Ritarimme on naisten mies. Onhan hän sydänjuuriaan myöten
antautunut palvomaan valtiatartaan Dulcinea Tobosolaista. Öitä
valvoo Dulcineaa muistellen. Muilta vaatii tämän kauneuden ylivertaisuuden
tunnustamista. Muuten saa maistaa ritarin teräaseita. Mutta tässä
teoksessa on suuri joukko myös muita naiskertomuksia, tässä
on kertomus Marcelasta. Ehkä paras on vielä tulossa: 150 sivun
ekskurssi kauniista marokkolaisesta, Zoraidasta. Tuskin minäkään
maltan sitä odottaa, niin ihana se on.
Kahdestoista
luku. Mitä eräs vuohipaimen kertoi Don Quijoten seuralle
Heti alkuun joudun pikku hämmennyksen valtaan. Puhutaan 'famoso pastor
estudiantesta', joka nyt on kuollut ja jonka hautajaisiin tässä
ollaan menossa. Mitenkä mahtaa olla käännetty 'kuuluisa
opiskelijapaimen'. Sattuu olemaan mukana suomennos ja ruotsinnos. 'Kuuluisa
oppinut paimen' - siis jo oppinut eikä enää opiskeleva!?
Ruotsinnoksessa käytetään sanoja 'den bekante studerade
herden', siis samaan tapaan 'valmiiksi oppinut' kuin suomennoksessa, toisin
kuin alkuperäisessä - käsittääkseni. No, tällähän
ei tietenkään ole mitään merkitystä kokonaisuuden
kannalta, sattuipahan vain silmään. Tällä 'kuuluisalla
oppineella paimenella' on ollut ottotytär, kaunis, viisas ja rikas.
Siis äärimmäisen tavoittelemisen arvoinen puolisokandidaatti
kenelle hyvänsä. Mutta miksi Marcela on 'endiablada', pirun riivaama?
Ehkä käy vielä ilmi, jos silmät pysyvät auki ja
ajatus hereillä riittävän hyvin.
Paksuun teokseen on saatava kaikenlaista vaihtelua ja erikoista pikku
hauskuutta. Tässä kohdassa sitä on se, että sankarimme
ryhtyy häiritsemään tarinan kerrontaa huomauttelemalla kertojaa
erinäisistä pikku seikoista. No, sitä voidaan tältä
papalta kyllä odottaakin. Onhan hän itse tarinankerronnan mestari.
Mutta tarvitseeko sitä nyt näin… Mitä sanoisi, jos häntä
itseään samalla tavalla häirittäisiin? Kertoja on vaikeuksissa
tähtitieteen terminologian kanssa, Don Quijote sen hallitsee. Paimen
puhuu Auringon ja Kuun 'kriisistä' tarkoittaen ilmeisesti auringonpimennystä.
Sitten sotkeutuvat sanat 'estéril' ja 'estil'. Mitä mahtavatkaan
tarkoittaa? Luulen että 'tähtinen' ja 'kesäinen'. Enpä
viitsi edes tarkistaa, kun ei silläkään ole mitään
merkitystä tarinan ymmärrettävyyden tai nautittavuuden kannalta
sinänsä. Tällaisia sanasolmuja tulee useita, ja kaikkiin
puuttuu Don Quijote, niin että kertoja lopulta tuskastuu ja epäilee,
että jos tämä meno jatkuu menee tarinan kertomiseen vuosi.
Don Q lupaa olla vasta häiritsemättä ja samalla ylistää
kertojan taitoa. Mikä oli motiivi koko häirinnällä?
Tahtoiko osoittaa oppineisuutensa ja/vai paimenen oppimattomuuden? Vai
onko vain kirjailijan raadollinen motiivi saada tarinaansa väriä
tai/vai pituutta. Muistaakseni Eino Leinosta kerrotaan, että hän
sai kirjoittamisestaan rivipalkkiota. Jollakin ryyppyreissulla rahat loppuivat,
jolloin hän senttasi lehteen joukon yhden sanan rivejä ja toi
näin nopeasti potin kotiin.
No mutta entä Marcela? Hänenhän tässä piti
pääosassa olla. Marcelalla on ihailijoita ja kosijoita joka sormelle,
mutta hän vain paimenessa kulkee, eikä välitä valita
miestä itselleen. Eikä möskään ottoisä halua
pakottaa Marcelaa. Nuorikin on vielä. Ellen nyt ihan väärin
ymmärrä niin kaikki Marcelan kosijat vetävät vesiperän
ja hän säilyy vähän samanlaisessa asemassa kuin Dulcinea,
unelmana ihailijoiden huulilla.
Kolmastoista
luku, jossa lopetetaan kertomus paimentytöstä Marcelasta ja esitetään
muitakin tapahtumia
Paimenten vaellus kolleegansa hautajaisiin jatkuu. Huoli on siitä,
ennätetäänkö ajoissa perille. Don Quijote puolestaan
kertoo vaeltavista ritareista. Seurue tulee nyt vakuuttuneeksi jo alun
pitäen epäillystä ritarin hulluudesta. Tietoisuus auttaa
varmaan suhtautumaan oikein. Don Q jatkaa vauhtiin päästyään
selvitystä vaeltavien ritarien tavoista ja ominaisuuksista. Tarinaa
tulee kuin pajunköyttä. Osittain se on tarkoitettu valistukseksi
kuulijoille, osittain se on filosofista pohdiskelua ja oman senaikaisen
virtuaalimaailman rakentamista. Taas mainitaan kuuluisin kaikista, Amadis
de Gaula, esiintyy Vivaldo, on Don Galaor, vaikka ketä muita. Lopulta
tulee vastaan se mitä varten ollaan liikkeellä, seurue, joka
kantaa vainajaa kohti tämän itsensä määräämää
hautapaikkaa. Ja niin pääsee vainajan ystävä Ambrosio
pitämään kauniin muistopuheen ystävänsä haudalla.
Neljästoista
luku, joka sisältää paimenvainajan epätoivoiset säkeet
sekä muita odottamattomia tapahtumia
Mitä olivatkaan paperit, joita edellisessä luvussa selattiin
tai pengottiin. Niiden joukosta kuitenkin löytyy vainajan kirjoittama
epätoivoinen runo, joka luetaan. Kirjassani, kuinka lienee käännöksissä,
on joka sivulla runsaasti alaviitteitä. Vuosien, vuosisatojen, kuluessa
on tämän mestariteoksen jokainen sana tarkoin tutkittu ja taustat
selvitetty eikä yhtäkään kiveä ole jätetty
kääntämättä. Niinpä tämänkin runon
syntyminen ja liittyminen tähän tarinaan selvitetään.
Todetaan, että tyyli ja poljento on peräisin kuuluisalta italialaiselta
renesanssirunoilija Petrarcalta, 'ynnä muista italialaista lähteistä'.
Järeän tuntuista tavaraa on paitsi epätoivoisen sisältönsä
myös jo ulkomuotonsakin perusteella.
Hautajaiset saadaan kunnialla päätökseen ja hauta suljetaan
'con una gruesa peña'. Mikä mahtaa olla 'peña'? - paksu
kivikö vai pinja? Kivenjärkälettä veikkaan. Tarkistan
tietysti helposti käännöksistä: 'iso kallionlohkare'
sanoo suomennos, 'klippblock' yhtäpitävästi ruotsinnos.
Niinpä muistuukin mieleen Espanjan rannikon karttaankin merkityt 'peñat'.
Näin on tämäkin lukujakso luettu ja kommentoitu. Luvassa
on uusia seikkailuja.
|