaa, ettei suomentaja (suomennuttaja) taulun mittoja erikoisiksi mainiten ole 'suomentanut' mainintaa 'kaksi ja puoli arsinaa leveä ja korkeintaan kuusi versokkaa korkea'. Mitä tämä on? Onneksi on netissä mittakonvertteri. Löytyy Googlen avulla hakusanalla 'measures'. Osoite onhttp://www.convert-me.com/en/
Yksi arsina on 71 cm eli 2.5 arsinaa on noin 180 cm. Versokka on 4.45 cm eli kuusi versokkaa on silloin 27 cm. Kieltämättä erikoisen kokoinen taulu. Arvelin jo, että päältä katsoen selällään makaavan ihmisen kokoinen, mutta on siis kapeampi, eli voisi siis olla makaava sivulta katsoen. Mitäpä onkaan taulussa? - Vapahtaja, joka juuri on nostettu ristiltä - siis juuri mittojen mukainen, jos on sivulta katsoen kuvattu - vielä jää vähän tilaakin nenän yläpuolelle. Löytyisiköhän netistä Holbein hakusanalla? Löytyy. Se on tietenkin tämä teos. Englanninkielisen tekstin mukaan siinä on kuitenkin 'The Body of the Dead Christ in the Tomb', siis Kristus haudassa.
http://www.museumsyndicate.com/item.php?item=10610
Merkillinen hämmennys valtaa kulkijat tämän taulun näkemisen jälkeen. Rogozhin väittää katsovansa mielellään tuota taulua. Entä me? Ja kumpi on enemmän taidetta, tämä vai Risto Rytin patsas Hesperian puistossa? Kysyn vain? Rogozhin taulun johdosta kysyy ruhtinaalta 'Uskotko sinä Jumalaan vai et?' Ruhtinas pitää kysymystä kummallisena ja sanoo sen. Tästä sitten syntyy keskustelua Jumalaan uskomisesta.
- Hyvästi sitten!
- Hyvästi.
Hän ei halunnut jättää Rogozhinia sillä tavoin.
Ja hän kertoo Rogozhinille neljästä merkillisestä tapaamisesta
kahden viimeisen viikon kuluessa. Ensin kerrotaan tiedemiehestä, joka
ei lainkaan usko Jumalaan. Sitten kahdesta talonpojasta, ystävyksestä.
Toisella on hopeinen kello. Toinen ei voi aikansa siihen tuijoteltuaan
hillitä itseään vaan iskee puukolla ystävänsä
hengiltä ja ottaa kellon sanoen 'Herra anna Kristuksen tähden
anteeksi!' Merkillisintä on Rogozhinin reaktio: hän remahtaa
nauruun. Sitten seuraa kertomus humalaisesta sotilaasta, joka myy ruhtinaalle
arvottoman tinaristin muka arvokkaana itämaisena esineenä. Lopulta
Rogozhin keksii kysyä, olisko ruhtinaalla vielä tuo risti. Etkö
näyttäisi? Ruhtinas näyttää, mutta se ei Rogozhinille
riitä. Hänellä on omansa ja hän haluaakin vaihtaa ristejä
ruhtinaan kanssa. Näin meistä tulee veriveljiä. Eikä
merkillinen näytelmä pääty vielä tähän,
vaan Rogozhin taluttaa ruhtinaan eräälle ovelle ja sieltä
heidät johdatettiin vierashuoneen tapaiseen kamariin, jossa istuu
pienikokoinen muori kutoen sukkaa. - Äiti-kulta, tässä on
hyvä ystäväni ruhtinas Lev Nikolajevitsh Myshkin; me olemme
vaihtaneet rintaristejä. Siunaa hänet. Tämän muori
tekee. - Hän ei ymmärrä mitään siitä mitä
puhutaan. - No, hyvästi, sekä ,minun että sinun on aika
lähteä. - Jos kohtalo niin määrää, ota sitten
hänet! Hän on sinun! Minä luovun..! Muista Rogozhinia! Ja
hän jätti ruhtinaan vilkaisematta enää häneen,
kiiruhti omalle puolelleen ja paukautti oven perässään kiinni.
