Luulenpa, että meidät kaikki on jo ennättänyt 'lyödä
hämmästyksellä' se kuinka se niin kuuluisa tuulimyllykohtaus
on niin lyhyt, nopea ja yksinkertainen. Ja kun siitä koko maailma
puhuu jatkuvasti, on siis varman niin tehnyt pian 400 vuotta. Eihän
siinä juuri muuta tapahdu kuin että kerran kolahtaa ja ukko on
rähmällään tantereessa. Mutta niin vain on Cervantes
maailmanmaineessa tämän ansiosta. Tämä on niitä
kirjallisia ihmeitä. On niitä muitakin. Eräs sellainen on
viimeksi luettu Shvejk. Yhtä hullunmyllyä alusta loppuun. Tai
minun mielestäni niitä ovat myös esim John Steinbeckin tuskin
satasivuiset pienet kirjat, joita on myyty miljoona toisensa jälkeen.
Vaikka vilahtavat silmiemme editse niin äkkiä, ei ole syytä
murheeseen, paljon merkillisiä edesottamuksia on vielä tulossa.
Useimmat ovat yhtä banaalia hölmöläisen hommaa kuin
tämä tuulimyllykohtauskin. Kuitenkin on mahdotonta jättää
väliin tai lopettaa, kun makuun on päässyt. Niissä
tapauksissa täytyy siis kuitenkin olla ehkä jotakin enemmän
kuin miltä ne näyttävät.
Kahdeksas
luku. Kuinka urhoollinen Don Quijote onnellisesti suoriutui kamalasta ja
ennenkuulumattomasta seikkailusta tuulimyllyjen kanssa sekä muista
uskollisen muistamisen arvoisista tapahtumista
'…descubrieron treinta o cuarenta molinos… ja sitä kun on ehkä
luultu, että vasta nykyään niitä kokonaisina kenttinä
esiintyy ja ennen vain yksittäin. Se on kuitenkin varmaa, ettei niillä
ennen sähköä tuotettu, mutta mitä sitten tällaisella
kentällisellä. Viljaako siis muka jauhettiin? Myllynkivistä
ainakin Sancho puhuu. Olisi mukava tietää. No sankarimme näkee
ne aseistettuina jättiläisinä, sotajoukkona, jota vastaan
on tuulispäänä riennettävä. Sanchoa moittii, ettei
ole perillä asioista, kun pelkää. Itse ryntää
tuliseen mutta epätasaiseen taisteluun. Myöntää siis
itsekin epätasaiseksi. Ja sitä se todellakin on. 'Minkäs
tuuli kivelle mahtaa?' on vanha hokema, mutta tässä nähdään,
että mahtaa. Myllynkiviä pyörittää ja ritari peitsineen
on kuin akana tuulessa. Ei hidasta myllynsiipien pyörimistä vähän
vähää, vaan lentää ratsuineen turvalleen tantereeseen.
Keihäs menee silpuksi yhdessä silmänräpäyksessä.
Sancho rientää apuun. Jatkavat matkaa muistellen tätä
merkillistä tapahtumaa. Sopiva kuiva oksa löytyy uudeksi keihääksi
säpäleiksi menneen tilalle. Don Quijote viettää unettoman
yön muistellen valtiatartaan Dulcinea del Tobosoa.
Kohtaavat matkueen: kaksi munkkia ja vaunuissa nainen. Mitä näkee
sankarimme? Noitia, jotka ovat huumanneet prinsessan ja ovat tätä
kiidättämässä jonnekin. Pelastajaa tarvitaan. Ja tässä
se on. asettuu keskelle tietä matkueen eteen. 'Pirun riivaama joukko,
päästäkää paikalla vapaiksi korkea-arvoiset prinsessat,
jotka olette pakottaneet vaunuihinne!' Munkit hölmistyneinä pysäyttävät
hevoset ja närkästyneinä solvauksesta tekevät selväksi,
etteivät ole pirun riivaamia eivätkä 'descomunales' - mitähän
mahtaisi olla; viittaisiko kirkon kiroukseen. Päinvastoin ovat uskonnollisia
Pyhän Pentin (San Benito) veljeskunnan munkkeja. Tällä kertaa
munkkien apupojat tekevät tehtävänsä: nappaavat Sanchon
ja alkavat rusikoida häntä. Sillä aikaa isäntä
haastattaa vaunuissa olevia naisia esittäen pelastustyöstään
palkkioksi vain sen että käyvät tervehtimässä
Dulcinea del Tobosoa ja vievät hänen tervehdyksensä, kertovat
mitä sankari on heidän hyväkseen tehnyt. Sitten joku baski-pentele
kehtaa tulla soittamaan suutaan. Seuraa merkillinen miekkakohtaus ratsain:
mies miestä vastaan miekat sojottaen. Tarkoitus on halkaista vastustaja
kahtia. Olisi siinä kallo saattanutkin haljeta, mutta isku oli vähän
huonosti suunnattu. Panssari pelasti sankarimme. Olkapäähän
vain sattui. Taistelun jatkumisen esti baskilaisen muuli, joka kieltäytyi
liikahtamasta paikaltaan.
