Toisen tyylinen seikkailukertomusVapautuneen orjan kertomus on eräänlainen seikkailukertomus ja tyylilajiltaan, kuten aikaisemmatkin sivukertomukset, aivan erilainen kuin Quijoten seikkailut: huumorista ja surkuhupaisuudesta ei ole merkkiäkään. Olen aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota tähän "tyylirikkoon", mutta onhan myös tuoreemmassa kirjallisuudessa runsaasti esimerkkejä tällaisista "sillisalaateista" - kaikella kunnioituksella. Esimerkiksi Joycen Odysseuksessa suorastaan briljeerattiin tyylin ja esitystavan vaihdoksilla. Alastalon salissa-teoksessa oli erillisiä kertomuksia ja itsekseen kelattuja muisteluksia (tajunnanvirtaa), mutta ne liikkuivat samassa aihepiirissä ja tyylilajissa kuin pääkertomus ja tukivat sitä. Myöskin Seitsemän veljeksen kertomukset kuvasivat hyvin veljesten taikauskoista ajatusmaailmaa. Cervantesin teoksessa vapautuneen orjan sivukertomusta ja muutamaa aikaisempaa voidaan tietysti perustella pääjuoneen marssitettujen uusien henkilöiden taustojen selvittelyllä, mutta tämän tarpeen täyttämiseksi ainakin minulle vähemmän perusteellinen kuvaus olisi riittänyt. Kyseessä oli kaiketi lähinnä lukijan viihdyttämisen tarve. Nyt tarpeet lienevät erilaiset.Isä herää väärällä hetkelläVapautunut orja pääsee siis vankeudesta Zoraidan antaman rahoituksen turvin. Rahat riittävät myös veneen ostoon ja kristittyjen soutajien palkkaamiseen. Kaikki ei suju aivan suunnitelmien mukaan, sillä Zoraidan isä herää väärällä hetkellä ja hänet sekä veneen alkuperäiseen miehistöön kuuluvat maurit joudutaan ottamaan vangittuina matkalle mukaan. Tyttärensä kääntymyksestä onneton isä ja maurit jätetään sopivalle rannalle ruikuttamaan. Cervantes toteaa, että onni tulee harvoin tai ei koskaan täydellisenä. Niinpä juuri Espanjan rannikon tuntumassa venekunta ryöstetään ja mikä kirvelevintä, Zoraida menettää runsaan matkakassansa. Olisi siinä voinut henkikin mennä. Pääasia, että päästiin perille.Taas ihmeellinen yhteensattumaMajatalossa tapahtuu jälleen ihmeellinen yhteensattuma. Sinne saapuu ylituomari tyttärineen. Quijote kohtelee hyvin kunnioittavasti ja kaunopuheisesti saapuvia ja tarjoaa ritarin palveluksiaan. Käy ilmi, että mies on vapautuneen vangin - kapteenin, kuten Don Fernando häntä kutsuu - veli! Ylituomari oli käyttänyt isältään saamansa omaisuuden viisaasti opiskeluun ja on nyt siis korkeassa asemassa oikeuslaitoksessa. Kirkkoherra selvittelee vaivihkaa, miten ylituomari suhtautuu kadonneeseen ja pennittömään veljeensä. Kun tämä aidosti kaipaa veljeään - veli putkahtaa iloisena yllätyksenä esiin. Käy ilmi, että veljesten isä elää vielä ja odottaa kadonnutta poikaansa - kolmaskin veli on pärjännyt hyvin elämässään. Majatalo on todellakin "noiduttu", koska tällaisia epätodennäköisiä tapahtumia sattuu siellä tuhkatiheään. Huvittavaa kyllä, Quijote epäilee, että häntä vaivaavat vaeltavalle ritarille tyypilliset harhanäyt, kun hän näkee tällaista sattuvan. Ihme kyllä, että hän ei tunnista todellisia harhojaan harhoiksi.Jälleen onneton rakkausCervantes on jo aikaisemminkin osoittautunut melkoiseksi romantikoksi ja "parittajaksi". Nyt on vuorossa ylituomarin tyttären Claran onneton rakkaustarina: muulinajajaksi luultu nuorukainen virittää vaikuttavan laulun. Tytär on aivan epätoivoissaan, kun hän tunnistaa laulajan häntä seuranneeksi rakastetukseen, jota hän ei ilmeisesti usko saavansa - mutta hän ei tunne Cervantesia, kohtalon erilleen ajamien parien yhdistäjää! Dorotea lupaa yrittää tehdä jotakin onnettomien nuorten - tai itse asiassa viisitoistavuotiaiden lasten - hyväksi.Neitosten erikoiset huvitDon Quijoten uusin hulluntemppu on asettua vartioimaan "linnan" turvallisuutta sen muurien ulkopuolelle. Majatalon emännän tytär ja hänen palvelijattarensa järjestävät ikävän kepposen. Quijoten yläpuolella olevaan luukkuun ilmestyvä tytär näyttäytyy linnanneitona, joka tarjoaa lempeään. Ritarin on pakko kieltäytyä, sillä hän on uskollinen Dulcinea Tobosolaiselle. Kaikilla muilla tavoin ritari on valmis palvelemaan neitoa - vaikkapa tuomaan hänelle suortuvan Medusan hiuksista, jotka ovat pelkkiä käärmeitä. Sydämetön neito ei kuitenkaan tarvitse käärmeitä - vain ritarin käsi riittää, mihin hän yllättäen kietaiseekin aasin marhaminnan. Ritari jää jalkojaan sätkytellen riippumaan ranteestaan. Aika erikoisia olivat neitojen huvit tuohon aikaan.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20060820 (20060820) o Asko.Korpela@nbl.fi o WebmasterCervantes