Tuntuu oikealta se Pirjopäivin huomio, että loppua kohti
Sancho Panzan koominen hahmo ikään kuin enemmän painottuu
kuin Don Quijoten. Niin on tässäkin lukujaksossa, vaikka keskimmäinen
luku onkin omistettu Don Quijotelle. Jotenkin tämänkertaisissa
luvuissa on senttauksen makua, eikä niin painavaa asiaa kuin yleensä.
Vai vaatisiko vain vähän enemmän pohtimista ja syventymistä,
että Sanchon virkatoimista löytäisi syvempää ja
painavampaa viisautta kuin mitä nyt on löytynyt.
Viidesviidettä
luku. Kuinka suuri Sancho Panza otti saaren haltuunsa ja kuinka hän
alkoi sitä hallita
Vähän yllättävältä tuntuu tapa, jolla Sancho
suhtautuu arvoonsa liittyvään nimikkeeseen Don. Olisin kuvitellut,
että hän on tästä yksityiskohdasta tietoinen, kun siellä
päin maailmaa tällainen niin selvältä käytännöltä
näyttää. Ja meikäläinen jotenkin ikään
kuin odottaa, että siellä vanhoissa kulttuurimaissa kaikenlainen
tapakulttuuri on rikkaampaa ja juurtuneempaa kuin täällä
puiden keskellä. Täällähän on aina hyvin selvästi
koettu ero herrojen ja tavallisen kansan välillä. Käsittääkseni
vasta sata vuotta sitten alkoi kehitys kohti nykyistä säätyvapaata
yhteiskuntaa. Vaikka kyllä sitä vieläkin eroa teroitetaan.
Erityisesti työväenliike, mielestäni aivan turhaan, toisaalta
kirkastaa juopaa herrojen ja työläisten välillä ja
sitten toisaalta vaatii tasa-arvoa. Useammin kuin kerran olen myös
Savossa törmännyt viljelijäväestön vieroksuvaan
suhtautumiseen sanaan herra. Mielestäni sellaista ei kotipuolessani
Kaakkois-Suomessa, tarkoittaa Kymijoesta itään, ole.
No, Sancho kuitenkin vierastaa Don epiteettiä, vaikka hyväksyy
asemansa käskynhaltijana alamaistensa ylä- ja etupuolella. Eikä
vain hyväksy, vaan osaa myös asemansa mukaiset koukerot ja jakaa
tuomioita kuin liukuhihnalta. 'Hiiri se kissalle takkia ompeli' -tapaus
tulee hoidetuksi ottaen huomioon juuri sen hölmöilyn, jota siinä
tahallaan tehtiin. Keppiukkojen tapaus taas osoittaa Sanchon todellisen
älykkyyden ja nokkeluuden juuri niin kuin oli tarpeenkin. Ei ihan
kuka hyvänsä olisi keksinyt, että valehtelu sellaisella
kepulikonstilla vältettiin. Ilman muuta Sancho läpäisi testin.
Entä sitten tämä 'vie sinä minä vikisen' -tapaus?
Vai oliko se sellainen. Minusta melkein tuntuu, että oli. Kyllä
kai siinäkin tuomio oli oikea, mutta oliko tarpeen niin kova rangaistus
rehevälle naiselle: ulos saarelta ja vielä kuusi peninkulmaa
marginaalia sadan raippaparin uhalla. Mitä muuten tarkoittanee tämä
niin ja niin monta 'paria raippoja'? Miksi ne pareissa lasketaan? Osaako
joku vastata?
Kuudesviidettä
luku. Hirmuisesta tiuku- ja kissametelistä, joka säikähdytti
Don Quijotea lemmenseikkailussa rakastuneen Altisidoran kanssa
Don Quijote parka joutuu kerta toisensa jälkeen puijatuksi aika raakoihinkin
kepposiin, niin kuin nyt tässä 'tiuku ja kissa' tapauksessakin.
Vielä pahempaa on tulossa. Vai joko se olikin se marhaminnassa riippuminen?
Taisi olla. Nämä nyky ihmisestä tuntuvat varsin raakalaismaisilta
kepposilta. Olisiko niin että on sittenkin hieman 'jalostunut' ihmisrotu.
Samaa tulee ajatelleeksi, kun tiedotusvälineistä yhä saa
ymmärtää, että 'primitiivisemmissä' yhteiskunnissa
ihmisiä kivitetään kuoliaiksi tai alistetaan muille fyysisille
rangaistuksille. Itse ilman muuta vastustan kuolemanrangaistusta, mutta
olisin aika pehmeä häpeärangaistuksille eräissä
tapauksissa. No, tämä 'kissa ja tiuku' kepponen ei ole vieras
minullekaan. Pikku poikana laitettiin joskus tulitikkulaatikollinen kuivia
herneitä kissan häntään. Se rapisee riittävästi,
jotta kissalle vauhti riittää. Mitään sellaisia seurauksia
kuin tässä Don Quijotelle, ei ikinä ollut mielessä
eikä asiasta seurannut. Kissa yleensä katosi aitan alle. En muista
oliko tietoa, miten vapautui villalangalla häntään sidotusta
laatikosta. Näin vähällä ei päässyt Don Quijote,
vaan joutui vimmastuneen kissan hyökkäyksen kohteeksi ja kirjaimellisesti
menetti kasvonsa tai siis ainakin kasvojensa siloisuuden, hyvä ettei
silmistään näköä, sillä yleensä kai
villieläimet pyrkivät nimenomaan silmiä kynsimään
tai nokkimaan.
