Pirjopäivi Pihlanto 
24 Vaeltavia ritareita- onpa heitä!

• Näyttelijäseurueen ilkikurisuus
• Metsän ritari
• Aseenkantajien keskinäisen kehumisen tuokio
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

 

Näyttelijäseurueen ilkikurisuus

Keskustellessaan Dulcinean ihanuudesta (Don Q:"..helmiltä näyttävät pikemmin merilahnain kuin ylhäisten naisten silmät ja Dulcinean silmien täytyy luullakseni olla kuin viheät smaragdit, mantelin muotoiset" ja Sancho:".. minua hämmensi hänen kauneutensa niin kuin teidän armoanne hänen rumuutensa.") vaeltajat törmäävät joukkioon, jota Don Q otaksuu seikkailuksi, mutta kuultuaan vastaantulijoiden kuuluvan näyttelijäseurueeseen toteaa "että ilmestyksiä täytyy käsin koskettaa, jos tahtoo huomata erehtyneensä". Siis JOS TAHTOO HUOMATA EREHTYNEENSÄ! 

Tapaaminen uhkaa päättyä väkivaltaisesti, sillä ilkikuriset näyttelijät pelottavat Rocinanten laukkaan ja nappaavat Sanchon Harmon eikä Don Q hyväksy tällaista pilailua vaeltavan ritarin kustannuksella.Onneksi Sancho saa tilanteen rauhoittumaan vetoamalla ritarisääntöihin, eihän näyttelijäseurueessa ole yhtään vaeltavaa ritaria eikä ritarikunnialle sovi käydä taistoon muiden kanssa. Niinpä loukkauksen kostaminen jää Sanchon vastuulle, joka katsookin paremmaksi odotella arvokkaampia seikkailuja. 
 
 

Metsän ritari

Don Q huomaa saman asian mihin teoksen arvostelijat ovat kiinnittäneet huomiota: Sancho muuttuu sivu sivulta viisaammaksi, johon Sancho vaatimattomasti toteaa, että jotain ritarin viisaudesta on täytynyt tarttua häneen. 

Orhan Pamukin Nobel-palkintoa referoivassa HS:n artikkelissa mainitaan Pamukin teoksien postmodernista piirteestä se, että kirjailija tekee itsensä tiettäväksi lukijalle omilla, itse kertomuksesta irrallisilla kommenteillaan. Havaitsemme Don Q:ssa näitä "postmoderneja" piirteitä, sillä kirjailija/kertoja antaa tuon tuostakin kuulua itsestään. Tässä luvussa hän mainitsee Harmon ja Rocinanten ystävyydestä "että tämän todenperäisen historian kirjoittaja sepitti asiasta kokonaisia lukuja, mutta ei niitä sitten ottanut teokseensa, koska tahtoi säilyttää sankarihistorian arvoa ja soveliaisuutta." Vahvemmaksi vakuudeksi kirjoittaja vielä mainitsee, mitä kaikkea ihminen on eläimiltä oppinut: "haikaroilta peräruiskeen, koirilta oksentamisen ja kiitollisuuden, kurjilta valppauden, muurahaisilta viisaan huolenpidon tulevista tarpeista, norsuilta siveyden ja hevosilta uskollisuuden." 

Nämä kirjailijan mietteet keskeyttää ritari herättäen Sanchon , joka oli "laskenut alas silmiensä uutimet" ja sanoen hiljaa "Sancho veikkoseni, nyt on tullut se seikkailu." Ja aivan oikein, edessä on toinen vaeltava ritari. 
 
 

Aseenkantajien keskinäisen kehumisen tuokio

Lukijan hämmästykseksi ilmestyy siis toinenkin vaeltava ritari ja mikä ihmeellisintä, hänkin on hullu, ainakin aseenkantajansa mielestä. Aseenkantajat vertailevat olosuhteitaan, kumpikin kehuu omaa isäntäänsä kaikkein hulluimmaksi ja keskustelu sivuaa aseenkantajien työsuhteen hyviä ja huonoja puolia, kunnes se solahtaa sellaisiin henkilökohtaisiin seikkoihin kuin mikä sopii aseenkantajan syötäväksi ja juotavaksi. Sancho osoittautuu itsestään selvästi viinien tuntijaksi, onhan hänen isän puoleisessa suvussaan ollut aikanaan Manchan parhaimpia viininmaistajia!
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!