RusselismiaOnko parturinvati Mambrinon kypärä vai parturinvati, onko aasin satula hevosen vai aasin satula, näistä aineksista olisi Bertrand Russel saanut aikaan yhtä pitkän pohdiskelun kuin Cervantes, mutta ratkaisu olisi tuskin ollut samanlainen:ankaran käsirysyn lopettaa Don Q:n komento ja kirkkoherran sekä Don Fernandon maksamat laskut!
Maantierosvo vai vaeltava ritari?Majataloon saapuneet järjestyksenvalvojat muistavat metelin päätyttyä, että heillä on maantierosvoa koskeva vangitsemismääräys ja Don Q on vähällä joutua pidätetyksi. Järjestyksenvalvojat vakuuttuvat lopulta, että Don Q ei ole syyntakeinen ja luopuvat pidätyssuunnitelmastaan. Don Q aikoo jatkaa prinsessan pelastamista, mutta Sancho puuttuu asiaan ja kertoo herralleen, ettei Dorotea ole Micomiconin valtiatar. Tuollaista väitettä ei Don Q voi raivostumatta kuunnella ja Sancho saa päällensa hirveät sadatukset. Dorotea on oppinut käsittelemään ritariamme ja saa hänet tyyntymään.
Ritari häkissäKirkkoherra ja mestari Nicolas ovat edelleen parantamassa ritarimme hulluutta ja niinpä suunnitellaan Don Q:n matkareitti kotitilalle siten, että hänet kuljetetaan sinne häkissä! Kun seurueen herrat ovat naamioituneet tuntemattomiksi ja hyökkäävät Don Q:n kimppuun sitoen hänet, on selvää, että kyseessä on vain yksi tämän noidutun majatalon ritarille varaamista oudoista sattumuksista. Mestari Nicolas äityy juhlalliseen ennustukseen, joka tyynnyttää ritarin mielen, koska ennustus lupaa hänelle avioliiton Dulcinea Tobosolaisen kanssa ja vielä urheita jälkeläisiä, ennustuksen mukaan oikeita jalopeuran pentuja! Tekstissä on hupaisia yksityiskohtia, kuten, ettei Sancho voinut suudelle herransa kättä, koska kädet oli sidottu, niinpä hän suuteli molempia käsiä. Ritarin häkki on härkävankkureilla, eikä vauhti oikein tyydytä reippaampaan menoon tottunutta ratsumiestä.
Keskustelu ritariromaaneista jatkuuAlkuluvuissa kirkoherra paljastui ritariromaanien ankaraksi kriitikoksi. Keskustelu aiheesta jatkuu . Nyt siihen osallistuu myös tuomioherra, joka hänkin pitää romaaneja yhteiskunnalle vaarallisina.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pirjopäivi 20060904 (20060904) o Asko.Korpela@nbl.fi o Webmaster Cervantes