Yhdesseitsemättä luku. Siitä, mitä Don Quijotelle sattui hänen saapuessaan Barcelonaan, sekä muista seikoista, jotka ovat pikemmin todenperäisiä kuin mieleviäRetken kannalta merkittävin asia tässä luvussa on se, että Don Quijote ja Sancho näkevät ensi kertaa eläessään meren, Välimeren Barcelonan rannassa. Ei sitä siihen aikaan niin vain satoja kilometrejä kotikonnulta matkusteltu ja niinpä olivat nämä sankarit säästyneet siltä huikaisevalta näyltä, minkä voimakkaan sininen taivas ja sen kanssa kilpaileva Välimeri tarjoavat.Rannassa ja merellä pidetään kansanjuhlaa kaikenlaisine näytöksineen. On räiskettä ja rätinää ja pukuloistoa. Rauhassa eivät saa vaeltajat tälläkään kertaa kaupunkiin saapua, sillä jotkut pojan roikaleet kiinnittävät takiaisia Rocinanten ja harmon häntien alle. Ja niin saavat läsnäolijat ilmaisen rodeonäytöksen. Sankari tietenkin tipahtavat maahan eläinten hurjasti hyppiessä. Häpeissään mutta kuitenkin jotenkin ehjin nahoin tästä sentään selvitään ja tullaan kaupunkiin. Kahdesseitsemättä luku, missä kerrotaan taiotun pään kanssa sattuneesta seikkailusta ja muista vähäpätöisistä seikoista, joita ei sovi kertomatta jättääPerillä isäntä Antonio Moreno osoittautuu hienoksi ja inhimilliseksi mieheksi. Hänkin tosin haluaa nähdä, millä tavoin Don Quijote on vinksahtanut, mutta pitää tärkeänä, että se tapahtuu ritaria vahingoittamatta. Kuuluisia matkalaisia näytetään kansalle, joka heitä pällistelee kuin apinoita ikään. Siis jo silloin on tunnettu ehkä sanonta: kaikkihan apinan tuntevat, mutta apina ei tunne ketään. Itse en tätä sanontaa ole tosin muista ihmisistä kuin korkeakouluopettajista kuullut. Ehkä muihinkin pätee. Tarinoita kerrotaan, Sancho saa taas syödä kyllikseen.Sitten tapahtuu jotakin aika ihmeellistä, pila, joka suuresti askarruttaa kaikkia paitsi pilan keksijää. Esitellään puhuva pää, metallista valettu. Sille saa esittää kysymyksiä ja se osaa vastata. Puolalaissyntyinen mestari on sen tehnyt. Seuraavana päivänä olisi näytös sen taidoista. Nyt lähdetään vielä kierrokselle kansan keskuuteen. Kaikki näyttävät tuntevan Don Quijoten. Hän kyllä itsekin on tietoinen kuuluisuudestaan, mutta ei osaa kuvitella olevansa näin kuuluisa. Kaikki katupojatkin tuntevat. Selitys on vanha: 'aasilappu' on kiinnitetty selkään. Kohdataan tosin yleisön joukossa myös vastustaja, kastilialaisen täällä kataloniassa. Tämä noituu Don Quijoten perimmäiseen helvettiin temppuineen, ihmettelee, ettei ole kuollut lukemattomissa selkäsaunoissa, joita on matkallaan saanut. Don Antonio puolustaa vierastaan ja antaa huutia kastilialaiselle, joka ottaakin neuvosta vaarin ja lupaa, ettei ikinä enää jakele kenellekään pyytämättä neuvojaan. Tätä keskustelua lukiessa jää ihmettelemään, että miksi juuri näin on esitetty. Kuka nyt noin äkkiä ja ilman selvää syytä kelkkansa kääntäisi. Illalla on suuret tanssiaiset ja naiset äityvät pyörittämään jo matkasta väsynyttä ritaria oikein kunnolla. Tämäköhän on mukana - kenenkä se nyt olikaan - baletissa, jonka olen kahteenkin kertaan nähnyt, viimeksi Pietarissa pari vuotta sitten. Sinänsä baletin idea tuntuu jotenkin yliammutulta. Mitenkä nyt voidaan jotakin tällaista tanssin keinoin esittää. Mutta kyllä vain voidaan. Arvailemaanhan siinä tietysti joutuu, että mistä kohtauksesta milloinkin on kysymys, mutta varsinkin tämä Pietarin esitys, siinä esiintyi varmaan lähes kaksimetrinen Don Quijote niin ilmeikkäästi, että sitä joutui katselemaan suu ammollaan ja ajatukset vinhasti päässä pyörien. Mies koikkelehti ympäriinsä täysin omaperäisin askelin, joissa ei ollut häivähdystäkään baletin tavanomaisista asennoista tai kuvioista. Sancho paheksuu moista menoa. Sitten on puhuvan pään vuoro. Pää kyllä kieltäytyy ajatuksia lukemasta, mutta siitä huolimatta herättää tarkoilla tiedoillaan kauhua. Vastaukset ovat kyllä jotenkin oraakkelimaisia, ikään kuin esitetystä kysymyksestä poimitun tiedon perusteella syntyneitä, mutta eivät kaikki. Selitys onkin sitten, että puhuvaan päähän tulee pöydän jalkaa pitkin putki ja puhe putkea pitkin jostakin alemmasta kerroksesta. Jää kyllä minulle avoimeksi, miten silloin pystyy puhuja näkemään kysyjän ja näköhavainnon perusteella oikeita vastauksia latelemaan. Jotenkin tämä pila jää puolitiehen eikä ainakaan minua vakuuta. Sitten taas kääntyy huomio kirjoihin ja tietenkin Don Quijoten seikkailuihin, joista ei nyt enää kuitenkaan oikein mitään kunnollista uutta saada irti. Kolmasseitsemättä luku. Kertomus siitä, kuinka huonosti Sancho Panzan kävi hänen käydessään kaleereilla, ja ihmeellisestä seikkailusta kauniin moriskotytön kanssaTässä luvussa kerrotaan kaleereistra ja mm siitä miten Sancholla olisi ollut mahdollisuus keventää taakkaansa Dulcinellan lumouksen poistamiseksi. Olisi pitänyt istuutua kaleeriorjien riviin soutajaksi. He kun istuvat tuhdoillaan alasti ja kapteeni kulkee ympäriinsä läimäytelleen ruoskalla paljaita selkiä. Ei innostunut Sancho tästä ajatuksesta. Sanchollahan on hyvä veruke kaikkien tällaisten ehdotusten varalle: iskut on otettava vastaan vapaaehtoisesti.Sitten on kaleereilla taistelunäytös, joka kääntyy aivan yllättäväksi muuksi näytökseksi. Vihollisen laiva otetaan kiinni, mutta kun miehistö piti hirtettämän - tai ensiksi ainakin kapteeni, käy ilmi että kapteeni onkin nuori nainen ja maurilainen kristitty, Don Ricoten tytär Anna Felix. Sancho on jo käskynhaltijakaudellaan tutustunut Don Ricoteen. Ja niin kuolemantuomio purkautuu viimeisellä hetkellä ja isä ja tytär ovat sen jälkeen varakuninkaan vieraina.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070212 (20070212) o AJK kotisivu o Cervantes o Webmaster