Jouko Kinnunen 
38 Väliaikaista kaikki on vaan

Cervantes: Don Quijote
Sanchon käskynhaltijuus lähestyi loppuaan, kun Sanchon jo vetäydyttyä yöpuulle häntä ruvettiin jekuttamaan taas kerran. Vihollinen mukamas hyökkäsi "saareen", joten kaikkien piti ruveta saarta puolustamaan, käskynhaltija etunenässä. Mielestäni tämä kohtaus kirjassa olisi ollut elokuvantekijöille aika helppo saada eläväksi. Sancho puetaan ihmeelliseen "puupalttooseen", jonka sisälle hän vetäytyy kuin kilpikonna kuorensa suojaan. "Viholliset" hyppivät hänen päällä ja pieksevät kuin vierasta sikaa. 

Kun "vihollinen" sitten mukamas vetäytyy, kaivetaan pelosta ja nälästä nääntynyt Sancho esiin haarniskastaan. Miesparka pyörtyy sängylleen. Kun hän tulee tokeisiinsa, Sancho tekee viisaan päätöksen jättää moinen hullunmylly siltä seisomalta. Ja uutta käskynhaltijuutta hän ei ottaisi vastaan vaikka tarjottimella sellainen eteen kannettaisiin. 
 
 

Kotiinpaluut

Kirjoittelin itse viime kerralla, että olo oli kuin Sancholla, joka oli menossa kohti käskynhaltijuutta. No täällä ei kukaan ainakaan ole samalla tavalla minua narrannut kuin Sanchoa, päinvastoin kaikki ovat olleet oikein avuliaita. Töitä on kyllä riittänyt ihan niin paljon kuin on jaksanut tehdä. Kun lähden perjantaina kotiin jatkamaan projektia Maarianhaminasta käsin, toivon ja luulen, että minun ei ainakaan Sanchon tapaan tarvitse tulla kotiin häntä koipien välissä. Täällä Washingtonissa onkin ollut kaikenlaista nähtävää. Erilaisten monumenttien ja museoiden ohella paikalliset kirjakaupat ovat mainioita: niiden yhteydessä on usein ravintola/kahvila, jolloin on vaikea sanoa, onko kyseessä kirjakauppa kahvilan kera vai päinvastoin. Erittäin viihtyisää! Ostin muuten Cramer Books - kirjakaupasta (Dupont Circle, Connecticut Avenue nr ?) kirjan, jonka takakannen esittelyssä viitataan meidän lukusouviimme: "A Confederacy of Dunces is an American comic masterpiece. John Kennedy Toole's hero is [....] a latter-day Gargantua, a Don Quixote of the French Quarter..." Tunteeko joku kyseisen teoksen ennestään? Google tiesi kertoa, että Gargantua oli 1500-luvulla eläneen kirjailijan François Rabelais'n luoma hahmo, groteski jätti, jonka seikkailut lienevät vielä hurjempaa sarjaa kuin Don Quijoten edesottamukset. Saapa nähdä milloin ehdin tutusta Toolen kirjaan, jossa ilmeisesti seikkailee jonkinlainen jättiläinen. Täytyy vielä kertoa se, että kirja julkaistiin postuumisti kirjailijan äidin toimesta. Se on myös voittanut Pulitzer-palkinnon vuonna 1981. Toinen matkalla tehty kirjaostos on Joseph Stiglitzin "Making Globalization Work, joka esipuheensa perusteella pitää meidän pohjoismaista talouttamme huomionarvoisena esimerkkinä siitä, että markkinavoimien ja julkisen sektorin väliselle suhteelle löytyy useita toimivia vaihtoehtoja. Kirjan tekee mielenkiintoiseksi myös se, että hän on ollut Maailmanpankin pääekonomisti vuosina 1997-2000. 
 

Etnisiä vainoja 1600-luvulla - ei mitään uutta auringon alla 


Matkalla kohti herttuaparin linnaa Sancho törmää pyhiinvaeltajiin, jotka ovat matkalla Santiago de Compostelaan (näin muistan lukeneeni jostain kohdasta, juu se oli kääntäjän huomautuksessa että Pohjois-Espanja oli tuohon aikaa täynnä kerjuulla itsensä elättäviä pyhiinvaeltajia) . Yksi pyhiinvaeltajista tunnisti Sanchon, ja tämäkin hetken aikaa ihmeteltyään huomasi, että pyhiinvaeltaja olikin hänen entinen maurinaapurinsa Ricote. Cervantesin motiivina sijoittaa tämä vuonna 1609 aloitettu todellinen kristityiksi käännytettyjen vaino mukaan kirjaa täytyy olla hänen tapansa epäsuoraan kritisoida aikansa etnistä puhdistusta, joka on ollut julma yksittäisiä ihmisiä ja perheitä kohtaan. Vaan kylläpä meidänkin aikana osataan: meillä on Balkanit, Darfurit, Itä-Timorit sun muut. Luin verkosta uusimmasta Ekonomistista, että Isossa-Britanniassa ei ole juuri korvaa lotkautettu, kun puoli miljoonaa puolalaista on muuttanut Britanniaan paremman elämän toivossa EU-jäsenyyden myötä. Artikkelin kirjoittaja referoi kirjaa, j ossa arvellaan maahanmuuton ongelmattomuuden johtuvan yksinkertaisesti siitä, että tulijat kuitenkin muistuttavat alkuperäisiä brittejä ulkomuodoltaan. Erinäköiset ja -uskontoiset maahanmuuttajat herättävät enemmän vastustusta. "Lika barn leka bäst" sanoo ruotsalainen. Meidän huonoksi onneksemme jauhonaamat ovat tässä maailmassa vähemmistönä, eikä Suomi ole puolalaistenkaan suosikkikohde. Mistä me saamme sellaisia maahanmuuttajia, jotka sulautuvat helposti ja korvaavat eläkkeelle jäävät? Ei mistään kai. 
 
 

Sancho kapsahtaa kuoppaan

Yöllä hapuillessaan kohti herttuaparin linnaa Sancho onnistuu putoamaan harmoineen niin syvään kuoppaan, ettei pääse sieltä ihmisten ilmoille ilman ulkopuolisten apua. Sattuupa DQ paikalle, mutta kun maan alta alkaa kuulua huutoa, arvelee hän kyseessä olevan levoton sielu, joka ei ole saanut haudassa rauhaa. Onneksi kovia kokenut Sancho lopulta pääsee perille.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Jouko Kinnunen ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20070118 (20070118) o AJK kotisivu o Cervantes o Webmaster