Asko Korpela
32 Dulcinea ja Teresa

Cervantes: Don Quijote

Neljäsneljättä luku, jossa kerrotaan, kuinka saatiin tieto, miten verraton Dulcinea Tobosolainen piti vapautettaman lumouksestaan, mikä on tämän kirjan mainioimpia seikkailuja

Viidesneljättä luku, jossa jatkuu kertomus Don Quijotelle tuodusta Dulcinean lumouksesta vapauttamista koskevasta tiedosta, sekä muista ihmeellisistä tapahtumista

Kuudesneljättä luku, jossa kerrotaan ihmeellinen ja ennen kuulumaton seikkailu kamarirouva Tuskallisen kanssa, jota muuten mainitaan kreivitär Trifaldin nimellä, ja esitetään kirje, jonka Sancho Panza kirjoitti vaimolleen Teresa Panzalle

Palautetta

Lähetä palautetta!

Tässä lukujaksossa ovat naiset siinä mielessä pääosassa, että ensin tulee esiin yllättävä temppu, jolla Dulcinea pitäisi vapauttaa lumouksesta ja sitten Sancho kirjoittaa kirjeen vaimolleen Teresalle. Kumpaankin tapaukseen sisältyy sen verran viluria, että Dulcineaahan ei edes ole olemassa muuta kuin Don Quijoten mielikuvituksessa tai sitten jos katsotaan että se maalaistyttö, mikä se nyt olikaan Aldonza Lorenzo on Dulcinea, niin hän sitten on eikä lumouksen purkaminen häntä miksikään muuta. Sen kaikki ymmärtävät, paitsi ehkä Don Quijote ja ehkä, niin no, Sanchosta nyt ei oikein tiedä: hän näkee silmillään maalaistytön, mutta hänen lojaali sydämensä tuntee myös Dulcinean, koska hänen isäntänsä niin haluaa. Mitä tulee kirjeeseen Teresalle, Sanchohan ei osaa lukea eikä kirjoitta, mutta kyllä hän muuten on mestari sepittämään tekstiä.

Neljäsneljättä luku, jossa kerrotaan, kuinka saatiin tieto, miten verraton Dulcinea Tobosolainen piti vapautettaman lumouksestaan, mikä on tämän kirjan mainioimpia seikkailuja

Ellei lukija jo tähän mennessä olisi täysin tuudittautunut tämän kirjan maailmaan ja olisi valmis hyväksymään sen sellaisena kuin se on, olisi hänen ehkä vaikea hyväksyä tätä tässä esitettyä hullutusta: Sanchon on tehtävä itsensä naurunalaiseksi, jotta isännän haavekuva tulisi lihaksi ja vereksi. Vai pitäisikö sanoa päinvastoin: että lihaa ja verta oleva topakka maalaistyttö muuttuisi haaveiden prinsessaksi. Ensin Sancho kieltäytyy kunniasta. Keino nimittäin on 3300 raipaniskua omasta kädestä paljaaseen takapuoleen. Onko hullumpaa kuultu! Onneksi sentään saa erissä ottaa. Viisi ensimmäistä Sancho läpsäyttääkin avokämmenellä, mutta se ei kelpaa. Pitää kunnolla tehdä, mutta itse ja vapaaehtoisesti.

Mutta ennen kuin tähän päästään on episodina villisian metsästys, joka järjestetään ylhäisten herrojen tyyliin. Don Quijotelle ja Sanchollekin on laitettu uudet vaatteet. Sancholle annettaisiin ratsuksi hevonen, mutta hän mieluummin liikkuu omalla rakkaalla harmollaan, aasilla. Metsästys tapahtuu hämärissä, sillä silloin on villisika liikkeellä. Metsästä kuuluu kaikenlaisia ääniä, pelottavia. Tästäkö johtunee, että esim juuri espanjalaiset metsään tottumattomina eivät Suomessa turisteina halua ollenkaan tutustua tähän suomalaisten luontaiseen vapaa-ajan ympäristöön, vaan kammoavat sitä ja pysyttelevät mieluummin aukeilla ja yhdessä. Ei ihme että säikytään, metsästä tulee esiin piruksi puettu kuriiri ja ilmoittaa etsivänsä Don Quijote Manchalaista. Hänen mukanaan tulee uljas ranskalainen Montesinos, joka ilmoittaa Don Quijotelle, miten Dulcinea voidaan vapauttaa lumouksesta.

Viidesneljättä luku, jossa jatkuu kertomus Don Quijotelle tuodusta Dulcinean lumouksesta vapauttamista koskevasta tiedosta, sekä muista ihmeellisistä tapahtumista

Runomuotoon on vapautusohje puettu. Ydin kuuluu seuraavasti:

"ihana Dulcinea saavuttaa
voi entishahmon kyllä, mutta
vain siten, että Sancho, asemiehes,
nyt pakaroilleen piiskaniskuja
saa kolmetuhatta ja kolmesataa
ja sellaisella voimall', että niistä
jää särky, kipu paikkaan paljaaseen"

Onko mokomaa kuultu! Nyt on Sanchon lojaliteetti kokeessa. Tässä ankara laki. Onneksi on tulkinnanvaraa. Iskut on otettava vastaan vapaaehtoisesti. Saa antaa itse itselleen. Jos joku toinen löylyttäisi, pääsisi puolella tästä määrästä.

