V.A. Koskenniemi ja Volter Kilpi

Proust ja Kilpi 

VAK:n mukaan Kilpi on sanonut: "Työhöni jouduin paetakseni apeata nykyisyyttä terveempiin, täydempiin ihmisiin". 

Kerronnan monumentaalisuus 

VAK: "On kuin hän itse loisi poikkeuksellisella sana- ja kuvarikkaudellaan teoksensa ympärille moninkertaisen panssarin, joka on vaivalla murrettavissa, ennenkuin lukija pääsee kirjan elävään, inhimillisesti niin mielenkiintoiseen ja aitoon ytimeen."

Koskenniemi ennusti aivan oikein, että Kilven raskas tyyli karkoitti lukijoita. Kilpihän oli itsekin katkera siitä, että häntä ei ymmärretty tarpeeksi. Mutta oliko tuo "moninkertaisen panssarin" rakentaminen sittenkään virhe? Kilvellähän oli selvä tendenssi: hän halusi tyylinsä tehokeinoilla pysäyttää pirstaleiset nykyihmiset (noin 1920 -luvun näkövinkkelistä) tutkimaan ehjempää ihmistä. Ehkäpä "nykyihmiset" eivät olleet vielä tarpeeksi pirstaleisia. Ehkä nyt pirstaleisuutemme on laajentunut kolmanteen potenssiin ja vasta nyt meidän on pakko alkaa todemman teolla pysähtyä.
 

Kilven kuvakieli 

http://www.hkkk.fi/~korpela/harraste/kirjat/Alastalo/Alastalo-14.htm

VAK sanoo kuvakielestä näin (s. 311): "Se talonpoikainen ja saaristolais-aristokratia, jonka keskuudesta Volter Kilpi on valinnut tyyppinsä, on vielä sikäli luonnonlapsen asteella, että se ei ajattele käsitteillä, vaan kuvilla ja että sillä on tarve havainnollistaa aivoissaan tunteensa ja kokemuksensa vertasuten avulla."

Asko Korpela sanoo: "Isäntien ajatusmaailma oli varmasti luonnonläheisempi kuin olisi ihan vastaavasta ympäristöstä peräisin olevien nykyisäntien ajatusmaailma. Ei ollut televisiota, joka olisi siivittänyt ajatuksia päivittäin ympäri maailman." Niinpä. Ei televisiosta ollut tietoakaan edes vielä silloin (1933), jolloin VAK ensimmäistä kertaa Kilven kirjaa arvioi, saati 1860 -luvulla, jota aikaa Kilpi kuvittelee. Silloin ei ollut edes suomenkielistä kirjallisuutta lukuunottamatta ehkä jotain hartauskirjoja. Kilven metodi on ollut erittäin nerokas, kun hän pakottaa meidät lukijat käyttämään ajatuksissamme samaa kuvakieltä, jolla Alastalon isännät kenties ajattelivat ajatuksiaan. Metodin on hidas, mutta hyvin tehokas.

Korpela lainaa näytteitä Kilven kuvakielestä. Otettakoon tähän lisäksi Koskenniemen (s. 312) valitsemat kolme näytettä:

"Alastalolla on astuva järki, se kävelee eteenpäin ja riuskasti eteenpäin silloin kun toisen järki jo katselee itselleen kyynyä korvan alle, jolla olisi mukava levätä ja vedellä vaikka pieni uni pehmeän nurkalla."

"Järjellä pitää olla se viekkaus, että se tuumii, ja vasta kun se on tuumimisensa tuuminut, on käpälän viekas vuoro."

"Ajatukset jauhasivat vimmatusti kehillänsä Pukkilan päässä, niinkuin orava neljällä käpälällään kierinhäkkinsä kehrässä, jonka puolat pakenevat sitä kiivaammin takapussikkain taakse, mitä vinhempää etupussikkapari niitä sieppaa edestä kynsiinsä."
 

Kilven verenperintö 

"Olen saaristossa syntynyt ja kasvanut sekä varsinaisesta lapsuudesta saakka ollut alttiina kahdelle varsin hallitsevalle vaikutukselle: perinnäisaristokraattiselle vanhalle talonpoikaistraditiolle sekä mielikuvitusta väljiin ja kaukaisiin viehtävälle merenkulku-romantiikalle. Ovat lapsuuteni vaikutelmien juuret siis mitä lähimmästi syntymämaaperääni liittyneet, mutta toisaalta kauko-unielmien ruokkimat."

Kilpi sanoo, että näitä kahta verenperimää edustavat Alastalon salissa Langholma ja Härkäniemi: "Härkäniemi edustaa isän suvun taholta saatua huumorin muhoa ja maahisuutta, Langholma hengen leikkaamaa sielunhikoa."