Asko Korpela
08 Niin kuin sanotte, niin teen

Eivät edes rasvatut saappaat…
Seuraleikkinä karvaat totuudet
Nastasja Filippovna tekee kohtalonkysymyksen
Palautetta
Lähetä palautetta!

Tässä lukujaksossa koko iso revohka asetetaan riippumaan hiuskarvan varaan. Otsikossa se sanotaan. 'niin kuin sanotte, niin teen'. Kirjan toinen päähenkilö, Nastasja Filippovna asettaa kohtalonsa riippumaan toisen päähenkilön, ruhtinas Myshkinin sanasta. Tämä on vähän samanlainen maaginen huipentuma kuin Michelangelon freskossa Aatamin luominen, jossa Luojan sormi ja Ihmisen sormi ovat vastakkain. Yhtä täydellisen tuntuinen on ratkaisun kärjistäminen tässä.

Eivät edes rasvatut saappaat…

Tässä edellä jo pitemmän aikaa on ollut mahdollisuus, on joutunut, vähän ihmettelemään ruhtinaan tunkua Nastasja Filippovnan tärkeälle iltavastaanotolle, jolla 'kaikki selviäisi'. Ruhtinas on sinne halunnut, mutta häntä ei ole kutsuttu ja hän on ihmetellyt, miten sinne pääsisi, pääsisikö Jepantsinien mukana vai pääsisikö Ganjan mukana. Pamppailevin sydämin hän on nyt menossa paikalle. Ihmettelee, kun hänet otetaan vastaan ilman muuta hänen ehkä tilanteeseen sopimattomasta vaatetuksesta ja jalkineista huolimatta. Hauskasti tässä nimenomaan mainitaan rasvatut saappaat. Muistuupa mieleen vanha kuuluisa 'ryssän haju', jota joutui nuuhkimaan aina neuvostovallan loppuun saakka. Sitä aina ihmeteltiin, että mistä se loppujen lopuksi oli lähtöisin. Viidenkymmenen vuoden takainen venäjänopettajani eversti Lyytinen oli vakuuttunut, että se johtui saapasrasvasta. Me naapurit sille aina nyrpistelimme nokkaamme, mutta eipä ilmeisesti häirinnyt Neuvostoneniä. Nyt siitä ei kuitenkaan ole häiväystäkään jäljellä. Olisiko siis ollut jonkinlainen proletaarin ominaishaju.

Nastasjan Filippovnan luona on koolla hyvin sekalainen seurakunta, tärkeimmästä päästä rahamies ja ykköskosija Afanasij Ivanovitsh Totskin ja hänen 'adjutanttinaan' ja 'helmellä varustettuna' Ivan Fedorovitsh Jepantshin, molemmat Ganjan edusmiehinä. Rogozhinin edustajana on Ptitsin. Oli Ferdyshtshenko, ainoa, joka oli juhlatuulella. Rogozhinia itseäänkin paikalle tietenkin odotetaan. Ruhtinaan paikalle tulo sattuu mitä sopivimmin. Nastasja Filippovna ryhtyy hänen kanssaan heti puheisiin ja käy selväksi, että ruhtinas on aivan erityisen tervetullut vieras. Hänet istutetaan emännän viereen kunniapaikalle.

Seuraleikkinä karvaat totuudet

Sen jälkeen täysin 'vaarattomana' pidetty 70-vuotias vanhus (jaa, jaa, olen kyllä vähän aavistellut!) kertoo, kuinka kerran eräässä seurueessa kerrottiin, kukin vuorollaan omasta elämästä täysin totuudenmukaisesti kaikkein viheliäisin juttu, valehdella ei saanut. Nastasja Filippovna innostuu ja ehdottaa, että nytkin tehtäisiin niin. Nerokas asjatus, sanoo Ferdyshtshenko. Vain miehet osallistuvat. Vuorot arvotaan. Kukaan ei tällaisesta ehdotuksesta pidä, mutta Nastasja Fedorovna on aivan innoissaan, oikein silmät leiskuvat ja posket punoittavat. Mutta jos juttu on sellainen, ettei sitä voi naisten läsnäollessa kertoa? No sitten ei pidä kertoa.

