Vähemmän törmäilyäDon Quijoten törmäilyt jäävät tässä lukujaksossa kokonaan väliin. Hän vaikuttaa monesti aivan tolkulliselta, joskin muut kyllä huomaavat hänen "hulluutensa" puhuteltuaan häntä. Ritarimme luonnekuvan rakentaminen on sikäli realistisella pohjalla, että todellisuudessakin mielenhäiriöistä ja harhoista kärsivien - kuten mihin tahansa vaivaan sairastuneiden - tila on välillä parempi ja välillä huonompia.
Katkera rakkausrunoHuomattavan osan lukujaksosta kaappaa murheellisesti päättynyt rakkaustarina. Nuorehko paimen on toivottomasti rakastunut kuvankauniiseen paimentyttöön, mutta ei saa vastarakkautta (itse asiassa molemmat vain "leikkivät" paimenta). Mies on purkanut tunteensa katkeraan rakkausrunoon, mutta sekään ei auttanut selvittämään hänen onnettomien tunteittensa sumaa, vaan hän oli hirttäytynyt. Testamentissaan mies toivoo tulevansa haudatuksi vainiolle, paikkaan jossa hän ensi kerran näki rakkautensa kohteen. Tälle paikalle hautajaisiin virtaa suuri joukko paimenia ja muita surijoita sekä uteliaita - Quijote ja Pancha muiden mukana. Don Quijoten luonteen hienoja piirteitä tulee esiin tässäkin lukujaksossa - hän on sovitteleva ja kohtelias keskustelukumppanejaan kohtaan. Esimerkiksi kun Quijote oikoo paimen Pedron sanoja ja tämä lopulta tuskastuu sanonnan "vanha kuin Jerusalem" korjauksesta, Quijote toteaa kohteliaasti: "Sanoitte varsin onnistuneesti, sillä Jerusalem on vanhempi kuin Metusalem". - Merkille pantavaa on et tä Quijote ottaa surusaaton sellaisenaan, kuvittelematta sitä miksikään muuksi. Olisikin ollut irvokasta, jos hän olisi hyökännyt peitsi tanassa sen kimppuun.
Onko palvotulla neidolla velvollisuus vastata tunteisiin?Hautajaisiin ilmestyy myös onnettoman tapauksen alkusyy - jos niin voi sanoa. Onhan onnettomasti rakastunut oman tajunnallisuutensa - halujensa vanki. Neito saakin tilaisuuden esittää puolustuspuheensa. Hän ei katso, että toisen henkilön häneen osoittama ihailu ja palvonta velvoittaisi häntä vastaamaan niihin samalla mitalla, kun ei kerran itse tunne samoin. Tämä on mielestäni kohtuullinen ja moderni näkemys. Vaikka yleinen mielipide katsoisi (varmaankin nykyisinkin) torjuvan osapuolen moraalisesti (osa-)vastuulliseksi toisen itsemurhasta, on kohtuutonta ajatella näin. Kenelläkään ei pitäisi olla velvollisuutta uhrata itseään toiselle vain sen takia, että tämä on fiksoitunut omiin tunteisiinsa niin voimakkaasti, ettei näe mahdollisuutta elää ilman toista. Tosielämässä käynee kuitenkin usein niin, että kun "kosija" oikein sinnikkäästi piirittää, toisen mielenkiinto ennen pitkää herää ja lopuksi hääkellot soivat. - Kun neito katoaa puheensa pidettyään metsään, Quijote varoittaa paimenia lähtemästä hänen perääns ä. Varoitus ei kuitenkaan koske häntä itseään, vaan hän seuraa neitoa aseenkantajineen - tarjotakseen ritarillisia palveluksiaan.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20060523 (20060523) o Asko.Korpela@nbl.fi o Webmaster Cervantes