|
Sankaritekoja haikaileva don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Panza saavat näkyviinsä 30-40 tuulimyllyä. Quijote pitää niitä jättiläisinä, jotka noita Freston, sama joka vei huoneen kirjoineen, on muuttanut tuulimyllyiksi.
Taistelu on kuin tuulimyllyjä vastaan on lentävä lause, joka tässä ensimmäisessä tapauksessa kertoo, miten mieletöntä ja päivänselvään tappioon vievää kamppailu on. Juha Pekka Helminen kirjoitti 12.6.2005 Turun Sanomissa, että kymmenen tuulimyllyä seisoo yhä uhmaamassa Don Quijoten ja hänen seuraajiensa hyökkäyksiä.
Taistelu tuulimyllyjä vastaan on don Quijoten tunnettu epiteetti. Kirjan alkuperäinen tarina tuntuu melko vaatimattomalta. Mutta emmehän tiedä vielä, mitä jatkossa seuraa.
Sankari ei vähästä lannistu. Kun tuulimyllyt ovat liian kova vastus, käy hän seuraavaksi kahden benediktiinimunkin kimppuun sekä myöhemmin biskajalaisen ratsaspalvelijan kanssa taisteluun.
Romaanin rakenteesta
Cervantesin kerrotaan olleen Aleksis Kiven esikuvana. Sen voi uskoa jo näin "alkumetreillä". Samaa on huumorin arvostus, kertojien määrä ja runoelmat.
Arabialaisen historioitsijan Cide Hamete Benengelin kirjoittama Don Quijote Manchalaisen historia on mielenkiintoinen oman tekstin korostus. Komiikan tajua osoittaa se, miten Cervantes väittää arabialaisen kuuluvan valehtelevaiseen kansakuntaan. Näinä pilakuvien vuosina väite olisi uskalias. Morisko eli kristinuskoon kääntynyt mauri kääntää tekstin.
Keskusteluja
Don Quijoten ja Sancho Panzan keskustelut ovat mielenkiintoisia ja usein syvällisiä. Vaikka aseenkantaja ei osaa lukea eikä kirjoittaa, tuntuu kuin hän olisi tasavertainen keskustelija. Teoria ja käytäntö lyövät kättä.
Don Quijoten maantieteen tuntemus ei taida olla aivan täydellistä, Tanskan kuningaskunta on vieläkin, mutta missä hitossa on Sobradisan kuningaskunta.
Vuohipaimenten kestitys
Matkalaiset olivat laiminlyöneet tärkeän asian, eväiden ottamisen. Onneksi he osuivat kuuden vuohipaimenen nuotiolle ja saivat vieraanvaraisen kohtelun, lihaa, tammenterhoja, juustoa ja juomaa.
Maailmankirjallisuus on täynnä kuvauksia ruuasta ja herkuista. Mieleen tulee Alastalon salin pidot, Leopold Bloomin erikoiset ateriat ja madeleine-leivokset.
Antonio-niminen paimen virittää viulunsa ja esittää rakkauslaulun. Osaavatpa paimenet vielä parantaa don Quijoten taistelussa ruhjoutuneen korvan.
|