Asko Korpela 
18 Matkaanlähdön virittelyä

Viidesviidettä luku, jossa lopullisesti selvitetään Mambrinon kypäriä ja aasinsatulaa koskeva epäilys ja kerrotaan täysin totuudenmukaisesti muita sattuneita seikkailuja 

Tässähän ollaan tekemisissä varastetun tavaran kanssa. Herramme ja hidalgomme Don Quijote ja hänen aseenkantajansa Sancho Panza ovat oman käden oikeudella saaneet haltuunsa partavaahtovadin ja aasinsatulan. Teko on paljastunut, kun edellä niiden oikea omistaja ne tunnisti. Ja kuitenkin ne yhä pysyvät anastajien hallussa. Tässä yritetään selvittää niiden todellista olemusta, mutta enää ei ole puhettakaan niiden palauttamisesta oikealle alkuperäiselle omistajalleen. Kysymys on vain siitä ovatko ne miltä näyttävät vai ovatko lumottuja ja jotakin muuta kuin miltä ne näyttävät. Tämähän lähentelee sitä filosofista ääripään empirismin ongelmaa, jonka mukaan herää kysymys onko edessämme nyt oleva pöytä olemassa vielä senkin jälkeen kun poistumme paikalta. Onko parturinvati sittenkin Mambrinon kypärä tai aasinsatula hevosen satula tai onko majatalo sittenkin linna. Don Quijote näkee näistä sen 'paremman' version, samoin Sanchokin, kun oikein pinnistää, Don Quijoten melko suureksi kertynyt saattoseurue kyllä näkee asio iden oikean laidan, mutta tarkoituksenmukaisuussyistä myös lumotun version. Don Quijoten salaisuuteen vihkiytymättömät ovat täysin pöllämystyneitä eivätkä tiedä mitä uskoisivat, kun iso joukko ihmisiä näyttää olevan merkillisen harhan vallassa. Parturinvadista puhuttaessa sanotaan espanjankielisessä versiossani, että se ei ole vain parturinvati vaan niin kaukana kypärästä kuin musta on valkeasta ja 'totuus valheesta'. Mutta unkarilaisen tekstin lukijalle ei ehkä totuuden ja valheen toisistaan erottaminen ole niin itsestään selvää, niinpä tämä vertaus on jätetty pois ja tilalle pantu 'taivas ja maa'. Sillä että kirja on lyhennetty laitos en usko olevan merkitystä, olisiko sitten sillä, että kirja on painettu 'syvän sosialismin' pyörteissä vuonna 1971. Venäläisessä on 'totuus ja valhe'. 

Sitten tulee erittäin mielenkiintoisa lisäselvitystä 'ylituomari' termiin: Oli jo puhetta, että espanjankielinen sana on 'oidor' ja merkitsee itse asiassa kuuntelijaa. Venäjäksi tulee eteen kaikille tuttu sana, suora käännös sanalle 'oidor' eli auditor. Onko tilintarkastajakin siis 'kuuntelija'? Ja voisiko venäjässä yhtä hyvin olla 'revisor'? Mitä sanovat joukossamme olevat asiantuntijat? - Edelleenkin vakuutan, etten ikinä ole tällaista vertailua kielten välillä harrastanut, mutta nyt joudun siihen ikään kuin ulkopuolisten voimien työntämänä. Ja kuitenkin aina olen ollut sitä mieltä, että mielessäni on ikään kuin sanapuu, jossa sanat liittyvät puun muodostaviin oksiin ja kun sana on paikkansa löytänyt se pysyy mielessä. Ja että ennestään tuttuja sanoja muistuttavat kuten sukulaiskielten sanat löytävät paikkansa helpommin. Ja että juuri tästä syystä unkari on vaikeata, kun sen sanat eivät muistuta yhtään minkään muun kielen sanoja [paitsi ne tietyt muutamat, jotka ovat meille suomalaisille {ja muille suomensu kuisille} tuttuja]. 

Edelleen hauskoja käännösten yksityiskohtia ovat esim sen ilmaiseminen, että ollaan umpijuovuksissa (jaa mitenkähän onkaan käyttämissämme suomenkielisissä laitoksissa?) espanjassa on 'estar hecho uva' - 'olla tehnyt rypälettä', unkarissa 'részeg mint a csap' - 'juovuksissa kuin hana' ja venäjässä sanat merkitsevät kirjaimellisesti 'jolta puuttuu ylimääräistä' - saattavat hyvinkin tarkoittaa kyllä juuri ylimääräistä ryyppyä eli jo täysin juopunutta. Juuri tätä ennen puhutaan aasinsatulasta joka on espanjalaisen mukaan yhtä paljon 'albarda' - enpä pysty sanan käypää suomennosta tarkistamaan, hevosvaljaita epäilen, 'kuin isäni'. Unkarissa ja venäjässä, molemmissa: 'kuin minä olen isäni poika'. Espanjassa ei todellakaan puhuta pojasta mitään. Ehkä siis todella ovat kukin tahollaan totuuden puhumiseen liittyviä käypiä sanontoja, joihin ei käännöksen takia ole syytäkään mitään lisätä tai niistä pois ottaa. Edelleen pian tämän jälkeen venäläisen ja unkarilaisen tekstin mukaan huudetaan Pyhän veljeskunnan (Santa Herm andad) apua, mutta espanjalaisessa vain mainitun veljeskunnan suosiota 'favor'. Näiden ikään kuin väkisin silmään pistäneiden löydösten jälkeen ryhdyin oikein etsimään tällaisia pikku eroja. Mutta ei niitä enää löytynytkään. Kuitenkin yksi hauska unkarin sana. Espanjaksi ja venäjäksi sanotaan, etteivät 'järjestyksenvalvojat' - tämäköhän nyt on käännös sanalle 'quadrillero' - ymmärtäneet Don Quijotea / Don Quijoten lausetta, mutta unkariksi etteivät ymmärtäneet 'egy kukkot'. Sanaa käytetään vain tässä yhteydessä, ei itsenäistä merkitystä, siis suomeksi ehkä 'ei tippaakaan'. Kukkoa sana ei sukulaiskielessä merkitse. Se olisi 'kakas', kiekua kylläkin: 'kukorékul'. 