Ensin on vuoro Ferdyshtshenkolla itsellään, Ganjalla viimeisenä. Miten osoitetaan, etten valehtele? Ja miten siten jälkeenpäin suhtaudutaan ystäviin, jotka ovat kertoneet totuuden mukaisesti viheliäisen jutun. No niin, aloittakaa Ferdyshtshenko, te puhutte aina niin paljon, ettekä malta lopettaa. Onkohan maailmassa yhtään ihmistä, joka ei joskus olisi varastanut? Eikö liene ainakin enemmän varkaita kuin sellaisia, jotka eivät koskaan ole varastaneet? No, mutta kertokaa Ferdyshtshenko, tai sitten älkää. Ferdyshtshenko kertoo häpeällisestä tapauksesta kuinka hän kerran rahaa varasti ja joi sen ravintolassa. Palvelustytön viaksi pantiin, lähtöpassit sai. Ikinä ei sen jälkeen ole mitään sellaista tehnyt.

Olipa saastainen tapaus, huudahtaa Nastasja Filippovna. Ptitsin jättää kertomatta. No ei sitten varmaan kukaan muukaan, jos te jätätte väliin. Sääli, kun olin ajatellut kaikkien muiden jälkeen kertoa tositapauksen omasta elämästäni. Odotin nimittäin saavani rohkeutta teidän ja Afanasij Ivanovin kertomisista. Jos vaaditte, olen valmis kertomaan koko elämäntarinani, sanoo kenraali. Odotan vain vuoroani, mielessäni on kertomus. Ja sitten kenraali kertoo. Kukosta, kulhosta ja kahdesta vanhasta mummosta on kysymys, siltä ajalta, kun hän vielä oli vänrikki. Toinen mummo sattui kuolemaan juuri, kun hänestä pahaa puhui. Siitä ikiajoiksi huono omatunto. Paljon on pahaa elämänsä aikana tehnyt, mutta tämä vähäinen on eniten vaivannut. Tämä juttu kääntyy oikeastaan siihen, että kenraalista pahantekijänä tuleekin hyväsydämisyyden symbooli. Sitten oli vielä toinen juttu.

Nastasja Filippovna tekee kohtalonkysymyksen

Mutta lopulta päästään siihen, että on Nastasja Filippovnan vuoro. Mutta hänpä yllättää: ruhtinas sanokaapa mitä mieltä olette, pitäisikö minun mennä naimisiin vai ei? Nin kuin sanotte, niin teen. - Siinäpä vasta pommi. Mutta keneen se osuu? Tavallaan ruhtinaaseen: hänenkö on nyt tällainen asia ratkaistava? Vai Ganjaan: näinkö kevytmielisesti ja sattumanvaraisesti morsian vastaa? Ainakin se osuu koko seurueeseen. Kiihtymys on valtava. Koko loppu luku on täynnä huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä. Kenen kanssa? Älkää lähtekö! Gavrila Ardalionovitsh! Nastasja Filippovna! Mitä nyt, hyvä herrasväki? Miksi niin kiihdyitte? Miltä naamanne näyttävätkään nyt! jne, jne. Ja ruhtinashan ottaa vastuun ja antaa vastauksen. 'Ei, älkää menkö!' kuuluu juuri ja juuri ruhtinaan suusta.

Asia on sillä selvä. Helmikin palautetaan annettavaksi rouva Jepantshinille. Mutta näytös ei sittenkään ole vielä päättynyt, sillä eteisestä kuuluu melua, ryminää suorastaan. Arvata sopii, kuka siellä on satoine tuhansineen!

Palautetta

Lähetä palautetta!