Onpa väkevää tekstiä tämä luku. Voitaneeko
sittenkään arvella kirjailijan olleen epätietoinen siitä,
miten jatkaa tarinaansa?
Ruhtinas saa kohtauksen
Epilepsiakohtauksia on ymmärrettävistä syistä varmaan kaikissa Dostojevskin teoksissa enemmän tai vähemmän yksityiskohtaisesti kerrottuina. Tässä on varmaan jonkinlainen keskiverto. Kuvaillaan kohtausta edeltänyttä mielen hämmennystä ja paineita, jotka sitten lopulta johtavat itse kohtaukseen. Asian tekee tietenkin hankalaksi kuvattavaksi se, että kohtauksen saaja siitä kertoo ja kohtaukseen kuuluu mielen pimennys. Se koetaan tiedottomuuden tilassa eikä siitä jää muistijälkeä. On muutenkin epäselvää, mitä tähän tautiin itse asiassa kuuluu ja mitkä tässä kirjassa tautia sairastavan Myshkinin ominaisuuksista ovat jotakin muuta. Se että tautia sairastavaan isketään leima 'idiootti' antaa varsin karkean kuvan asiasta. Myshkin on joissakin suhteissa lapsellinen, ennen kaikkea lapsenmielinen, lapsen kaltainen, josta Raamatussa sanotaan, että vain sellaisten on Jumalan valtakunta. Ja jossakin sanotaan, onko tässä vai onko Troyatin kirjoittamassa elämänkerrassa, jota juuri luen, että hän jää sille tasolle vaikka eläisi satavuotiaaksi. Mutta Myshkinin taidot kaunokirjoittajana ovat kaikkea muuta kuin lapsen tasolla, samoin hänen ihmistuntemuksensa ja sosiaaliset kykynsä. Varmaan olisi ollut kelpo valtakunnansovittelija nyky-yhteiskunnassa. Mutta on Myshkinin sosiaalisissa taidoissa kompuroiva puolensakin, kuten myöhemmin tullaan näkemään. Niin että häntä on erittäin vaikeata kategorisoida, sen kuitenkin voi helposti sanoa, että mikään Matti Meikäläinen tai Kalle Keskiverto hän ei ole, ei missään suhteessa.Nyt kuvataan laajasti Myshkinin harhailua kaupungilla ennen kohtausta matkalla Lebedevin taloa kohti. '… kesken masennuksen, henkisen pimeyden ja ahdistuksen hänen aivonsa ykskaks jonakin silmänräpäyksenä ikään kuin leimahtavat tuleen ja koko hänen elinvoimansa jännittyy poikkeuksellisesti. Elämän ja tietoisuuden aistimus tulee miltei kymmenkertaiseksi noina tuokioina, jotka kestävät salaman välähdyksen ajan. Järkeä ja sydäntä kirkastaa poikkeuksellinen valo… Tässä viitataan myös siihen, että muhamettilaisuuden perustaja oli epileptikko ja sai näkynsä epileptisen kohtauksen kestäessä, vain lyhyen ajan kuluessa. Aikaulottuvuus, joka sinänsä on eräs filosofian vaikeimmista ongelmista, ikään kuin menettää merkityksensä, lakkaa olemasta. Vielä monia muita tautiin ehkä kuuluvia mieleen johtuvia seikkoja Myshkin pohtii matkalla Lebedevin luo. Kuka oli se merkillinen hahmo, jonka läpitunkevan katseen hän näki junasta tullessaan. Hän oli varma, että se oli Rogozhin. Myös täällä vilahtaa porttiholvin hämäryydessä hahmo, jonka ruhtinas mieltää Rogozhiniksi. Itse asiassa vain kaksi silmää, ne samat silmät. Kasvoja kokonaan hän ei ennätä nähdä, sillä hänen tajuntansa sammuu silmänräpäyksessä. Hän on saanut kohtauksen. Rogozhin ei jää katsomaan tapahtunutta, vaan pakenee paikalta.
Melko pian ihmiset ympärillä ymmärtävät mistä on kysymys ja kaikeksi onneksi myös Kolja Ivolgin sattuu paikalle. Hän huolehtii ruhtinaan kuljettamisesta Lebedevin luo.