Mieltä on jäänyt kaivelemaan, kun Pekka lukujaksossa
32 sanoi: "Täytyy sanoa, että ylhäisten (ja kirjailijan)
huvit olivat nykymittapuulla varsin mauttomia: pilaillaan hullun ja ymmärtämättömän
kustannuksella." Todellakin: Onkohan maku muuttunut 400 vuodessa? Siihen
aikaan ja pitkään sen jälkeenkin harrastettiin ymmärtääkseni
myös esim häpeärangaistusta. Seitsemästä veljeksestä
päätellen siis vielä 1800-luvullakin, nykyään
ei. Olen kyllä Pekan kanssa samaa mieltä, että mautonta
on pilailu hulluuden ja ymmärtämättömyyden kustannuksella.
Mutta samalla joudun tunnustamaan kerettiläisyyteni nykyoikeusvaltiota
kohtaan. Olisin aika taipuvainen häpeärangaistuksen käyttöön
tyhjänpäiväisen pikkurikollisuuden torjumisessa. Kuvittelen,
että esim autovarkaan ja muidenkin liikennevilureiden tai varkaiden
nimi näkyville olisi ehkäisykeino. Kas kun ei edes yleisönosaston
kirjoituksissa tästä koskaan keskustella.
Seitsemäsneljättä
luku, jossa jatkuu mainio seikkailu kamarirouva Tuskallisen kanssa
Kamarirouvien ammattikuntaa tässä peitotaan kuin vierasta sikaa.
Ja heillä puolestaan on jotakin hampaankolossa aseenkantajia vastaan.
'Liikkuvia puupölkkyjä' ovat, häärivät eteishuoneissa
kuin peikot, joutilaisuudessa elävät ja juoruavat ja puhuvat
pahaa mm kamarirouvista ja vielä heidän kuolleista luistakin.
Sancho kuitenkin useaan kertaan vakuuttaa vähät välittävänsä
puolestaan kamarirouvista. Sancho ilmoittaa myös oppineensa kaikki
kohteliaisuuden säännöt isännältään,
joka hänen mielestään on kohteliain ja sivistynein ritari
koko sivistyneessä maailmassa. Jääpä nähtäväksi,
millainen soppa näistä aineksista seuraavissa luvuissa keitetään.
Kahdeksasneljättä
luku, jossa esitetään mitä kamarirouva Tuskallinen kertoi
kovasta kohtalostansa
Ja niinhän niitä kamarirouvia marssitetaankin näyttämölle
kokonainen tusina. On kangasta laitettu pynttäykseen oikein kunnolla.
On laahusta ja viittaa ja lievettä. Yhden nimikin, Trifaldi viittaa
viitan kolmeen liepeeseen. Yksi on Tuskainen ja niin tuskainen, että
arvelee huoltensa liikuttelevan marmorilohkareita. Kysyvät kun eivät
muka tiedä, että onko paikalla kaikkein kirkastetuin ritari Don
Quijote ja hänen kaikkein aseenkantajallisin Panzansa. Sancho ilmoittaa
molempien olevan paikalla ja Don Quijote oikein puheen äityy pitämään
ja vakuuttaa valmiuttaan auttaa, jos on aihetta. Jokin ketunhäntä
on nyt kamarirouvilla kainalossaan, kun tällä tavoin liehittelevät
ritaria ja hänen aseenkantajaansa. Ja aivan oikein: ketunhäntä
suorastaan leuassa eli vaiva ja onnettomuus on se, että näillä
kamarirouvilla kasvaa parta. Niin häpeällinen juttu, että
kierrellään ja kaarrellaan ennen kuin saadaan sanotuksi. Itse
asiassa sitä ei sitten tämän luvun mittaan edes vielä
sanota. Olisiko seuraavassa rohkeutta nostaa kissa karvoineen pöydälle.
Yhdeksäsneljättä
luku, jossa Trifaldi jatkaa merkillistä ja hämmästyttävää
historiaansa
Ja vieläkin kierrellään ja kaarrellaan. Hyvin valmisteltu
kepponen on kysymyksessä ja siihen liittyvät puheet ovat koko
asian yksi juoni. Hoviväki tietää mistä on kysymys
ja osaa nauraa oikeissa paikoissa tarinan käänteille. Don Quijote
vielä tässä sanoo, että antaa rouva Tuskallisen vielä
jatkaa kertomustaan, kun on katkerin vielä ilmeisesti sanomatta. Niin
on, vakuutetaan vastapuolelta. Taas on noiduttu ja noituudesta voi vapauttaa
vain Don Quijote. Tuttu kaava, mutta taas uusi mielikuvituksellinen sisältö.