Mutta ennen kuin näin pitkälle päästiin, ehti Don
Quijote luritella luutun säestyksellä kokonaista yhdeksänsäkeistöisen
itse sepittämänsä romanssin. Esitti sen ikkunastaan niin
että hyvin monet linnan ihmiset sen kuulivat, joukossa myös lemmenkipeä
Altisidora. Eipä hän kuitenkaan ritarin silmissä armoa saanut.
Dulcinean ylistykseen laulu huipentui kuten aina ennenkin. Sitten vasta
pääsivät kissat valloilleen ja pari niistä hyppäsi
avoimesta ikkunasta Don Quijoten huoneeseen ja yksi ahdistettuna hyökkäsi
onnettoman ritarin kimppuun.
Seitsemäsviidettä
luku, jossa jatketaan kertomusta siitä, miten Sancho Panza hoiti käskynhaltijan
virkaa
Sitten on taas Sanchon vuoro. Sanchoa koetellaan hyvin epämiellyttävällä
tavalla. Hänet saatetaan upeaan ruokapöytään, mutta
vierelle ankkuroituu 'ravintoterapeutti', muka lääkäri ja
systemaattisesti kieltää kaikki herkut ilmoittaen olevansa tähän
nimenomaiseen tehtävään palkattu virkamies. Ensin tarjotaan
ruokalajia nimeltä 'olla podrida' eli ranskaksi se olisi 'pot pourri',
sana joka on tutumpi muussa yhteydessä eli vastaa suomen kivaa sanaa
'sikermä' musiikissa. Äskettäin olen lukenut tämän
suomalaisen sanan alkuperästä, että se on jonkun tietyn
tunnetun henkilön keksimä, mutta kenen - ei muistu nyt mieleen.
Olla podrida - samoin pot pourri - tarkoittaa varsinaisesti 'mätä
pata'. Mikä sitten oikeastaan on tämä mätä pata
ruokalajina? Epäilemättä joku amerikkalaisittain 'left over'
ja meikäläisittäin tavallisimmin 'pyttipannu', varsin viaton,
suorastaan herkullinen arkiruoka. Ei kuitenkaan saa armoa Sancholle tarjottavana.
'Absit' sanoo tohtori, kelvatkoon tuomioherroille ja koulun rehtoreille
(ja maalaishäi hin), siis aika korkeille 'viranomaisille', mutta ei
käskynhaltijalle.
Tästähän Sancho ei pidä, vaan ottaa lääkärin
kuulusteluun. Nimi osoittautuukin sopivaksi tuomioksi koko lääkärille:
'Tirteafuera' eli 'Puikipois', ihan niin kuin espanjalainen olisi vielä
luontevampi nimeksi kuin suomalainen, vaikka merkitys on sama kummallakin.
Jaa, eipä ollutkaan tohtorin nimi vaan hänen kotikylänsä
nimi. No yhtä hyvin käy niinkin. Tohtorin nimi on 'Pedro Recio
de Mal Agüero' eli suomennettuna 'Pedro Tuima Pahaenteinen'. Minä
kääntäisin Recion sanalla Turski, joka varmemmin luonteen
piirrettä kuvaa kuin Tuima. Agüero taas on 'enne', erityisesti
huono enne.
Tässä sanassa on muuten eräs sellainen espanjan kielen
ääntämissääntö, että se on melkein tyrkyllä
yleissivistykseen espanjan kielestä. Espanjan ääntäminenhän
on suomalaiselle leikin tekoa. Paino on aina merkitty, ellei se ole tietyn
parin yleissäännön mukainen ja äänteillä
on paria poikkeusta lukuun ottamatta suurin piirtein sama väri, arvo
ja kesto kuin suomenkin äänteillä. 'Agüero' sanan ääntämisoppi
on se, että kirjain ü ei suinkaan ole 'saksalainen y' vaan äännetään
nimenomaan meikäläisittäin 'u'. Pisteet päällä
tarvitaan merkitsemään tätä seikkaa. Jos pisteitä
ei olisi ja sana kirjoitettaisiin 'aguero', se äännettäisiin
'agero'. Jos taas kirjoitettaisiin 'agero', se äännettäisiin
'ahero'. Jos taas kirjoitettaisiin 'ahero' se äännettäisiin
'aero'. Ei vaikuta kovin yksinkertaiselta näin esitettynä, mutta
todellisuudessa hyvin yksinkertaista. Erään tiedon mukaan Euroopan
kolme kieltä ääntämisen puolesta lähinnä
kirjoitusta ovat: suomi, tshekki ja espanja. Ihmettelen kyllä, miten
suomi viron voittaa tai mit en nämä kaikki venäjän
voittavat. Kyllä unkarinkin ääntäminen kulkee kirjoituksen
mukaan, vaikka alkuun älyttömän vaikealta tuntuukin.
No nyt vajosin taas kielen syövereihin, mutta kuka härjillä
kyntää se härjistä puhuu… Eikä aihe muutenkaan
hirmu kaukana ole tämän lukupiirin varsinaisesta tarkoituksesta,
eihän? No Sancho onnistuu irrottautumaan tohtori Tuimasta ja saa vihdoin
suuhunsa ruokaa. Mutta samassa hän taas joutuu tuomarin tehtäviin,
kuuntelemaan ja ratkaisemaan jonkun maalaisukon pojan naimakauppa-asiaa.
Kuvauksen mukaan nainen on vielä Dulcinean karkeapiirteisyyden alapuolella.
Oliko nyt tarpeellista tällaistakin tapausta esiin tuoda?
|