|
Hohtavan kuun ritari ilmestyi haastamaan Don Quijoten taisteluun - toistamiseen ja tällä kerralla taistelu päättyi Hohtavan ritarin voittoon. Don Quijoten kotikylässä oli joillakin huoli, että miten Don Quijoten käy - muuten ihan kelpo miehen, mutta seonnut ritaritarinoihin. Taas mielestäni uusi piirre tässä kirjassa.: huoli lähimmäisestä on päässyt pitkän romaanin viimeisille sivuille. Sanotaan, että kaikki keinot ovat sallittuja sodassa ja rakkaudessa, mutta myös voitaneen katsoa, että tietyt valheet ovat sallittuja silloin, kun tarkoitus on tarpeeksi hyvä ja nämä valheet eivät varmuudella vahingoita ketään muuta. Näin minä tämän kohdan tässä tulkitsin.
Muutenkin olen koko kirjan loppupuolella monta kertaa havahtunut siihen tosiasiaan, että samoista asioista puhutaan edelleen - eettiset kysymykset eivät varmasti koskaan saa täysin yksiselitteisiä ja oikeita vastauksia. Varakuninkaan asenne on myös hyvin inhimillistä: oman hauskuutensa takia hän ei olisi halunnut päästätä Don Quijotea tai Sanchoa lähtemään. Onneksi kuitenkin näin käy ja kirja saa vielä uuden käänteen.
Oikeudenmukaisuus
Kun parivaljakko jättivät Barcelonan, heidän välilleen kehkeytyi hyvinkin syvällinen keskustelu siitä, miten Don Quijoten troija oli tuhoutunut. Sancho käsitteli asiaa ja päätyi siihen, että Onnetar on "juoppo, oikullinen ja ennen kaikkea sokea ämmä, joten hän ei näe mitä tekee eikä tiedä ketä kukistaa, ketä ylentää". Ehkä naivistinenkin kuvaus siitä, miten ihmiset kääntävät asiat itselleen myönteisiksi. Tässä kirjassa monessa kohtaa esille tulleet sananlaskut puhuttavat. Minulle tuota lähtökeskustelua kuullessani tuli mieleen sananlasku, että kiittämättömyys on maailman palkka. Monta kertaa itsensä kaltoin kohdelluksi tuntevat ihmiset selittävät epäonnistumisensa tuon sananlaskun ehdoin. Näin tekee mielestäni myös tässä Don Quijote ja Sancho fiksulla tavalla säestää. Don Quijote on onnellinen siitä, että kuitenkin pystyy pitämään sanansa. Samalla kuitenkin keskustelurupeaman päätteeksi päädytään siihen, että ratsun syytä tuo tappio …
Käskynhaltijan taidot tallella?
Sancho pääsi matkallaan vielä verestämään käskynhaltijan taitojaan. Asia tosin oli aika pieni verrattuna aikaisempaan kokemukseen. Kyseessä oli kilpajuoksuhaaste, jossa ratkaisevana asiana - ennen juoksun toteuttamista - oli kilpajuoksijoiden paino. Toisen paino oli 15 leiviskää ja toisen 7. Taustalla oli ehdotuksena, että kevyempi mies ottaisi painon selkäänsä ja silloin juoksukilpailu olisi tasapuolinen. Sancho kuitenkin ratkaisi asian toisin päin eli painavan miehen piti laihduttaa. Pakko myöntää, että fiksun ratkaisun keksi - tosin luulen, että tuota juoksukilpailua ei koskaan pidetä…
Paras luku kirjassa tuo seitsemässeitsemättä?
En tiedä sitten olenko ollut eilen illalla jotenkin väsynyt ja alitajuntani samaa mieltä siitä, että paimenen elämä voisi olla aika paljon helpompaa ja mukavampaa kuin nykyinen. Ei ole mikään uusi ilmiö siis ole se, että nykyisin kaupunkilaistuneet ihmiset haaveilevat luomuelämästä ja toisenlaisesta elämäntahdista. Peruuttamatonta päätöstä ei tietenkään ole helppo tehdä ja niinpä tuollainen vuoden sapattivuosi voisi olla paikallaan. Eettisiä pohdintoja siitä keitä' kaikkia pyydetäisiin mukaan ja miten siviilisäädyn tulisi määrätä "ryhmäkäyttäytymistä" oli kirjan lyhyessä vaan niin mukavassa luvussa. Kirja lähenee loppuaan ja koko ajan tulee uusia asioita pohdintaan. Mielenkiinnolla kirjan luen loppuun vaikka ensi viikon jakso jää - lomista johtuen - kirjoittamatta. Loppuhuipennukseen vielä siis kuitenkin ehdin mukaan !
|