|
Tässäkään kohtaa ei maailma ole paljoa muuttunut: aina sitä ihmetellään miten toiset elävät - joko ihan kulttuurieroja kansojen välillä tai sitten vaan perheiden välillä. Yleensä sitä yrittää, että ei ihmettelisi (ainakaan ääneen) toisten elämäntapoja, mutta aika usein sitä löytää itsensä miettimästä, että miten hyvin toiset osaavat aikansa käyttää tai sitten miten ihmeessä toiset eivät tee niin kuin minä. Vertailua, joka ei johda mihinkään.
Rosvopäällikkö Roquen elämäntapa ihmetytti Don Quijotea. Voin hyvin kuvitella ritarimme ihmetyksen, kun rosvopäällikön elämäntapa vaikutti hyvinkin levottomalta. Roque oli kuitenkin onnistunut järjestämään hyvinkin juhlallisen vastaanoton Barcelonaan. Jos Roquen elämäntapa ihmetytti Don Quijotea niin vastaanoton hän ilmeisemminotti ilolla ja ehkä luonnollisena vastaan. Näin tulkitsin vaikka ei siitä asiasta sanallakaan mainittu lukujaksomme ensimmäisessä kappaleessa.
Taiottu pää
Taitavaa taikojaa kun katsoo, niin joskus on pakko myöntää, että taikuutta on. Taiottu pää ei varmaan enää nykyajan ihmistä vakuuttaisi. Jotain kuitenkin siis on kehitystä meissä tapahtunut. Don Qujote uskoi leikkiin mielestäni varauksetta, mutta Sancholla oli varmaan pieni epäilys koko ajan. Ei kuitenkaan uskaltanut suoraan epäilyksiään tuoda esille. Sancho vain olisi toivonut että pää olisi selittänyt asian paremmin ja ilmoittavan enemmän.
Kirjailijan kohtalo
Tämän lukupiirin aikana lukupiirin jäsenien kommentit käännöksistä ja sanavalinnoista ovat monena kertana tuoneet esille kääntäjän työn merkityksellisyyden. Runebergin päivänä kahvipöydässä tuli puhe Runebergin kertomusten uudelleen käännöksistä ja paljon sai kehuja Cajanderin (?) käännös. Samaa asiaa tavallaan tässäkin kohtaa kirjassa käytiin läpi. Mikä on kääntäjän rooli? Mikä on kirjailijan rooli? Ja mikä on kustantajan rooli? Ongelmat ovat olleet samat jo 1600 - luvulla… Millainen olisi mahtanut olla ensimmäinen käännös tästä kirjasta, jos olisimme lukeneet sen esim. 1750-luvulla? Olisikohan henki ollut sama vai tuleeko käännöksine myötä kirjalle uusi henki? Tätä voin pohtia seuraavat 20 vuotta, jos haluan.
Lukujakson kolmannesta kappaleesta en taaskaan oikein löytänyt mitään kirjoitettavaa. Mielenkiintoinen se toki oli ja voisi pohtia tuota ajatusmallia myös tähän päivään sijoitettuna, mutta luulen, että tällä kertaa jätän sen väliin. Minusta tuntuu , että kirjailija on saanut näihin viimeisiin sivuihin paljon enemmän asiaa kuin alkupäähän vai onko käynyt yksinkertaisesti niin, että minulla on kestänyt kauan päästä kirjan juoneen kiinni. Enää en ihmettele miksi tämä on klassikko !
|