|
Kun ritarimme on aseenkantajastaan välittämättä kiireimmän
kautta hankkiutunut turvaan ja asennkantaja häpeällisesti aasin
selässä poikittaen retkottaen saavuttaa hänet, alkaa melkoinen
sanakopu. Ensin Don Q moittii Sanchoa siitä, että tämä
on aivan väärään aikaan ryhtynyt kopeilemaan kyvyllään
matkia aasin huutoa ja tästä katkeroituneena Sancho puuskahtaa
kyllä muistavansa kertoa, että vaeltavat ritarit pakeneat jättäen
uskolliset aseenkantajat vihollisten möyhennettäviksi. Don Q
aloittaa analyysin, jonka tulos on ettei hän suinkaan paennut vaan
perääntyi, vaikka eihän tällä semanttisella erolla
ole mitään merkitystä Sancho paralle, joka kärsii peittoamisen
aiheuttamista kivuista.
Keskustelu kääntryy rahaan. Sancho on vakuuttunut siitä,
että hän on oikeutettu rahalliseen korvaukseen kaikilta niiltä
vuosilta, joina hän on turhaan odottanut hänelle luvattua saarta.
Ritarimme puolestaan katsoo, että Sancho on oikeutettu palkkioon vain
siltä ajalta, jonka hän tosiasiallisesti on toiminut vaeltavan
ritarin vaelluksilla.
Don Q tietää, mistä narusta hänen on vedettävä
saadakseen Sanchon taas taipumaan ja eiköhän vain käykin
niin, että Don Q:n anteeksipyynnön sijaan kuulemme Sanchon puhkeavan
anteeksipyyntöön, jonka ritarimme suosiollisesti ottaa vastaan
lausuen vielä muutaman kasvattavan kehotuksen aseenkantajan ylösrakennukseksi!
ja matka suunnataan nyt Ebro-joelle.
Humaltunut venhe
Nukutun yön jälkeen sankarimme ovat taas vakniina uuteen seikkailuun,
ja sitä varten onkin rannassa heitä odottamassa vene. Don Q on
varma, että vene tietää, minne heidät on vietävä
ja arvelee heidän kulkeneen jo seitsemän- tai kahdeksansataa
peninkulmaa, kun Sancho vakuuttaa matkan edistyneen tuskin viittä
kyynärää. Don Q ylvästelee tiedoillaan tähtikuvioista,
planeetoista ekliptikoista ja ties mistä, samalla kun vene hiljakseen
lipui kohti katastrofia, nimittäin jokeen rakennettuja vesimyllyjä.
Don Q:n käsityksen mukaan vesimyllyt ovat ensimmäinen merkki
siitä kaupungista, jonne vene heitä vie pelastamaan ahdinkoon
joutunutta ritaria tai solvattua kuningatarta tai prinsessaa.
Pelastustyö onkin ohjelmassa seuraavana, mutta toisenlaisena kuin
mihin ritari on valmistautunut. valppaat myllärit kiskovat Don Q:n
ja Sanchon rannalle juuri vähää ennen myllyn siipiin joutumista,
mutta heidän veneestään tulee vain kasa puusilppua.
Hetken päästä ovat paikalla myös veneen omistajat
ja näille on tuhoutunut alus korvattava. Sancho suree matkakassan
hupenemista, mutta Don Q esittää mielenkiintoisen toteamuksen:"Tämä
seikkailu on varmaan varattu ja säästetty jollekulle toiselle
ritarille."
Leikkimielisen herttuaparin
huvina
Vaeltajar kohtaavat haukkametsästyksessä olevan seurueen ja hetken
päästä selviää, että seurueen johdossa oleva
herttuapari on suurella mielihyvällä lukenut Don Q:n ja Sanchon
seikkailuista kertovan teoksen ensimmäisen osan. Herttuapari päättää
kohdella vaeltajia ritarikunnian edellyttämällä tavalla
ja koko linnan väki ohjataan samaan, kunnioittavaan käytökseen.
Lukijan huviksi tähän vieraanvaraisuuteen kuuluu myös vieraita
nolostuttavia palveluita, mutta Don Q kestää kaikki kärsivällisyydellä,
Sanholle vain parran pesu on liikaa!
Herttuatar on ihastunut Sanchon nokkelaan sanailuun mutta päivällispöytään
on kutsuttu pappismies, joka ei lainkaan siedä vieraiden saamaa suopeaa
kohtelua ja sättii kovin sanoin Don Q:n elämäntapaa. Tämä
kohtaus vahvistaa käsitystäni siitä, että kirjailija
ei tunne kovin suurta kunnioitusta pappissäätyä kohtaan,
lievänä poikkeuksena ehkä Don Q:n kotiseudun kirkkoherra,
joka sentään kantaa huolta ritarimme mielenterveydestä,
vaikka ei eettisesti kovinkaan arvokkaita hoitokeinoja ole keksinytkään.
Tässä kappaleessa lukija jätetään taas jännittämään,
miten Don Q selviää pappismiehen moitteista parhaaseen jatkokertomustyyliin!
|