Tyhjää suunsoittoa Lebedevin luona
Olenkin nyt hankkinut suomennoksen, Lea Pyykkö. Siinä on heti alkuun jotakin, jota melkein tekisi mieli vaatia lakisääteisesti kirjan julkaisemisen ehtona niin kuin on se, että viisi kappaletta on annettava Helsingin Yliopiston arkistoon. Se jotakin on Luettelo kirjan henkilöistä. Olen sen heti skannannut linkattavaksi pääsivulta. Vaikka on minulla aivan mahdottoman hyvä tekstinselvitysohjelma, joka tuntee ties kuinka monen kielen - ainakin kaikkien minun tarvitsemieni, eikä niitäkään ole ihan vähän - kielioppisäännöt ja tavutuksen, ei kuitenkaan hattu-ässää suomen kielen kirjaimeksi tunne, vaan kirjoittaa sen kohdalla tavallisen ässän. Minä vahingoniloisena - kun itse en ikinä ole käyttänyt - en viitsi korjata, niin että se nyt on oikeinkirjoituksen suhteen vähän ontuva teksti. Mutta jokaiseen nimeen on liitetty yksi attribuutti, ruhtinaalle kaksi. Lebedev on siis ruhtinaan junatuttava, se kaikkitietävä virkamies. Mutta miksi ruhtinas juuri herra Lebedevin luo? se ei minulle selvinnyt. Eipähän myöskään se, mitä asiaa ylipäänsä tämä luku tässä kirjassa ajaa. Olisiko jonkinmoinen näyte venäläisestä smalltalkista, keskustelusta, jota käydään ilman sen kummempaa tarkoitusta. Minusta tuntuu, että venäläinen smalltalk on henkilökohtaisempaa kuin länsieurooppalainen tai vaikka suomalainen, jota nyt ei kai muut kuin savolaiset edes osaa. Nyt kun on suomennos käytettävissä ja sitä vilkuilen, tuntuu tosiaan että ikään kuin aukeaman pystyy katseella kahmaisemaan, kun sen sijaan venäläinen teksti tuntuu pysyvän kahmaisukatsella pelkkänä pötkönä ilman että siitä mikään ajatus tarttuisi.Mutta suomennosta vilkaisemalla taas herää epäilys:
mitenkähän tuo? Tuntuu kovin värikkäältä
suomenkielinen: 'Vaiti pyryharakka', 'rusto sinulle kieleen', 'ja tämä
typykkä tässä', 'Nuoleskelee itse itseään'. Katsotaanpa:
'vaiti pyryharakka' on vähän yli kolmen sivun päässä
alusta '
' - jaha, senhän
arvaa, että pyryharakka ' 
'
on outo sana, mutta en ole merkinnyt enkä marginaaliin suomennosta
etsinyt, kun ei tekstin kokonaisymmärtämisen kannalta ole tuntunut
eikä nytkään oleelliselta tunnu. Nyt on suuri sanakirjani
Nilsiässä eikä tässä käytettävissä.
Netissä on kaksi, katsotaanpa löytyykö. Arvaan, että
ei kummastakaan. Väärin arvattu: löytyy 'neidonkorento',
'sudenkorento' ja venäjä-englanti sanakirjasta 'dragonfly'. Entä
sitten 'rusto sinulle kieleen 
sama juttu, tuntematon sana samanlaisessa paikassa: ei haittaa yleistä
ymmärtämistä. Mutta mitä merkitsee? Ei löydy kummastakaan
sanakirjasta. Entä 'ja tämä typykkä tässä' 
ihan kuin 'piikalikka', mutta täysin tuntematon sana, tai itse asiassa
sanan jälkiosa olisi (melkein; 'kasvot' '
')
, - ei löydy kummastakaan nettisanakirjasta. 'Nuoleskelee itse
itseään', 
- käännös sanasta sanaan ja minäkin olisin ymmärtänyt,
en tosin oikein sitä mitä sillä tässä tarkoitetaan.
Mielenkiintoista, tuleekohan jatkossakin tällä tavoin tutkisteltua.
Näin hitaammalla sytytyksellä: tuo sudenkorento on kyllä
ennenkin silmien edessä vilahtanut, siis venäläinen sana.
Sitten tulee jonkinmoinen yhtymäkohta pääjuoneen.
Tulee puhe Koljasta. Hän on se meidän tuttu, Ganjan pikkuveli.
Hän on tällä tuttu, ollut yötäkin. Missä
on nyt? Luultavasti Jepantshinien huvilalla, nythän on heinäkuu
ja kaikki huviloillaan. Silmäillessä kiintyy katse sanaan 'kahvikulta',
alkuperäisessä '
' ehkä
mieluummin vain 'kahvitilkka', miksi juuri olisi 'kahvikulta'? Onkin 'hieman
kahvikultaa', niin että tarkka mikä tarkka. Sitten kuitenkin
teksti alkaa liittyä yhä vahvemmin juoneen. Selviää
Koljan jatkuva oleskelu Rogozhinin luona. Heruu tietoa myös Nastasja
Filippovnasta. Nythän sitä on jo tultukin itse pääasiaan.
Ruhtinas niin syviin mietteisiin vajoaa, että unohtaa lähtiessään
hyvästi heittää.
