Pekka Pihlanto
11 Micomiconin perijätär avun tarpeessa

• Mieluisa seikkailu eli onneton lemmentarina
• Micomiconin perijätär astuu esiin
• Joukolla matkaan
• Sattumien suma
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Mieluisa seikkailu eli onneton lemmentarina

Lukujakson ensimmäinen luku on nimetty "mieluisaksi seikkailuksi", vaikka siinä kuullaan jälleen hyvin onneton tarina. Onhan se kirkkoherran ja parturin kannalta ehkä mieluisa, mutta ei kertojan. Kirkkoherra, parturi ja Cardenio törmäävät nuorukaiseksi ensin luulemaansa neitoon, joka valittelee kurjaa kohtaloaan. Pienen maanittelun jälkeen kuullaan hänen tarinansa. Ja eikös vain tarinan konna ole samainen Don Fernando, joka pilasi Cardenion elämän! Aatelismies oli vietellyt valheellisin lupauksin porvaristytön - tosin varakkaan. Kuultuaan miehen naimakaupasta, jonka jo tunnemme, neito - Dorotea nimeltään - oli paennut paimenpoika seuranaan erämaahan pojaksi pukeutuneena. Paimenen erehtyy lähentelemään neitoa ja päätyy rotkoon - piirroksen mukaan koskeen. Cardenio saa nyt tietää, että hänen rakastettunsa Luscinda on taas tavallaan vapaa, sillä kuultuaan Luscindan suostuneen avioliittoon vain isänsä mieliksi, Don Fernando oli lähtenyt lipettiin.

Micomiconin perijätär astuu esiin

Kirkkoherra on tässä tarinassa varsinainen hyväntekijä: hän ehdottaa, että Dorotea saatetaan kotiinsa. Taas punotaan juoni, johon Don Quijote liittyy olennaisena osana: Dorotea tekeytyy suojelua tarvitsevaksi neidoksi valeroolissa ja näin Quijote saataisiin kotiseudulleen. Parturin ei tarvitsekaan pukeutua naiseksi. Juoni onkin tarpeen, sillä Panza ei saa Don Quijotea lähtemään kotimatkalle, vaikka Dulcinea Tobosolainen oli (muka) pyytänyt ritariaan saapumaan luokseen. Kaiken on mentävä kaavan mukaan: ensin ritarin on luotava maine. Hädänalainen Dorotea - siis Micomiconin perijätär prinsessa Micomicana - tulee paikalle kuin tilauksesta palvelijansa, tekopartaan pukeutuneen parturin saattamana. Dorotea hallitsee ritarikirjallisuuden ja sen fraasit, joten Quijote on helppo vakuuttaa. Pahat jättiläiset ovat ottaneet haltuunsa prinsessan valtakunnan, joka sijaitsee Guineassa. Pikkujuttu: Panza uskoo, että ritari valloittaa oikopäätä tämän hänen käsityksensä mukaan Etiopiassa sijaitsevan valtion takaisin. Panzaa h uolestuttaa edelleen vain se, että Quijote rupeaisi arkkipiispaksi, jonka aseenkantajaksi hänellä ei olisi kelpoisuutta - kun on tuo akkakin ja lukutaito puuttuu. Hän ehdottaa, että kirkkoherra yrittäisi naittaa Quijoten ja Dorotean, jolloin ritari saisi keisarin viran. Ainoa ongelma tässä liitossa olisi Panzan kannalta se, että prinsessan valtakunnan alustalaiset saattaisivat olla neekereitä. Mutta heitähän voisi myydä Espanjaan ja näin ansaita sievoiset rahat hyvän viran ja leppoisan elämän takaamiseksi. Niin sekin huoli haihtuu "järkeilyn" tuloksena. Kirkkoherraa tosin ihmetyttää, että Panza jakaa Quijoten hulluuden.

Joukolla matkaan

Kirkkoherra ja Cardenio liittyvät joukkoon - jälkimmäinen parta ajettuna ja siksi tuntemattomana. Hiukan lisää komiikkaa peliin: parturi on paljastua kun tekoparta irtoaa, mutta lopulta hänenkin henkilöllisyytensä selviää Quijotelle. Ritari vain ihmettelee, mitä kirkkoherra ja parturi tekevät vuoristossa. Sevillaan oli matka rahalähetystä noutamaan, mutta jonkun tomppelin vapauttamat kaleeriorjat olivat heidät ryöstäneet. Häpeästä punastuva Quijote uskoo selityksen, mutta ei paljasta omaa osuuttaan tapahtumassa - kirkkohera ja parturi sen kyllä Panzan ansiosta tietävät.

Sattumien suma

Aikaisempi sivukertomus onnettomasta rakkaudesta ja toinen samanlainen kytkeytyvätkin siis toisiinsa. Samalla se punoutuvat päähenkilöidensä kautta teoksen varsinaiseen juoneen. Tämä sattumien suma tuskin vaivasi teoksen ilmestymisajan lukijoita, eikä sen pitäisi kai vaivata meitäkään. Onhan kyse Cervantesin mukaan hupaisista seikkailuista.

Palautetta 

Lähetä palautetta!