Yhdeksäs
luku, jossa päätetään ja saatetaan loppuun urhean biskajalaisen
ja miehuullisen manchalaisen kamala kaksintaistelu
Kamala kaksintaistelu saatetaan tässä luvussa päätökseen.
Niin vain tapahtuu tämäkin yhteenotto kirjoista, ritariromaaneista
löytyvien esimerkkien mukaan. Lähdeteokset mainitaan ja paljastetaan
koko tämän suuren romaanin alkuperäinen lähde Cide
Hamete Benengeli, arabihistorioitsija. Nimellä tosin on selvä
yhteys kirjan kannesta löytyvään tekijän nimeen, sillä
molemmat tarkoittavat vuohen poikasta. Tämä tällainen on
kai jonkinlaista kirjailijan viihdettä tai mainoskikkailua. Vuohenpojilla
on seuraajia varmaan meidän päiviimme saakka. Ainakin Dostojevski
herkuttelee tällaisilla 'sopivilla yhteensattumilla', jotka helposti
panevat lukijan mielikuvituksen laukkaamaan. Tapahtuu tässä vakavampaakin.
Raivoisa baski onnistuu sipaisemaan irti puolet sankarimme korvasta. Irti
leikattu korva onkin Espanjassa yleinen voiton merkki. Itsekin olen nähnyt
puolen tusinaa härän korvaa torerojen käsissä. Oikein
hyvästä suorituksesta saattaa saada palkinnoksi vielä hännänkin:
'dos orejas y saba', tämä kunnia kuuluu vain todellisille mestareille,
kuten el Cordobés ja muut suuret.
Kymmenes
luku. Don Quijoten ja hänen aseenkantajansa Sancho Panzan hupaisista
keskusteluista
No niin, hupaisia ja hupaisia. Keskusteluita kumminkin. Eli suvantovaihe
seikkailijoiden vaelluksella. Mainitaan Santa Hermandad, johon myöhemmin
tullaan vielä monesti viittaamaan. Muistuu vain mieleen ensimmäisestä,
vai oliko vielä toisellakin lukukerralla tämä salaperäisen
tuntuinen sanapari. Muistan, että kovasti pähkäilin, mistä
on kysymys. Sitten yhtäkkiä valkeni sanojen merkitys. Santa nyt
ei mitään kummaa ole, pyhä kuin pyhä ja katolisissa
maissa kuuluu vähän joka paikkaan. Mutta hermandad - sehän
on veljeskunta! Hermano on veli - eri asia kuin saksan Hermann, joka tarkoittaa
sotilasta. Santa Hermandad on eräänlainen tuomioistuin, eikä
oikeastaan mikään 'eräänlainen' vaan ihan varsinainen.
Lienenkö ymmärtänyt oikein, että ei alin vaan keskitason
tuomioistuin. - Mutta oletko ikinä kuullut, että vaeltava ritari
olisi joutunut tämän tuomioistuimen eteen? kysyy Don Quijote
Sancho Panzalta. Eipä tietenkään. Ja sitten puhutaan ihmebalsamista,
olisi ritarilla tarvetta, kun on korva riekaleina.
Yhdestoista
luku. Siitä, mitä Don Quijote sai kokea vuohipaimenten seurassa
Sitten tavataan vuohipaimenia vuoristossa, vai oliko vuoristossa.
Jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että vuoristossa
vaeltavat. Vaikka meikäläisen mielestä Espanjassa onkin
melkein pelkkää vuoristoa. Eikö sitten nämäkin
seutu väistämättä… Vuohipaimenet kohdataankin ystävinä
eikä vihollisina kuten melkein kaikki muut. Heidän kanssaan syödään,
juodaan, tarinoidaan ja levätään. Löytyypä myös
voidetta korvaan, kun eräs paimenista ottaa 'romeroa' - mikähän
taas mahtaa olla yrtti, veikataan vaikka rosmariini - pureskelee siitä
mällin ja ripottelee vähän suolaa sekaan ja laittaa sankarimme
korvaan. Muuta lääkettä ei tarvittaisi, eikä tarvittu.
Kyllä netti tietää: romero suoraan googleen antaa jalkakylpyreseptin:
'Realizar una infusión de 50 gr.salvia
y 50 gr. romero y tomar un baño de pies'. Kai se on katsottava
sanakirjastakin: Aivan oikein, rosmariini se on! mielimausteeni perunoita
paistaessani.
|