Asko Korpela 
14 Taas mellastetaan majatalossa

Viidesneljättä luku, jossa kerrotaan Don Quijoten urheasta ja hirmuisesta taistelusta nahkaisia punaviinileilejä vastaan sekä saatetaan päätökseen kertomus mielettömästä uteliaisuudesta 

Tässä luvussa nyt todellakin on vähän järjestys sekaisin, kun kesken mieletöntä uteliaisuutta koskevan tarinan tuleekin viinileilinujakan selostus. Cervantes on kyllä mestari aasinsiltojen rakentelussa, mutta melkein veikkaisin, että hänkin olisi vaihtanut luvun alun ja lopun keskinäistä järjestystä, jos se olisi teknisesti käynyt yhtä helposti kuin nyt tietokoneaikakautena. Epäilen, että Cervantes on vain sattunut muistamaan/keksinyt kesken kaiken tämän viinileilijutun ja kirjoittanut sen tekstiinsä, ennen kuin on unohtanut ja sitten jatkanut vielä 'impertinenteä'. 

Viinileilijuttu on 'sitä tavallista' Don Quijoten törmäilyä, joka aina tuntuu ihmisiä kiinnostavan. Sitähän se oli aina Speden törmäilytkin, sekä Simon että Uunon kanssa. Suunnilleen saman perusasetelman toistoja. Kun tässä Don Quijotessa nyt on kysymys todella maailman luokan super teoksesta niin ihmettelen hiukan joitakin sen piirteitä. Miksi nyt on niin tärkeätä, että Don Q esiintyy useampaan kertaa juuri nimenomaan ilman housuja ja paidanhelman pituutta erikseen joka kerta selostetaan? Antaako se jotenkin ehkä sen vihonviimeisen koomisuuden ripauksen? Heijastus ulottuu sitten niinkin kauas kuin Kiven Seitsemään veljekseen, jotka kurraa housuitta lyövät ja Impivaaran tulipalosta paitasillaan Jukolaan viilettävät. Vävyn paljojen kirosanojen toistoa olen ankarasti paheksunut, puhe on myös ollut kiroilusta minulle ehdottomaksi auktoriteetiksi muodostuneen hyvän ystäväni Matti Pajulan tuotannossa, jopa niin, että hän pitää varansa ja ikään kuin rientää pyytelemään niitä anteeksi, ennen kuin minä ennätän ottaa asian puheeksi. Olen vävylle väittänyt, että Dostojevskikin kirjoitti realismia pursuavan tuotantonsa kiroilematta. Ei pidöä kirjaimellisesti paikkaansa. Nyt kun luen toista kertaa, olen tullut kiinnittäneeksi asiaan huomiota. Kyllä siellä täräytellään 'tsort vozmi' ja jotakin muutakin, mutta ei niillä hekumoida. 

Ritarimme puhkoo miekallaan niin älyttömästi tuohon aikaan - ja paljon myöhemminkin - paljon käytettyjä häränvuotaisia viinileilejä, että majatalon isäntä todella suuttuu ja vaatii korvaukset viimeistä penniä myöten. Tämä on niin mieletön tihutyö, että uskon Cervantesin ihan harkiten halunneen sitä pehmentää antamalla ritarin tehdä se syvässä unessa. Samoin katson harkituksi pehmennykseksi senkin, että korvaus järjestyy viimeisen päälle moitteettomasti. Varsinkin unessa riehuminen pehmentää, mutta se että pystyykö kukaan unessa näin toimimaan on uskottavuuden rajoilla. 

Uteliaisuus teemasta kehitetään lopuksi niin monimutkainen 'nuljuksen naula', että minun on pakko hakea vahvistusta suomennoksen puolelta. Kuka siinä nyt on kenenkin lemmitty ja mitkä pikku väkäset saavat lukijan liittymään tekijän esiin marssittamaan ratkaisuun. Kuvittelen selvittäneeni, kun molemmilla kielillä hartaasti luin. Tulinpa 35 luvun alun eli viinileilijutun lukeneeksi myös venäjäksi, kun Helsingissä kävin, eikä ollut tavanomaisia lukukirjoja mukana. Viinileilijutussahan ei mitään epäselvää olekaan. Totesinpahan vain, että ihan samalta maistuu teksti venäjäksi kuin espanjaksi ja suomeksi. Tai niin no, ehkä ei ihan sitä espanjalaisen 1600-luvun 'agricolaa' ole eikä minusta kyllä Hollonkaan kiekauksiin verrattavaa. Paremminkin muistuttaa 1800-luvun suurten venäläisten konstailemattoman vesiselvää lausemuotoa, mutta jotenkin kuitenkin maistuu aidolta Quijotelta… 

Ihan pitäisi Pirjopäiviltä tivata kannanottoa sellaiseen asiaan, joka tätä lukiessa pujahti mieleen. Tässä nimittäin kaikki 'avioliitot' ja 'omuudet' ratkeavat sillä perusteella, että uusi ei voi olla laillinen, kun entinen on voimassa. Tuntuu ilman muuta vahvalta periaatteelta, kun siis lähtökohtana on vielä se että vain yksiavioisuus on laillista. Mutta joissakin asioissa voitaisiin varmaan ajatella toistakin periaatetta: uusi mitätöi automaattisesti entisen ja siis uusin on voimassa. Näinhän itse lainsäädännössä. Vai onko niin, että entinen täytyy todella nimenomaisesti mitätöidä. Ainakin tilastotiedoissa pätee: uusin tieto on pätevin. Niin tai onhan niissäkin ennakkotieto aina 'vain ennakkotieto' eikä kelpaa ehkä varsinaisesti esim suunnittelun perustaksi. Siis onko sellaisia asioita, joissa uusin laillisuusmielessä automaattisesti korvaa entisen? 
 

Kuudesneljättä luku, jossa käsitellään muita majatalossa sattuneita merkillisiä seikkoja 

Tässä sitä ollaan! Kahdessa espanjankielisessä on melkoisesti toisistaan poikkeavat otsikot: uudessa painoksessa perusteellisempi kuin vanhassa ja suomennoksessa suorastaa 'hutaisten tehty'. No, mikään näistä ei kuitenkaan johda harhaan. Hollon on kuitenkin kovin vähän puhuva. Mitä nämä 'muut merkilliset seikat' nyt sitten ovat? Majataloon (montakohan nimitystä on tälle käsitteelle espanjassa, suomessa, kaiken maailman kielissä? [espanjassa viisi aivan erilaista: venta, fonda, posada, albergo, tienda…]) tulee uutta väkeä. Osoittautuu, että ovat tuttuja ja liittyvät kiinteästi kertomuksemme juoneen. Luscinda, don Fernando… Ja nyt alkaa vyyhti selvitä. Kyynelet virtaavaat vuolaasti, Sancho Panzakin itkee, ilmoittaa tosin itkevänsä muista syistä kuin kaikki muut… Loppjen lopuksi ei tässä mitään niin merkillisiä muita seikkoja tapahdukaan, mystinen ihmissuhdevyyhti vain selviää. Merkillisiä seikkojahan nekin ovat, selvä se. Mutta jos jotakin repäiseviä tempauksia tässä joutuu turhaan odottamaan… niin että minunkin otsikkoni on vähän harhaanjohtava paitsi nyt näiden viinileilien osalta…

Palautetta 

Pirjopäivi Pihlanto: Vanhat ja uudet sopimukset

Asko Korpela: Ei siis ehkä ole

Lähetä palautetta!