Rocinanten huviretkiKirjailija turvautuu taas etäännyttämistekniikkaan antaen puheenvuoron viisaalle Cide Hamete Benengelille. Tällä tavoin hän itse välttyy kritiikilta, kun tarinasta tulee liian rohkea tai epäuskottava. Nyt on seikkailujen makuun päässyt ritarimme uljas ratsu, joka saa halun huvitella tammarouvain kanssa. Ratsuparalla ei ole sen parempaa onnea kuin isännälläänkään: Rocinante otetaan vastaan potkuin ja puraisuin ja kun ratsun omistaja lähtee kostamaan ratsunsa kokemaa solvausta, saavat sekä ritari että hänen aseenkantajansa roiman selkäsaunan. Nyt ovat siis ritari, aseenkantaja ja ratsu kaikki, kuten kertoja toteaa, huonossa kunnossa ja vielä huonommalla tuulella. Sancho haluaa tietää, kuinka monta päivää kuluu," ennekuin kykenemme huiskuttamaan jalkojamme" ja ritari pohdiskelee tehneensä pahan virheen käydessään miekka kädessä tavallisen roskajoukon kiimppuun. Tämän oivalluksen tehtyään hän delegoikin Sancholle tappelut ritarivalaa tekemättömien kanssa mutta Sancho ei ole lainkaan kiitollinen tästä luottamustehtävästä, vaan vannoo antavansa anteeksi kaikki menneet ja tulevatkin loukkaukset, olkoonpa niiden lähde miten alhainen tai ylhäinen hyvänsä. Kiintoisa osoitus Sanchon demokraattisesta mielenlaadusta! Moinen hyvänahkaisuus ei ole Don Q:n mieleen ja hän muistuttaakin aseenkantajaansa siitä, että mahdollisen valloittamansa valtakunnan uutena hallitsijana Sancho joutuu väistämättä kapinallisten voimien kanssa tekemisiin ja tällöin ei suopeus ja hyväntahtoisuus kauas kanna, vaan silloin täytyy olla valmis myös järeämpään toimintaan. Sancho kuitenkin kaipaa tällä hetkellä enemmän laastaria kuin keskustelua, mutta jää vielä ääneen ihmettelemään Rocinanten käytöstä huokaisten, että tarvitaan pitkä aika ennen kuin oppii henkilön oikein tuntemaan. Rocinante on nyt siis korotettu täysivaltaiseksi jäseneksi seikkailijoiden joukkoon. Kun Don Q yrittää opastaa aseenkantajaansa ritarielämään, tämä huokaa, että jos heidän kohtaamansa onnettomuudet ovat ritarielämän satoa, he ovat kaksi satoa korjanneina kelvottomat kolmanteen, ellei Jumala äärettömässä laupeudessaan tule heidän avukseen. Sanchon ihmiskäsitys on mielenkiintoinen sekoitus feodaalista uskoa aatelisten ylivertaisuuteen ja kaiken elollisen tasa-arvoisuuteen. "Mielevä hidalgomme" lohduttaa Sachoa ettei ole muistoa, jota aika ei häivytä pois eikä kipua, jota ei kuolema lopeta. Selkäsaunan kipujen alkaessa vähän hellittää ritari alkaa kaivata majapaikkaa ja taas saa Sancho ihmettelemisen aihetta: ritarielämään piti kuulua nukkuminen aavikoilla ja erämaissa ja nyt kaivataankin kattoa pään suojaksi. Sanchon johdonmukainen ajattelu ja hänen kykynsä tai ominaisuutensa ottaa täydestä todesta kaikki Don Q:n lausumat herättää jatkuvasti kysymyksiä ja suurin osa romaanin hauskuuksista syntyykin näistä kysymyksistä ja mikseipä myös hidalgomme vastauksista, jotka tosin usein ovat varjomiekkailua. Nytkin kuulemme kertomuksen ritarista, joka on viettänyt kaksi vuotta kalliolla, mutta ilman esipuheita ja perusteluita Don Q kehottaa jättämään tämän asian sikseen ja kehottaa aseenkantajaansa suorittamaan tehtävänsä. Raihnaiset vaeltajat lähtevät matkaan ja Don Q löytää kuin löytääkin linnan, joka näyttäisi sopivan vaeltajien yöpymispaikkaksi.
