Melkeinpä suurisuuntaiseksi voidaan luonnehtia operaatiota Don
Quijoten pelastamiseksi tyhjänpäiväisestä katumusharjoituksesta
vuoriston yksinäisyydessä. Mies on vailla mieltä ja hyvin
epäluuloinen. Jos hän tajuaa, että pelastajat ovat tuttua
omaa väkeä, saattaa kieltäytyä lähtemästä
yhtään mihinkään, eikä ainakaan kotiin, kun kerran
on varta vasten sieltä lähtenyt ritariseikkailuja etsimään.
Siispä täytyy pelastajien naamioitua ja järjestää
pelastustehtävä ritarille. Onneksi hän kovin herkästi
näkee naamioiduissa ystävissäänkin sitä mitä
toivoo näkevänsä eli ritaritarinoiden hahmoja. Niin että
häntä on helppo johdatella varmaan kotiportille saakka.
Kolmaskymmenes
luku, jossa kerrotaan kauniin Dorotean älykkyydestä sekä
muista varsin miellyttävistä ja hupaisista seikoista
Lukujakson aluksi esitetään tutut kaksi versiota galeereihn matkalla
olleen vankisaattueen tarinasta. Don Quijote on yhä sitä mieltä,
että hän toimi niin kuin pitääkin: pelasti ahdingossa
olevat pulasta. Muilla on toinen näkemys ja Sanchokin kertoo varoittaneensa
isäntäänsä. Dorotea, prinsessa Micomicona, laukaisee
muistelusta kehkeytyneen eskaloitumisvaaran muistuttamalla, että Don
Quijote on pyhästi luvannut olla antautumatta muihin seikkailuihin
niin kauan kuin on meneillään prinsessan pelastusoperaatio. Tähän
Don Quijotekin sitten suostuu. Vaatii kuitenkin prinsessaa kuvailemaan
millaisia ovat ne henkilöt, joille nyt olisi kostettava prinsessan
kokemat vääryydet. Ja niin Dorotea kertoo, ryhtyy sepittämään
tarinaansa, jota erityisesti Cardenio myös haluaa kuunnella. Heti
alkuun oli tulla pulma, kun prinsessa oli jo nimensä unohtanut. Kirkkoherra
kuitenkin huomaa asian ja auttaa. Ja niin hän alkaa suoltaa pajunköyttä
suuren kuningaskunnan Micomicónin asioista. Tarinaan sisältyy
mm kuuluisa ritari Don Azote vai oliko Don Jigote. Sancho korjaa jälkimmäisen
nimen Don Quijoteksi. Azote muten tarkoittaisi ruoskaa, ritarin katumusharjoituksiin
kun itsensä ruoskiminenkin kuului. Nimi on jätetty kääntämättä,
vaikka monia nimiä onkin käännetty, mm Tinacrio Tietäväinen
(el Sabidor). Prinsessalle sattuu useita pikku virheitä tarinassaan.
Don Quijote ihmettelee niitä, mutta neiti väistää vedoten
siihen ettei ystävien kesken kannata kiinnittää huomiota
pikku seikkoihin.
Tarina päättyy siihen, että Don Quijotelle tarjotaan
prinsessaa ja puolta valtakuntaa, mutta tämä kieltäytyy
jyrkästi (Dulcinea on varmaan mielessään). Sancho pitää
isäntänsä päätöstä mielettömänä,
kun näin edullinen kauppa olisi tiedossa, eihän sitä nyt
joka päivä prinsessoja naitavaksi tarjoudu! Onko muka Dulcinea
kauniimpi! Ei sinne päinkään! Don Quijote ei tätä
siedä, vaan kopauttaa Sanchoa pari kertaa, niin että tämä
tuupertuu maahan. Joudutaankin siihen, että Sancho pannaan tekemään
tiliä käynnistään Dulcineaa tapaamassa, kun Sancholta
lipsahtaa, ettei hän ole Dulcineaa nähnyt. Taas selitykset pelastavat
ja Don Quijote leppyy yhtä nopeasti kuin oli tulistunutkin, antteksi
Sancholta pyytää. Dorotea lopulta tyynnyttelee osapuolet täydelliseen
sopuun.
