Riitelyä rahastaSancho saavuttaa lopulta Quijoten maaten poikittain aasinsa selässä - peloissaan ja piestynä. Quijote moittii aseenkantajaa aasinhuudosta ja vertaa sitä nuorasta puhumiseen hirtetyn talossa. Ritari on ilmeisen kiukuissaan, sillä hän siirtyy sinuttelusta teitittelyyn. Myös Sancho on harvinaisen kitkerä, koska selkää pakottaa. Hän tulee kertomaan kaikille, että vaeltavat ritarit pakenevat ja jättävät aseenkantajansa nuuskaksi möyhennettyinä vihollisten valtaan. Peräytyminen ei ole pakenemista, puolustautuu Quijote. Riita jatkuu kun ritari tulee selittäneeksi itsestään selvyyksiä aseenkantajansa selkäkivun syistä: karttu, jolla miestä lyötiin, oli niin pitkä ja leveä. Sancho piikittelee tämän lausuman informaatioarvoa ja tokaisee, että kirves toisen jalassa on kuin se olisi pölkyn päässä. Hän katsoo viisaimmaksi palata kotiin, sillä ritarin matkassa ruoka ja juoma ovat kehnoja, samoin yöpymispaikat. Irtisanoutuminen sopii Quijotelle: Sancho saa laskea oikopäätä saatavansa ja ottaa summan hallussaan olevista rahavaroista. Kun Sancho päätyy melko suureen summaan, alkaa ritari sättiä ahnetta renkiään ("konna, lurjus, kuvatus, eläin"). Solvaukset, ja varmaankin myös viittaus mahdolliseen armollisen herran asemaan saaren kuvernöörinä, saavat kyynelet Sanchon silmiin ja lähtöaikeet peruuntuvat saman tien. Anteeksipyyntöön sisältyy pari sananlaskua, ja Quijote toteaa, että hän olisikin ihmetellyt, ellei Sancho olisi liittänyt puheeseensa yhtäkään sananlaskua - ja antaa anteeksi kunhan Sancho ei enää pidä niin tiukasti silmällä omaa etuaan. Sovussa asetutaan yöpuulle metsikköön. Aamulla suunnataan kuuluisan Ebron rannoille. - Tässä episodissa Quijote vaikuttaa täysin normaalilta. Ei Sanchokaan täysin hölmöltä vaikuta - ellei oteta huomioon hänen uskoaan saaren saamiseen. Tiettyä pehmeyttä hänessä (ahneuden lisäksi) on, kun pyörtää lähtöaikeensa niin kärkkäästi.Veneoperaatio epäonnistuuMuutaman päivän vaelluksen jälkeen saavutaan Ebronille. Sen rannassa on vene, joka on Quijoten tulkinnan mukaan tarkoitettu hänelle: sen avulla hän pääsisi pelastamaan toista ritaria tai ylhäistä neitoa, joka on ahdingossa jossakin ehkä hyvinkin kaukana.. Sancho ei usko isäntänsä tulkintaa, mutta veneeseen on hänenkin astuttava. Hevoset jätetään sidottuina rannan puihin. Quijote ylvästelee tähtitieteen tuntemuksellaan, mutta maalaisjärki päihittää teoriaherran tiedot: Quijoten tulkinnan mukaan vene on liukunut jo "tasaajalinjan" yli, mutta Sancho näkee vielä rantaan jätetyt elikot. Quijote pyytää Sanchoa tunnustelemaan, ovatko hänessä olevat täit kuolleet - se olisi merkki ekvinoktiaalilinjan ylittämisestä. "Löysinhän noita jokusia", toteaa Sancho, eli linjaa ei ole vielä ylitetty. - Seikkailu muodostuu hengenvaaralliseksi, kun vene uhkaa ajautua myllyn rattaisiin. Myllyssä Quijote näkee linnan, johon on vangittu ritari tai ylhäinen neito, joka hänen on määrä pelastaa. Rannalla seisovat miesten kohtalosta hu olestuneet myllärit ovat Quijoten mielestä ryöväreitä, ja saavat kuulla kunniansa. Viime hetkellä he pelastavat matkalaiset ja vene murskautuu myllyn rattaisiin. Ritari ja aseenkantaja eivät Cervantesin letkautuksen mukaan ole "lainkaan janoisia": sylkevät jokivettä suustaan. Jälleen kevenee Sanchon hallussa oleva kukkaro