Tässä sitten vihdoin paljastavat kamarirouvat kasvonsa. Parta
kaikilla! Onko moista ennen nähty! Vaikka mitä voiteita on käytetty,
mutta parta vain kasvaa rehotta kuin metsän pusikko. Pyörtyilevät,
kun vihdoin tämä kaamea asiaintila paljastuu.
Neljäskymmenes
luku. Asioista, jotka koskevat tätä seikkailua ja tätä
merkittävää historiaa
Kaikenlaiseen noituuteen ovat tottuneet ritari ja aseenkantajansa, mutta
tämä menee sentään yli ymmärryksen. Syyllinen
on noita ja jättiläinen Malambrino. Eikö olisi mitään
muuta rangaistusta näille syntisille keksiä! Ellemme nyt saa
apua herra Don Quijotelta, joudumme kantamaan partaamme hautaan saakka.
Don Quijote on tietenkin valmis palvelukseen kuin lukkari sotaan. Mitä
pitäisi tehdä? Joo, Candayn valtakunnassa pitäisi käväistä.
Matkaa on päälle 3000 peninkulmaa. Jos peninkuma nykyisessä
muodossa ymmärretään, tarkoittaa maapallon toisella puolella.
Maitse on matkaa jopa 5000 peninkulmaa. Mutta on keino selviytyä siitä
yhdessä viuhahduksessa. On ilmojen halki kiitävä ratsu.
Mikä se sellainen ratsu on? Sancho kyllä takaa harmonsa, pärjää
mille hyvänsä maailman ratsulle. Senkin nimen ilmoittaminen on
kiemurainen juttu. Ensin pitää käydä läpi kaikki
historian tunnetuimmat ratsut Aleksanterin Bukefaloksesta Rolandin orhiin
saakka. Tämä on nimeltään Clavileño Aligér
eli suomeksi Tapikas Liitopuu. Mitä mahtaa sanapari ihan oikeasti
tarkoittaa? Löytyy GDOsta 'claveta' - 'peg' eli 'naula' eli 'tappi'
'legno' on italiassa puu. Espanjassa puu on 'madera'. 'Ligero' taas tarkoittaa
'keveää', joten 'aligero' ehkä 'keventämistä.
Silloinhan 'Tapikas Liitopuu' on vallan oiva suomennos. Ei siis ole elävä
eläin vaan kone, ilmalaiva, vaikkei sitä nimeä silloin vielä
käytetty. Tapista vehjettä ohjataan. Ja kovaa menee. Tosi kovaa.
Sancho ei tietenkään niin vaarallisen tuntuisesta kyydistä
perusta. Kieltäytyy. Ei tule kysymykseenkään, kun koko homma
on laskettu juuri Sanchon varaan. Jos olisikin kysymyksessä jotkut
siveät neidit, voitaisiin harkita, mutta kamarirouvat! Pitäkööt
Sanchon puolesta partansa! Sancho jää kotiin ja mahdollisesti
parkitseen nahkaansa Dulcinean hyväksi eli ottaa joitakin paukkuja
takamukseensa. Mutta Don Quijote lupaa ilman muuta listiä sen jättiläisen,
joka on kaiken tämän takana. Ja niin vaan heltyy Sanchokin ja
sydämessään päättää seurata herraansa
vaikka maailman ääriin.
Yhdesviidettä
luku. Kertomus Tapikkaan tulosta ja tämän pitkällisen seikkailun
loppu
No, Tapikashan hämärissä lentää lehahtaa paikalle.
Ei muuta kuin matkalaiset selkään. Sancho haraa koko ajan vastaan,
mutta niin vain käy, että hänkin kiipeää ihmepegasuksen
lautasille. Vaatii tyynyä pehmukkeeksi, vaikka olisi sitä pehmikettä
omasta takaakin. Niin on ratsun selkä leveä, että Sancho
joutuu istumaan poikittain kuten naiset. Ja vielä side on pantava
tiukasti silmille. Lukija kyllä arvaa, miksi? Niin vain käy,
että matkaan lähdetään. Ihmeen tasaiselta meno tuntuu,
ihan kuin pysyttäisiin paikallaan. Sitten alkaa tuuli viuhua. On järjestetty
palkeet paikalle ja saadaan aikaan ilmavirta kuin tuulitunnelissa. Ja vielä
tulipiirikin, kun matkalaisten lähellä soihtuja leyhytellään.
Kyllä tämä nyt tosipaikka on. Sidettä tekisi mieli
raottaa, mutta ankarasti on kielletty. Ja niin lopulta tämä Troian
puuhevosen jälkeläinen ja Seitsemän veljeksen saapasnahkatornin
esiaste räjähtää pirstaleiksi ja matkalaiset rojahtavat
tantereeseen. Oli se ihmeellinen matka! Mutta mihin hävisivät
parrakkaat naiset? Ehkä hei stä vielä kuullaan.
|