Oliko sittenkään 'luku, jossa lopullisesti selvitetään Mambrinon kypäriä ja aasinsatulaa koskeva epäilys'? Erilaisia rinnastuksia nimittäin marssitetaan esiin jatkuvasti eikä luvun lopuksikaan esitetä mitään napakkaa asian lopullisesti pyöristävää lausetta, vaan puhutaan 400 raipaniskusta 400 järjestyksenvalvojalle. 
 

Kuudesviidettä luku, jossa kerrotaan merkillisestä seikkailusta järjestyksenvalvojien kanssa ja urhean ritarimme Don Quijoten ankarasta vihanvimmasta 

Sitten on taas paikka Don Quijoten kiivailulle ontologisissa (olevaisen olemassaoloa koskevissa) kysymyksissä. Kiihtymyksen aiheuttaa Sancho, jota tällä kertaa puhuu totuuksia kuningatar Micomiconasta eli seurueen viisaasta ja lempeästä Doroteasta. Pitää Doroteaa yhtä vähän Micomiconana kuin omaa äitiään, 'sillä jos olisi kuningatar, ei tässä joukossa kulkisi ja pussailisi joka kulmassa ja kenen kanssa hyvänsä mistä hyvänsä vähäisestä syystä (Sancho oli nähnyt Don Fernandon 'pussailevan' Doroteaa, vihittyä puolisoaan, mutta kun ei perhesuhteesta tiennyt…)'. Tästä tietenkin Dorotea punastuu ja menee myös sanattomaksi eikä osaa puolustuksekseen sanoa Sancholle yhtään mitään. Sancho jatkaa ja käy ilmi etti hänen tarkoituksenaan ollutkaan nolata Doroteaa, vaan todeta tilanne eli se että pitkät matkat on kuljettu ja mitään ei ole käteen jäänyt. Tällaisesta röyhkeästä puheesta Don Quijote tietenkin hirmustuu ja luettelee pitkän rivin vähemmän mairittelevia mainesanoja aseenkantajastaan. Etsii katseellaan ympäriltää n esinettä, jolla huitaisemalla tehostaisi sanojaan. Sancho toivoo vajoavansa maan alle. Mutta jalomielinen Dorotea tapansa mukaan heittää öljyä laineille ja tyynnyttelee lumoukseenkin viitaten Don Quijoten suuttumuksen olemattomiin. 

Ja niin taas kerran Don Quijote antaa anteeksi aseenkantajalleen ja ryhdytään toden teolla hankkiutumaan matkaan kahden päivän majatalossa viipymisen jälkeen. Sitä varten hankitaan härkävankkurit, jotka sattumalta juuri kulkivat ohitse. Samoin tehdään seipäistä vankkureille tukeva häkki. Tarkoituksena on varmistaa, että Don Quijote varmasti tulee perille eikä karkaa. Hänen levätessään matkan vaivoista muut ottavat ja sitovat hänet tiukkaan pakettiin ja nostavat häkkiin. 
 

Seitsemäsviidettä luku. Kertomus siitä, kuinka Don Quijote Manchalainen ihmeellisellä tavalla noiduttiin, ja muista merkillisistä tapahtumista 

Eipä jää ritarille muuta mahdollisuutta kuin ihmetellä tätä viimeistä lumousta. Ei muistu mieleen sellaista vanhoista kirjoista. Siispä on hänellä kunnia olla ensimmäinen. Mitä kummaa tämä on? Sancholtakin kyselee. Ei osaa Sanchokaan mitään selvää vastata. Lumousta kuitenkin. Majatalon väki hyvästellään. Osa seurueesta lähtee muuhun suuntaan. Vastaan tulee taas uuttakin väkeä. Kovin ihmettelevät merkillistä retkuetta. Siinä se on matkalla Surullisen Hahmon Ritari murheellisessa tilassa. Mennessä keskustellaan. Vilahtaa puheessa Marco Polo, Rooman valtakunnan suuria nimiä ja meillekin lukupiirin kautta tuttuja Homeroksen sankareita.

Palautetta 

Lähetä palautetta!