Pekka Pihlanto
36 Ritari ja aseenkantaja erossa toisistaan

Cervantes: Don Quijote

 

Taas kiusaa kamarirouvasta

Seuraa mielestäni hiukan väkinäisesti kokoon kyhätty kohtaus. Quijote makailee yöllä kissan kynsimin kasvoin huoneessaan kun ovi avautuu. Kamarirouva Rodriguez pyrkii sisälle. Ritari hermostuu peläten siveytensä olevan vaarassa. Hän vakuuttaa tulijalle uskollisuuttaan Dulcinealle, vaikka neito olisikin noiduttu valkosipulilta haisevaksi maalaistolloksi. Vaikka Quijote epäilee Sanchon tapaan kamarirouvien kunnollisuutta, hän ei kiellä ritarillista apuaan, kun sitä häneltä pyydetään. Monien vaiheiden ja henkilöhistoriansa selvittelyn jälkeen kamarirouva pääsee purkamaan varsinaista huoltaan. Käy ilmi, että kamarirouvallamme on tytär - kaunis tietysti. Erään rikkaan maanviljelijän poika oli rakastunut tyttäreen, joka oli jo antautunutkin tälle. Poika ei kuitenkaan ole ottanut kuuleviin korviinsakaan tytön oikeutettuja avioliittotoivomuksia. Myös herttua on ollut kuuro kamarirouvan vetoomuksille, sillä hän on velkaantunut pojan isälle. Tähän pattitilanteeseen kamarirouva hakee ritarillista apua. Hän alkaa juoruil la isäntäväestään, vaikka toteaakin, että "seinät kuuntelevat". Tämänkö johdosta istunto keskeytyy? Joka tapauksessa sisään ryntää pari tuntematonta hahmoa. Kynttilä putoaa lattialle ja sammuu. Pimeässä kamarirouvaa kuristetaan kurkusta ja hän saa mojovia iskuja tohvelista tai vastaavasta. Quijote lymyilee vuoteessaan epätavallisen haluttomana taisteluun, mutta joutuu vuorollaan salaperäisten "aaveiden" käsittelyyn. Minulle jäi epäselväksi, oliko kamarirouvan huoli todellinen vai vain osa kujeiden sarjaa. Asian selvittely jää kesken, sillä Cervantes haluaa jälleen siirtyä kesken kaiken seuraamaan Sanchon edesottamuksia.

 

Öisiä tuomiota

Käskynhaltija on tarpeen mukaan sekä ankara että sovitteleva. Ruokailuaikaan häiritseviä kansalaisia kohtaan hän on kova. Sanchon todetaankin pitäneen puolensa kaikkia pilailijoitaan vastaan. Henkilääkäri Pedro Tuima sallii Sancholle lopulta jonkinlaista perusmuonaa, joka sopiikin Sanchon vatsalle paremmin kuin hienot herkut - ja sopu palautuu miesten välille. Viime jakson kuvio toistuu: nyt oikeutta jaetaan yöllisen tarkastuskierroksen aikana. Sancho ratkaisee visaiselta näyttävän korttihuijarin ja takapirun välisen maksuongelman, jota yritetään ratkoa miekkojen voimalla ennen käskynhaltijan seurueen paikalle saapumista. Toinen tapaus koskee viranomaisia pakoon juossutta nuorukaista, joka joutuu tästä syystä kuulusteltavaksi. Sancho määrää hänet koppiin nukkumaan, mutta nuorukainen hangoittelee vastaan - häntä ei saada nukkumaan käskystä. Sancho arvostaa pojan sanallista nokkeluutta ja päästää tämän lopulta kotiin nukkumaan. Kolmas tapaus vaikuttaa varsin typerältä. Pitkän jahnauksen jälkeen selviää, että it kuinen pojan pukuun pukeutunut kuusitoistavuotias tyttö on kotonaan lukkojen takana visusti pidetty hyvän perheen tytär, joka on veljensä avustuksella karannut katselemaan maailmaa. Veli on puolestaan liikkeellä tytöksi pukeutuneena - olipa sisaruksilla niukasti vaatteita kotonaan, kun veljellä ei ollut toista pukua! Sisarukset saatetaan kotiinsa. Sanchon seurueeseen kuuluva edeskäypä alkaa suunnitella avioliittoa tytön kanssa, ja Sancho kaavailee naittavansa tyttärensä pojalle. Meille paljastetaan, että hanke tulee kariutumaan, sillä Sanchon käskynhaltijan pesti loppuu parin päivän päästä.

 

Ritari ja Sanhco virtuaalitodellisuudessa

Herttuapari on kehitellyt Quijotelle ja Sancholle valhemaailman, eräänlaisen virtuaalitodellisuuden. Tosin se on alun perin Quijoten itsensä luoma, mutta nämä kujeilijat vahvistavat tätä harhaa. Saapa nähdä, herääkö Sancho käskynhaltijan pestin päättyessä karuun todellisuuteen - Quijotea ei kyllä herätä mikään. Hovimestari toteaa tässä lukujaksossa, että pila muuttuu todeksi ja pilkka sattuu omaan nilkkaan. Enteileekö tämä sitä, että herttuapari tulee saamaan kujeilunsa palkaksi pitkän nenän?

 

Parivaljakon yhdessäolo tuotti synergiaa

Quijoten ja Sanchon erillisseikkailut vaikuttavat hieman puisevilta. Sanchon osuus on kyllä mielenkiintoisempi - nytkin hän suoltaa huvittavan ryöpyn sananlaskuja ja viisastelee vallankäytössään yllättävän kypsällä tavalla - kuten myös viime jaksossa. Näyttää kuitenkin siltä, että Quijoten ja Sanchon yhteiselämässä oli jännitettä, joka teki tarinasta mielenkiintoisen. Nyt tämä synergian lähde puuttuu.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070105 (20070105) o AJK kotisivu o Cervantes o Webmaster