"Minuun ei saa koskea mikään käsi." "Olenko kukaties synnyttänyt neiti Dulcinea Tobosolaisen, jotta pakaroitteni pitää sovittaa mitä hänen silmänsä ovat rikkoneet? Minäkö itseäni piiskaisin. Pois se." Lopulta Sancho kuitenkin suostuu, kunhan saa itse päättää, milloin ja missä hän asian toimittaa eikä määrätä mitään varmoja päiviä ja aikoja. Lupaa kyllä koettaa päästä tästä velasta niin pian kuin mahdollista, jotta maailma saa taas nauttia Dulcinea Tobosolaisen kauneudesta. Ehtona tulee olla myös 'ettei minun tarvitse piiskata itseäni verille ja että otetaan lukuun nekin lyönnit, jotka sattuvat vain hipaisemaan.' Sancho suostuu, koska muuten hänen uransa saaren käskynhaltijana on uhattuna. Häntä se toimi kiinnostaa, vaikka hän ensin sanoo vähät siitä välittävänsä. Karmea on myös isännän ukaus, kun Sancho ensin kieltäytyy. Don Quijote uhkaa sitoa Sanchon puuhun ja antaa 6600 raipaniskua.

Tässä yhteydessä on muuten mielestäni täysin hyväksyttävä 'käännösvirhe', sama joka jo kerran aikaisemmin esiintyi, mutta silloin unohtui kommentoimatta. Don Quijote puhuu Sanchosta halveksivaan sävyyn moukkana ja 'sipulinsyöjänä'. Suomalainen lukija tuskin ymmärtää pitää sipulinsyöjää minkään arvoisena haukkumasanana. Mutta alkuperäisessä tekstissä puhutaankin nimenomaan valkosipulinsyöjästä (harto [GDO:'fed up'] de ajos) ja se nyt on tietysti aivan toinen juttu. Tosin Suomessa valkosipulia tuskin tämän käännöksen syntyaikana erikoisemmin harrastettiin, niin että jos olisi käytetty sanaa valkosipuli, sekään ei olisi vaikuttanut juuri miltään. Vain ehkä nykyään aamun ruuhkabussissa kanssamatkustaja ymmärtää.

Kuudesneljättä luku, jossa kerrotaan ihmeellinen ja ennen kuulumaton seikkailu kamarirouva Tuskallisen kanssa, jota muuten mainitaan kreivitär Trifaldin nimellä, ja esitetään kirje, jonka Sancho Panza kirjoitti vaimolleen Teresa Panzalle

Entä sitten Sanchon kirje? Oli aikamoisen kirjeen rustannut ikään kuin tilannetiedotuksen tapahtumista. Kun kirjeessä viitataan tähänkin ruoskahommaan, niin ihmettelin, että mitenkä tämä jo kirjeeseen on ennättänyt, mutta tarkemmin katsoen kirje tulee puheeksi seuraavana päivänä. Sancho on siis illalla käynyt kirjurin pakeilla. Olen ymmärtänyt, että siihen aikaan ja vielä ehkä myöhemminkin oli erityisiä kirjeenkirjoittajia, jotka hyvin ylimalkaisistakin ohjeista pyöräyttivät huomattavan värikkäitä sepustuksia. Käyttivät vuosien mittaan kehitettyjä malleja niin kuin nykyäänkin tehdään. Nyt vain päräytetään kovalevyltä nimet vaihtaen. Mutta tämä Teresalle osoitettu on kyllä aitoa ja alkuperäistä tavaraa, niin henkilökohtainen, ettei sellaiselle ole voinut olla mallia. Muutenkin selvästi Sanchon tyyliä sanonnoissa - sananlaskujen hulvaton käyttö ennen muuta. Harmokin siinä lähettää terveisiä emännälle. Samoin kertoo Sancho että herttuatar suutelee tuhannesti Teresan käsiä ja ehdottaa että Teresa vastauksessa ilmoittaisi panevansa paremmaksi ja vastaavasti suutelevansa kaksituhatta kertaa.

Omalta osaltani aloitin espanjan opinnot melkein viisikymmentä vuotta sitten. Silloin kuului kauppakirje ehdottomasti lopettaa salaperäisellä kirjainryhmällä 'q.e.s.m.' En ole varma, taidettiin kaikki vielä kirjoitta isoilla kirjaimilla. Vieläköhän mahdetaan tätä tänään käyttää? Mitä merkitsee? Pitkänä on: 'que estrecha su mano' - 'joka [siis kirjeen allekirjoittaja] puristaa kättänne' - jaa eipä olekaan: 'besa' - 'suutelee'. Sitä, siis vastaavaa, taas ehdottomasti käytetään unkarissa ja Unkarissa, mutta harkiten - sisäpiirin juttu: kaiken maailman ulkomaalaisten p…sia käsiä ei mennä suutelemaan. On muuten käytössä suomen ja unkarin kielten sukulaisuutta todistava sana käsi - kez ja lisäksi muodot ja taivutukset kuten suomessa: kezet csókolom - suutelen kättänne, kezedet csókolunk - suutelemme kättäsi jne ihan kaikki mahdolliset.

Vielä on kirjeen lopussa mielenkiintoinen yksityiskohta: päiväys 20 heinäkuuta 1614. Juuri noihin aikoihin kirja ilmestyi ja tekijä kuoli sitten pari vuotta myöhemmin samana päivänä kuin maailmankirjallisuuden toinen suuri hahmo Shakespeare 16160423, mielestäni parasta, etten sanoisi ainoaa oikeaa päiväyksen merkitsemistapaa käyttäen.

Palautetta

Lähetä palautetta!