Asko Korpela 
23 Sydämen valtiattaren kohtaaminen

Cervantes: Don Quijote
Kun tavallisesti sanotaan, että todellisuus on tarua ihmeellisempi, niin tässä Don Quijoten Dulcinea asiassa tämä seikka on päinvastoin ihan samalla tavalla kuin tuulimyllyissä tämän kirjan tunnuksena. Näihin kahteen sopiikin: 'paljon porua, mutta vähän villoja'. - Mistä lienee sekin sananlasku syntynyt ja mitä lienee alun perin tarkoittanut? Yleisesti kuitenkin käytetään. Don Quijoten tuulimyllyistä jatkuvasti puhutaan, mutta kirjassa ne kuitataan parilla lauseella. Ihanasta Dulcineasta myös Don Quijote jatkuvasti puhuu sydämensä valtiattarena, mutta tässä lukujaksossa hän paljastuu rumaksi maatyöläisnaiseksi. 

Yhdeksännen luvun alussa on taas jokunen hauska kielikuvaero espanjan ja suomen välillä. Suomalainen metsien miehenä nukkuu kuin tukki, mutta espanjalainen nukkuu 'a pierna tendida' eli proosallisesti vain 'selkäranka oikaistuna'. 
 

Kahdeksas luku, jossa kerrotaan mitä tapahtui Don Quijotelle, kun hän matkusti tervehtimään valtiatartansa Dulcinea Tobosolaista 

Hyvänlaisena alkusoittona Dulcinean tapaamiselle on Sancho Panzan pahanpuoleinen kiipeli sen johdosta, että hän laisti pahanpäiväisesti isäntänsä viestinviejänä eikä mennyt kuten määrä oli, tapaamaan Dulcineaa, puhumattakaan, että olisi tältä tuonut omakätisesti lähetetyn viestin isännälleen. Valheella on lyhyet jäljet. Nyt saa Sancho koko ajan pelätä, että isäntä saa jonkun vahvan todisteen Sanchon vilungista. Tuntuu jo heti Sanchon palattua aivan liian nopeasti tiedustelumatkaltaan epäilleen tätä. Nytkin tehdään niin, että Sancho saa lähteä paikantamaan Dulcinean linnan ja sitten tulla noutamaan Don Quijoten. Tämä sopiikin Sancholle hyvin sillä hänhän ei tiedä missä tällainen linna voisi olla tai paremminkin tietää ettei sellaista ole olemassakaan, mutta hän ei suoralta kädeltä osaa myöskään mennä sen talonrähjän luo, josta Dulcinean pitäisi löytyä, ei vaikka muka kerran on jo siellä käynyt. 

Tässä luvussa ollaan kuitenkin vielä matkalla Tobosoon ja ritari ja aseenkantaja käyvät tavanomaista hourupäisen ja yksinkertaisen välistä keskusteluaan, josta ei oikein tiedä kumpi siinä on niskan päällä. Sancho todistelee hengellisen säädyn etevämmyyttä ritarisäätyyn verrattuna: kumpi on suurempi teko kuolleen herättäminen vai jättiläisen surmaaminen; edellinen Jeesuksen ihmeteko, jälkimmäinen tyypillinen ritarin urotyö. Tietenkin edellinen, mutta kaikki eivät voi ruveta munkeiksi. Ja edelleen: Jumalan luona vaikuttaa enemmän pari tusinaa ruoskan iskua omaan selkään kuin kaksituhatta peitseniskua, annettiinpa ne sitten jättiläisille, hirviöille tai lohikäärmeille. Mukavaa ja leppoisaa dialogia, vaikka Sancho hienokseltaan jääkin voiton puolelle. 
 
 

Yhdeksäs luku, jossa kerrotaan mitä lukija siitä löytää

Ja lukijahan löytää siitä juuri Dulcinean arvoituksen ratkaisun eli Dulcinea paljastuu kuin patsas hunnun alta. Mutta ensin pitää löytää se ihmeellinen linna. Sancho puhuu kyllä hökkelistä. Korkea torni nähdään, mutta se paljastuu kirkontorniksi. Umpikujan varrellako - ei ikinä. Niin että paljastuukin Dulcinean arvoitus vasta seuraavassa luvussa.
 

Kymmenes luku, missä kerrotaan siitä juonesta, jonka Sancho keksi noituakseen neiti Dulcinean, sekä muista yhtä naurettavista kuin todenperäisistäkin tapahtumista 

Tässä toden totta Sancho johdattaa isäntänsä tapaamaan Ducineaa ja kahta seuraneitiä eli kolmea maalaistyttöä matkalla luultavasti peltotöihin. Mutta äkäiseksi ja rumaksi oli Dulcinea noiduttu ja vielä karmea valkosipulin löyhkä jäi jälkeen, vaikka ritari oli ihanasta naisen tuoksusta unelmoinut. Tytöillä on myös kiire ja tuiskeessa Dulcinea putoaa aasinsa selästä, mutta vauhtia ottaen hyppää ketterästi pukkihyppyottein uudelleen satulaan. Voisi opettaa taitavimmallekin cordovalaiselle tai meksikolaiselle, kuinka satulaan hypätään, tuumaa Sancho. Siinä se oli ja sinne se meni Don Quijoten sydämen valtiatar. Mutta ritarilla on selitys: huomaatko nyt, Sancho, kuinka noidat minua vihaavat? Ylhäisille naisille ominaisen tuoksunkin ovat riistäneet, valkosipulin haju myrkytti sieluni. Sitten muistellaan syntymämerkkejä, jollainen pitkine karvoineen oli oikeassa poskessa ja jollaisia siis piti oleman myös reidessä. - Ja niin jatketaan matkaa kohti Zaragozaa, missä piti oleman komeat juhlat. Mutta matkalla on odotettavissa vielä suuria ja ennenkuulumattomia seikkoja.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Korpela Asko 20061009 (20061009) o AJK kotisivuCervantes o Webmaster