Kahdeskahdeksatta luku. Kuinka Don Quijote ja Sancho saapuivat kotikyläänsäOllaanko tässä nyt viimeisessä majapaikassa ennen kotikylää. Sielläkin vielä tapahtuu 'seikkailu', mutta ilman kolhiintumisia sen enempää ruumiin kuin hengen suhteen. Tavataan nimittäin henkilö, jolla on tekemistä jo niin paljon puhutun ja puidun väärennetyn toisen osan kanssa. Tämä Don Alvaro Tarfe on nimittäin tavannut ne väärät Don Quijoten ja Sancho Panzan. Nyt oikeat Don Quijote ja Sancho Panza esittäytyvät Don Alvarolle. Saavatkin hänet heti vakuuttuneeksi asiain oikeasta tilasta. Se nyt vielä olisi puuttunut, että Don Alvaro ei olisi uskonut, vaan olisi pitänyt valehenkilöitä oikeina ja näitä oikeita väärinä. Kyllä sellainenkin hulluus näiden monien muiden joukkoon olisi mahtunut. Mutta Cervantes tuntuu olevan kovin arka kunniastaan eikä lainkaan ryhdy tekemään pilaa omasta kunniastaan.Vielä tarvittiinkin yksi lisäyö Don Alvaron jälkeen. On nimittäin Sancholla vielä urakkaa Dulcinean vapauttamisessa lumouksestaan. Asia hoidetaan metsän siimeksessä puolen peninkulman päässä kotikylästä entiseen tapaan niin että kaarna puunrungoista lentelee. Aamulla matkaa jatkettaessa tarkkaillaan silmä kovana vastaantulevia naisia, josko heidän joukossaan vaikka olisi itse Dulcinea lumouksestaan vapautuneena kaunottarena. Ei ollut. Lopulta Don Quijote epäilee, että onko ylipäätään olemassa ollenkaan. Tämä kirjan juonen kannalta varsin keskeinen asia jää lopullisesti avoimeksi ja kysymys vastausta vaille. Kylän laidassa olevalta kummulta matkalaiset saavat ensi näkymän kotikyläänsä. Sancho polvilleen laskeutuu ja ylistää kaunopuheisesti kotiseutuaan. Tässä palaa poikasi, jos ei kovin äveriäänä niin ainakin hyvin piiskattuna. Don Quijote hymähtelee Sanchon hempeämielisyyksille ja pitää tärkeänä vain, että kotikylään astutaan oikea jalka edellä. Kolmaskahdeksatta luku. Enteistä, joita Don Quijote havaitsi kotikyläänsä tullessaan, ja muista tapahtumista, jotka kaunistavat tätä suurta historiaa ja lisäävät sen arvoaKylään tultaessa koetaan enteitä. Don Quijote tulkitsee ne kaikki huonoiksi. Kahden kisailevan pojan suusta kuullaan lause: 'et näe sitä enää ikinä'. Sen Don Quijote tulkitsee niin, että hän ei ikinä näe Dulcineaansa. Sitten jänis puikkelehtii tulijoita vastaan karkuun metsästäjiltä ja heidän koiriltaan. Sancho kähväkkäänä ukkona sieppaa paljain käsin jäniksen. Sitäkin ritari pitää huonona enteenä samassa asiassa kuin äskeistä poikien suusta kuulemaansa lausetta. Ei ole toivoa Dulcinean näkemisestä. Sancho parhaansa mukaan yrittää hälventää isäntänsä pahoja aavistuksia. Sitten kohdataan tuttuja. Kirkkoherra ja kandidaatti Carrasco tulevat vastaan. Riemullinen jälleennäkeminen seuraa. Riemusaatossa tullaan kylään ja Don Quijoten talolle. Sinne tulee myös Teresa tyttärensä kanssa. Teresa on kuitenkin pikemminkin pettynyt kuin riemuissaan. Hän oli odottanut, että Sancho olisi upeassa käskynhaltijan virka-asussa. Sancho toruu vaimoaan. Lähdetään kotiin, onhan Sancholla rahaa ja luvassa ihmeellisiä kertomuksia. Eikö se sentään ole pääasia?Don Quijote kertoo kirkkoherralle ja kandidaatille tappiostaan ja suunnitelmistaan paimenena. Päädytään pohtimaan paimennimiä. Kaikille mukanaoleville piti annettaman paimennimet, ihmeelliset väännökset henkilöiden oikeista nimistä, kuten Quijotiz paimen ja Pancino paimen. Paimenneidoillekin olisi nimet jo valmiina, jos vain saataisiin neitoja nimien taakse. Olisi Amaryllistä ja Dianaa ja Teresastakin tulisi Teresaina. Minä kyllä jään vähän ihmettelemään, olisiko tällä jotakin kaikupohjaa jonkun vanhan tavan suuntaan tai nimissä jokin etymologinen systeemi. Emännöitsijä ja sisarentytär vievät lopuksi Don Quijoten rättiväsyneenä vuoteeseen, toimittavat hänelle syötävää ja hoivailevat kaikin tavoin. Neljäskahdeksatta luku. Kuinka Don Quijote sairastui, teki testamenttinsa ja kuoliNiin käy, että haaveet paimenelämästä jäävät haaveiksi sillä Don Quijote sairastuu ja lopulta kuolee. Itse asiassa tästä odotettavissa olevasta kuolemasta on jotenkin ollut jo tieto. Tämä on Cervantesin temppu sen estämiseksi, että tulisi lisää väärennöksiä. Näin siis Cervanteskin päättää luopua leikistä eli ei enää aio kirjoittaa lisää, vaikka suosio onkin suuri. Ja niinpä hänkin varsin pian tämän toisen osan julkaisemisen jälkeen kuolee. Oliko se nyt niin, että toinen osa julkaistiin 1614 ja Cervantes kuolee 1616 eli samana vuonna, jopa samana päivänä kuin toinen maailmankirjallisuuden suurmies Shakespeare. Viimeisessä luvussa selostetaan Don Quijoten sairastumista ja sitä kuinka varsin nopeasti tullaan siihen käsitykseen, että kuolema on edessä. Monta lohduttajaa ja surijaa pyörii hänen tautivuoteensa ympärillä. Don Quijote tekee testamenttinsa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja muotoseikkoja noudattaen. Lähimmät saavat kukin osansa: sisarentytär suurimman. Myös Sancho saa jotakin, saa pitää loput hallussaan olevat isäntänsä rahat. Viimeisinä päivinään Don Quijote useaan kertaan vaipuu tajuttomuuteen ja taas herää. Tapahtuu kuitenkin sellainen ihme, että hänen päänsä selkiää ja koko ritarihullutus karisee mielestä. Hän itse tajuaa sen täysin hulluksi touhuksi. Ja ennättää vielä saada kaikki ystävänsäkin vakuuttuneeksi, että niin on asia. Kohta näin parannuttuaan hän kuitenkin kuolee, ei enää Don Quijote Manchalaisena, vaan Alonso Quijano Hyvänä.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070228 (20070228) o AJK kotisivu o Cervantes o Webmaster