Suoraan asian ytimeen
Jepantshineillehan sitä voisi mennä, mutta kaupunkiasunnossa voisi tavata vain itse kenraalin. Hänen mukanaan tosin saattaisi päästä Pavlovskiin, huvilalle. Mutta enemmän kuin Jepantshinit kiinnostaa tietenkin itse Nastasja Filippovna. Ja hänet voisi tuurilla - ja ilmankin - löytää itsestään karhun pesästä eli Rogozhinin luota. Tietää paikan, mutta ei ehkä ole aikaisemmin siellä käynyt. Nytkin epäröi lähtiessään sitä kohti. Matkalla varmaan pystyisi päättämään. Ovella laatta 'Perinnöllisen kunniaporvarin Rogozhinin talo', ihan samat sanat venäjäksikin, vain päinvastaisessa järjestyksessä kuten kielioppi vaatiikin. Sisään. Onkin itse isäntä vastassa. 'Tulenko sopimattomaan aikaan?' 'Ihan parahiksi, tervetuloa, käy sisään!' Ja tässä mainitaan sinuttelusta, myös suomennoksessa. Ihan oikein. Säännöistä voisi kirjoittaa kunnon kappaleen, mutta tulkoon vain muistutetuksi, että säännöt ovat suunnilleen samat kuin ranskassa, vain läheisiä sinutellaan. Käytössä on edelleen myös 'toispuolinen sinuttelu' eli ylempi sinuttelee alempaa, mutta ei päin vastoin. Minullakin on ollut yksi tällainen tuttavuus, Moskovan kauppakorkeakoulun rehtori. Vielä täytyy mainita, että kansalaisluottamuksensa menettänyttä eli vankia aletaan sinutella heti kun tuomio on julistettu. Rangaistuksen kärsimisen jälkeen palataan normaaliin käytäntöön. Tämä jälkimmäinen erikoisuus tulee näissä venäjän klassikoissa ilmi.Rogozhinin ja ruhtinaan välille sukeutuukin sitten hyvin monipolvinen keskustelu. Eikä ihme. Sama nainen hämmentää kummankin miehen mielen. Ensin keskustellaan talosta. Jaha huomaan, että kääntäjä on kylmästi hypännyt aidan yli - enkä moiti: lukijalle ei mitenkään selviä, eikä tarvitsekaan selvitä, mitä ovat 'skoptsit', sana sellaisenaan alkutekstistä. Eipä ole minullakaan aavistustakaan, ikään kuin jokin kansanosa. Muistan, että etsin tätä sanaa edellisen kerran lukiessani Nilsiässä, ei löytynyt isosta sanakirjastanikaan. Siinäkin hypitään joskus aidan yli panemalla vain sana meikäläisillä kirjaimilla selittämättä yhtään mitään. Ruhtinas johdattaa keskustelun äkisti itse asiaan kysymällä Rogozhinilta: 'Missä aiot viettää hääsi?' 'Ruhtinas melkein hätkähti odottamatonta kysymystä' Niin on alkutekstissäkin, vaikka mitäpä tuo 'melkein' tuossa tekee, paremminkin olisi voinut ajatella, että melkein putosi tuolilta, onhan kysymys niin äkkiyllättävä. Koko 'prosessin' kannalta äärimmäisen kuvaava lause: 'Itse tiedät riippuuko se minusta.' Näin on, se on nähty: Nastasja Filippovna pitää lankoja täydellisesti oikukkaissa hyppysissään. Parfei sinne, Parfei tänne käy pompotus. Ruhtinasta ei 'neito' näin selkeästi pompota, mutta hän pomppii itse vapaaehtoisesti ihan yhtä paljon. Sitten Rogozhin ja ruhtinas selvittävät välinsä. Molemmat he rakastavat Nastasja Filippovnaa, mutta eri tavalla, se käy selväksi. Rogozhin ymmärtää sen kyllä kun ruhtinas on paikalla läsnä, mutta epäilys valtaa mielen heti, kun tämä on muualla.
Keskustelu on todella monipolvinen ja huipentuu kuin huomaamatta veitsen hypistelyyn. Ruhtinas ikään kuin vaistomaisesti tai tahattomasti ottaa pöydältä kirjan lehtien aukaisemiseen käytettävän veitsen. Rogozhin ottaa sen lopulta hänen kädestään ja heittää takaisin pöydälle. Mutta ruhtinas ottaa veitsen uudelleen. Siinä on kolme ja puoli versokkaa pitkä terä. Kiusallisesti tietenkin jää vaivaamaan kuinka pitkä on mittana kolme ja puoli versokkaa. Sikäli kuin oikein muistan, versokka on 4,5 cm eli terän pituus vähän päälle 15 cm. Ihan oikein, netistä löytyy: Versokka. Mutta mitä terän pituudesta! Miksi se on tuossa pöydällä? Miksi se ei ole tavallinen paperiveitsi vaan jykevämpi puutarhaveitsi? Ja miksi tuliterä? Rogozhin joutuu kiihtymyksen valtaan. Ruhtinas säpsähtää ja katsoo Rogozhinia tarkkaavaisesti. Tällä taitaa olla myöhemmin seuraamuksia!