Pirjopäivi Pihlanto
33 Vaeltava ritari uusien haasteiden edessä

Cervantes: Don Quijote

 

Sancho ja kamarirouvat

Sancho on jostain syystä saanut kovin kielteisen kuvan kamarirouvista. Osasyynä lienee eräs toledolainen apteekkari. Tämä oli todennut, ettei mikään asia voi hyvin menestyä, jos kamarirouvat siihen sekaantuvat. Mistä apteekkari oli johtunut tähän päätelmään, jää lukijalle arvoitukseksi. Olisikohan samaa juurta, kuin toteamus "mitä useampi kokki sen huonompi soppa"!

Dona Rodriguez puolustaa reippaasti kamarirouvia:" Aseenkantajat ne meitä aina hammastelevat---vapaahetkinään, joita on paljon..." Tulee mieleen palkkaneuvottelut, joissa omaa työtä kuvataan aina vaativammaksi kuin muiden!

Sancho on tullut jo niin itsevarmaksi, että antaa isäntäväelleen herttuaparille ohjeita siitä, miten kamarirouva Tuskallinen tulisi ottaa vastaan. Ei ihme, että Don Q jo tuskastuu ja yrittää ehkäistä aseenkantajaansa puuttumasta etikettikysymyksiin. Sancho kuitenkin katsoo aseenkantajauransa aikana oppineensa jo kaikki kohteliaisuussäännöt.

 

Haaste urhoolliselle Manchalaiselle

Kreivitär Trifaldi on kamarirouvuudestaan huolimatta niin ylhäinen, että Sancho äityy matelemaan:hän aseenkantaja on tässä, samoin kaikkein Don Quijotellisin ja molemmat ovat mitä alttiillisimpia ja kreivittären kaikkein palvelijallisimpia palvelijoita. Kreivitär Trifaldi on mitä ankarimmin vaeltavan ritarin avun tarpeessa ja Don Q lupaa ainakin myötätuntoa, jos apua ei pystykään antamaan.

Seuraa taas monipolvinen kertomus kuvankauniin ja lahjakkaan Antonomasian vaiheista. Eräs tytön ihailijoista oli aatelismies, joka oli kyvykäs kitaransoittaja, runoilija, tanssija ja lintuhäkkien tekijä. Kertoja, siis Antonomasian holhooja siteraa Platonia toivoessaan, että hyvästä ja kunnollisesti järjestetystä valtakunnasta tulisi runoilijat karkottaa, koska nämä laativat rikkiviisaita, sielun sytyttäviä runoja. Hänet oli näet päässyt harhauttamaan tällainen sulosäkeitä rakennellut ritari Don Clavijo, joka oli onnistunut viettelemään Antonomasian, kertojan holhotin.

Antonomasia ja ritari julistettiin hankalien vaiheiden jälkeen aviopuolisoiksi ja tämä järkytti A:n äidin niin perinjuurin, että äiti kuoli. Äidin serkku, julma noita Malambruno kosti serkkunsa kuoleman noitumalla Antonomasian pronssiapinaksi ja Don Clavijon metalliseksi krokotiiliksi. Kamarirouvat noita Malambruno taikoi parrakkaiksi.

Nämä taiat voi ainoastaan urhoollinen Manchalainen kumota kaksintaistelussa noidan kanssa.

 

Ritarille avuksi Tapikas Liitopuu

Sanchon työsopimuksen mukaan hän on sitoutunut vain pitämään huolta herrastaan. Tämä sopimus näyttää velvoittavan häntä matkustamaan herransa kanssa kohtaamaan julmaa noitaa, vaikka hän kovasti yrittää kiemurrella irti moisesta tehtävästä. Kamarirouva Tuskallinen lupaa avuksi puuhevosen, jonka on aikoinaan tehnyt taikuri Merlin ja jolla on niin outo nimi kuin Tapikas Liitopuu.

Sancho vetoaa vielä ritarikirjallisuuteenkin päästäkseen pälkähästä: "Mitä tekemistä on aseenkantajilla herrojensa seikkailuissa?..kirjoittavat aivan kuivasti .....suoriuitui seikkailuistaan... ollenkaan mainitsematta hänen aseenkantajaansa, joka oli läsnä joka kohdassa ikäänkuin häntä ei olisi maailmassa ollutkaan!" Tässä Sancho sotkeutuu omaan nokkeluuteensa myöntäessään, että aseenkantaja on kuitenkin ollut koko ajan seikkailussa mukana!

Herttuatar vetoaa Sanchon velvollisuudentuntoon ja lopulta kreivitär Tuskallinen pehmittää hänet surkuttelemalla herjaisia ja masentuneita kamarirouvia, joita apteekkarit inhoavat, aseenkantajat panettelevat ja hovipojat puijaavat.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20061217 (20061217) o AJK kotisivu o Cervantes o Webmaster