Vaeltajan harhojaRealistinen Sancho näkee tosin vain majatalon, mutta koska sekin sopii yöpymistarkoituksiin, ratsastetaan sisään ja majoitutaan. Hotellikortin täyttämisen sijasta matkustajat joutuvat vastailemaan kysymyksiin ja epäilemättä matkaajien surkea kunto herättääkin kysymyksiä. Majatalon emäntä ja hänen tyttärensa laastaroivat Don Q:n ja hänelle sekä Sancholle järjestetään yösija tallin ylisille muulinajajan seuraan. Sancho selvittelee majatalon isäntäväelle vaeltavan ritarin elämän sisältöä" seikkaileva ritari on olento, joka samassa kädenkäänteessä huomaa saavansa selkään ja pääsevänsä keisariksi" ja " Sattuu muuten toisinaan että etsii jotain ja löytää toista". Hidalgomme korukielestä majatalon isäntäväki ei ymmärrä muuta kuin että varmaan puhe sisältää kohteliaisuuksia ja jättää vaeltajat lepäämään karuille makuusijoille. Muulinajajan lemmenkohtaus majatalon piian kanssa menee tietenkin myös myttyyn, kun Don Q luulee tytön tulleen häntä tapaamaan ja kaappaa tytön syliinsä, tuntien kuitenkin huonoa omaatuntoa Dulcinea Tobosolaisen vuoksi. Tyttö ei ymmärrä Don Q:n puheesta tuon taivaallista, mutta ei myöskään pidä olotilastaan Don Q:n käsissä ja iskee nyrkillä Don Q:ea. Taas seuraa nujakka, johon ottavat osaa unestaan herätetty Sancho, majatalon isäntä ja muulinajaja ja se päätty vasta, kun majatalossa yöpyvä Pyhän Veljeskunnan järjestyksenvalvoja kokemuksellaan ja arvovallallaan erottaa nujakoivat toisistaan. Liikkumatonta Don Q:ea hän luulee kuolleeksi ja vaatii komentoäänellä porttia kiinni, jotta murhaaja ei pääsisi karkuun.
Miten paljon ihminen kestääLukiessaan tätä lukua rauhallisena iltapuhteena suhteellisen mukavasti istuen tai lojuen tulee välttämättä kysyneeksi, miten paljon kahakointia, lyöntejä ja epämukavuutta ihminen voi kestää. Mieleen nousevat piirretyt filmit Tomista ja Jerrystä sekä Sylvester-kissasta ja TIPI-kanarialinnusta, joissa osapuolet jatkavat epätasaista taisteluaan vaikka ovat pudonneet kymmenennestä kerroksesta, jääneet silitysraudan tai maantiejyrän alle tai selvinneet karvattomina tai höyhenettöminä ties minkä mankelin läpi. Kirjailijan omat kohtalot varmaan kuvastuvat näissä toisiaan seuraavien nujakoiden, tappeluiden ja taisteluiden kuvauksissa. Onkohan niin, että ihminen kestää sellaista väkivaltaa, jonka hän hyväksyy tai jota suorastaan etsii. Päättyväthän monet jalkapallo-ottelutkin katsojien nyrkkitappeluihin ja tiettävästi näihin tappeluihin osallistuneet ovat innokaimpia hakeutumaan seuraavan ottelun katsomoon. Toisaalta kuvaukset kidustusten kohteeksi joutuneiden kärsimyksistä kertovat, että ihminen todellakin kestää hämmästyttävän määrän väkivaltaa.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pirjopäivi 20060604 (20060604) o Asko.Korpela@nbl.fi o Webmaster Cervantes