veneen korvaushinnalla. Quijote ei pääse vieläkään harhastaan, vaan huutaa anteeksi pyydellen linnaan vangituille, että hän ei pysty heitä pelastamaan, sillä seikkailu on ilmeisesti varattu jollekin toiselle ritarille. - Yhtä vuoristorataa on Quijoten elämä: viisaista puheista hän siirtyy mitä syvimpien harhojen valtaan. Nyt ei tarvittu muuta kuin rantaan sidottu vene ja heti pyörähti Quijoten mielessä käyntiin jokin ritariromaaneista peräisin oleva skenaario.Julkkikset saavat vierailukutsunMatka jatkuu. Sancho hautoo lähtöä kotiin - noin vain ilmoittamatta mitään isännälleen. Mutta sallimus päättää toisin, sanoo Cervantes. Huomaamme tämän tarkoittavan sitä, että pian matkalaisilla on ylelliset oltavat julkkiksen roolissa. Tavataan nimittäin herttuan ja herttuattaren seurue, joka harjoittaa haukalla metsästystä. Quijote haluaa tarjota palveluksiaan tälle ylhäiselle naiselle. Hän lähettää aseenkantajansa pohjustamaan asiaa, mutta varoittaa tätä sotkemasta mukaan ainaisia sananlaskujaan. Ylimieliseltä Sancholta tulee tähän heti pari sananlaskua: "hyvää maksajaa ei pantti rasita, eikä hätää kovaa käsissä, kun on leipää, lihaa säkissä". Tämä tarkoittaa, että Sanchoa ei tarvitse varoitella, sillä hän on aina valmis ja kelpaa vähän joka paikkaan. Tutustuminen onnistuu yli odotusten - vähän Quijote ja Sancho tosin kompuroivat ratsujensa kanssa. Herttua ja herttuatar ovat lukeneet kirjan "Mielevästä hidalgosta Don Quijote Manchalaisesta" ja ihastuneet siihen. He tunteva hyvin Surullisen hahmon ritarin - Sancho korjaa: "Leijonaritarin" - ja aseenkantajan. Quijote toteaa, että kenelläkään vaeltavalla ritarilla ei ole ollut suulaampaa ja kujeellisempaa aseenkantajaa. Se ei kuitenkaan huumorintajuista herttuaparia vaivaa. Päinvastoin Sancho on herttuattaren suosikki nokkeluutensa ja älykkyytensä (!) ansiosta. Ritari saa kutsun herttuaparin linnaan, missä häntä tullaan kohtelemaan kuten kaikkia sinne saapuneita vaeltavia ritareita. Sancho saa luvan ratsastaa herttuattaren vieressä ja pälpättää sydämensä halusta.Sancho röyhkeänäHerttuaparin palvelijoilleen antamat käyttäytymisohjeet saavat Quijoten ensimmäisen kerran uskomaan olevansa oikea vaeltava ritari. Herttuaparin pila vaikuttaa tässä valossa sopimattomalta. Eivätkö Quijoten harhat olekaan siis tähän asti olleet aitoja - onko hän vain halunnut uskoa asiat ritarikirjallisuuden mukaisiksi? Tulee jälleen mieleen, että ei lapsikaan leikkiessään jotakin henkilöhahmoa usko sellainen olevansa, vaikka näyttääkin eläytyvän aidosti. - Sanchon suosikkiasema nostaa hänessä esiin röyhkimyksen. Hän yrittää saada hovinaisen viemään hänen aasinsa talliin ja illallisella hän kertoo tilanteeseen nähden nenäkkään tarinan, jossa hidalgo on kutsunut talonpojan pöytäänsä. Kun talonpoika ei haluaisi kehotuksista huolimatta istua pöydän päähän - samoin teki Quijote - hidalgo sanoo lopulta kiukustuneena: "Istu, pölkkypää; siinä, missä minä istun, on aina pöydän pää!" Quijote kiristelee hampaitaan. Pöydässä istuva kirkonmies haukkuu Quijoten ritarihömpötykset suorin sanoin. Malttinsa säilyttävä Quijote nousee esittämään puolustuspuheensa.
|
||
PalautettaAsko Korpela: Oikeinkirjoitus
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20061128 (20061122) o AJK kotisivu o Cervantes o Webmaster