Pekka Pihlanto 
25 Peiliritarin yllätys

Cervantes: Don Quijote

Quijote on muka voitettu taistelussa!

Aseenkantajien nukkuessa ritarit keskustelevat. Metsän ritari kertoo voittaneensa monta ritaria ja tärkein näistä oli kuuluisa Don Quijote. Quijote pysyy harvinaisen tyynenä. Hän kysyy hienovaraisesti yksityiskohtia ja sanoo tuntevansa Quijoten. Lopulta hän tunnustaa olevansa Quijote ja päätyy noitaselitykseen: Metsän ritari on voittanut jonkun muun, jonka noita on muuttanut Quijoten hahmoon. Päätetään ryhtyä taisteluun ja Metsän ritari vaatii, että se joka häviää, antautuu täysin voittajan armoille. Taistelu siirretään kuitenkin aamuun, sillä ritarien ei sovi tehdä asetöitä pimeässä. 
 

Peiliritari häviää taistelun

Aamulla ryhdytään valmistautumaan taistoon. Metsän ritarin aseenkantaja vaatii, että Sancho ja hän taistelevat myös. Aseenkantajan suunnaton nenä pelottaa Sanchoa, eikä hän muutenkaan halua taistella. Quijote on jälleen hyväntahtoinen aseenkantajaansa kohtaan: hän auttaa Sanchon puuhun turvaan. Metsän ritari on jo hyökkäämässä jykevä peitsi tanassa, mutta pysäyttää heponsa nähtyään Quijoten auttamispuuhassa. Quijote ryhtyy puolestaan hyökkäykseen, mutta Metsän ritari - jonka nimi on aamun valossa muuttunut Peiliritariksi hänen asussaan olevien peilinpalasten johdosta - ei ehdi päästä vauhtiin. Niinpä Quijote suistaa hänet peitsellään tantereeseen. Avattuaan voitetun silmikon Quijoten - ja lukijan - suureksi hämmästykseksi sieltä paljastuvat tutun kandidaatti Simsonin kasvot! Siinä se jekku oli, jota Simsonista viimeksi puhuttaessa ennakoitiin. Nolostipa kävi kandidaatille. Quijote ei tietenkään usko silmiään, vaan pitää kandidaattia noidan luomuksena. Siinä Quijotella oiva selitysmalli, jolla hän toistuvasti selittää todellisuuden ja kuvitelmiensa välisen epäsuhdan. 
 

Kandidaatti hautoo kostoa

Kandidaatin aseenkantajan henkilöllisyys ei ole enää yhtä suuri yllätys lukijalle kuin Peiliritarin - hän on nimittäin Sanchon ystävä ja naapuri, jota tämä ei tunnistanut irtonenän johdosta. Ideana miehillä oli voittaa Quijote ja saada hänet määrätyksi sopimuksen mukaan palaamaan kotiseudulleen pariksi vuodeksi - järkiintymään. "Aina ei käy niin kuin haaveillaan", laulaa aikamme iskelmälaulajakin. Kandidaatti joutuu pahantuulisena hakeutumaan hoitoon lähikylään kamalan irtonenänsä riisuneen aseenkantajansa avustamana, joka sitten jättää herransa ja palaa kotiin. Kandidaatti parantelee vammojaan ja hautoo kostoa. Quijote ja Sancho puolestaan jatkavat matkaansa siinä luulossa, että äskeiset vastustajat eivät olleet heidän tuntemiaan miehiä. - Päättyneessä episodissa oli kaksikin yllätystä: Peiliritarin henkilöllisyys ja Quijoten voitto. Täytyy ihmetellä Cervantesin kekseliäisyyttä. Ennen kaikkea on kuitenkin pantava merkille yhä mielenkiintoisemmiksi käyvät päähenkilöt ja heidän huvittavat keskustelunsa. Cervantes on kaiken muun lisäksi suuri humoristi. 
 

Quijote neuvoo, miten poikaa on kasvatettava

Quijote ja Sancha puivat vielä noitien osuutta lähiaikojen tapahtumissa. Quijotea askarruttaa, onko Dorotea edelleen noiduttu. Sanchoa ei keskustelunaihe kiinnosta, sillä hän pelkää petoksensa paljastuvan. Jos Sancho olisi sanonut, että hänkin näki Dulcinean haisevana maalaistollona, olisiko Quijote luopunut illuusiostaan? Tuskin. - Miehet saavat muuta ajateltavaa kun heidät saavuttaa vihreäasuinen ratsastaja. Quijote ryhtyy juttusille Vihreän kanssa ja ehdottaa matkakumppanuutta. Vieras on Don Diego de Miranda-niminen aatelismies. Kun käy ilmi, että Quijote pitää ritariromaaneja todenperäisinä, vieras luokittelee tämän hulluksi. Don Diegon kynnyksen yli eivät ritariromaanit pääse. Don Diegolla on huolia: poika ei halua opiskella lakia, vaan on kiinnostunut klassisesta runoudesta. Quijote pitää yhden parhaista puheistaan, jonka ydinsanoma on, että ihmisen olisi saatava opiskella sitä, mitä haluaa. Runouden avullakin voi saada mainetta ja se on aivan legitiimi laji - kunhan ei lankea yksittäisiä ihmisiä pilkkaaviin satiireihin. Paheita saa kyllä arvostella yleisellä tasolla. Don Diego saa tästä puheesta aiheen miettiä hulluusdiagnoosinsa tarkistamista, mutta Quijoten valmistautuminen uuteen seikkailuun panemalla kypärän päähänsä saa Diegon pitäytymään alkuperäisessä diagnoosissaan. 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20061016 (20061016) o AJK kotisivuCervantes o Webmaster