Mutta kuka tuleekaan vastaan! Se on itse Ginés de Pasamonte,
pahamaineisin galeerigvangeista, se sama, joka varasti Sanchon aasin. Sancho
heti tuntee sekä aasinsa että Pasadillon, joka on naamioitunut
mustalaiseksi. Seuraa liikuttava kohtaus Sanchon ja aasin kesken. Sancho
ei kuitenkaan unohda herransa lupausta kolmesta aasista. Pitääkö
paikkansa, vaikka nyt Sanchon oma löytyikin? Pitää.
Don Quijote lepyttelee edelleen Sanchoa ja ikään kuin aavistaisi
Sanchon tehneen viluria Dulciea-asiassa edelleen inttää tältä
yksityiskohtia tapaamisesta. Mutta Sancho ei mene lankaan, vaan laskee
taitavasti luikuria erityisesti kirjeen suhteen.
Yhdesneljättä
luku. Don Quijoten ja hänen aseenkantajansa Sancho Panzan hauskasta
keskustelusta sekä muista tapahtumista
Keskustelu Sanchon retkestä Dulcineaa tapaamaan jatkuu ja Sancho on
tämän tästä paljastamaisillaan tapahtumien todellisen
laidan, mutta onnistuu kuitenkin luovimaan läpi tentin kuiville. Käydään
läpi Dulcinean tekemiset, ja palataan myös kirjeeseen. Oliko
siitä ihastuksissaan? Vielä mitä, laitatti sen odottamaan
kunnes saisi juuri työn alla olevan viljan puiduksi. Oliko tuoksunut
ihanalta? - Vielä mitä. Hiki haisi. - Nenäsi oli varmaan
tukossa. Kirjeen oli repinyt pieneksi silpuksi, kun ei sitä lukea
osannut. Terveisiä oli lähettänyt ja käskenyt ritarin
heti lähteä kohti Tobosoa, ellei tällä ollut tärkeämpää
tehtävää. Ikävä oli neidolla ritariaan. Oliko
antanut arvokkaan lahjan kuten on ritarikertomusten mukaan tapana? Ei nykyään
enää sellaista, leipää ja lampaanjuustoa oli antanut
hyvästiksi. Vielä ihmettelee ritari Sanchon vauhtia matkanteossa,
vain vähän päälle kolme päivää, vaikka
matkaa on niin ja niin paljon. Miten se oli mahdollista? Varmaan on joku
ystävällinen noita auttanut. - Rocinante lensi kuin mustalaisen
aasi elohopeaa korvan takana.
Ja vielä marssitetaan esiin vanha tuttavuus renkipoika Andres,
jonka Don Quijote oli pelastanut ruoskinnalta isäntänsä
kynsistä, oliko ihan ensimmäisenä ritaritehtävänään.
Kahdesneljättä
luku, jossa kerrotaan mitä majatalossa sattui Don Quijoten koko seurueelle
Sitten tullaan taas tuttuun majataloon, siihen, jossa Sancho Panza peitottiin.
Sanchoa pelottaa tulla tähän taloon. Mutta menneet on unohdettu
varsinkin kun ritari lupaa maksaa paremmin, jos saa myös paremman
vuoteen. Sen isäntä lupaakin ja saman tien ritari heittäytyy
vuoteelle ja vaipuu unten maille. Muilla on nyt hyvä tilaisuus pohtia
pelastussuunnitelman yksityiskohtia. Osoittautuu, että majatalon isäntäkin
on ritariromaanien ystävä. Hänellä on niitä muutamia,
vaikka itse ei lukea osaakaan. Vieraat niitä hänelle lukevat.
Onnistuisiko nyt? Kirkkoherra mielellään sanoo lukevansa. Kirjoja
katsotaan ja kaksi hylätään heti kättelyssä, poltettavaksi
tuomitaan. Ovat nimittäin pahinta laatua ja valhetta alusta loppuun.
Niiden ei missään tapauksessa pidä joutua ritarin käsiin.
Lukujakso päättyy siihen, että kirkkoherra alkaa kaikkien
sitä hartaasti pyydettyä lukea kertomusta mielettömästä
uteliaisuudesta.
|