Kustavi 20000720..22 

Jo menomatka kävi toisin kuin kuvittelimme. Varasimme muka kunnolla aikaa, että ennättäisimme illan teatteriin ensin majoituttuamme. Ennätimme teatteriin juuri minuutilleen, kun sitä ennen olimme tehneet turhan kierroksen ja käyneet keskustassa kuvitellen, että teatteri nyt ainakin  olisi siellä. Kunnollisella paneutumisella saatavissa oleviin asiatietoihin olisimme voineet välttää monta turhaa ajokilometria.

Onneksi kuitenkin tulimme menneeksi teatteriin Albatrossin tarinaa katsomaan. Minulle kävi kohta ensimmäisistä sanoista selväksi, että täyttä tavaraa on tulossa. Edelleenkin minulle on epäselvää, onko Yövieraat ammattiteatteri vai onko se kesäteatteri. Mummi antaa arvionsa ehdollisena: jos ammattiteatteri, arvosana esityksestä on 2, jos taas kesäteatteri eli kansanteateri, arvosana 3. Minä en kitsastele: korkein arvosana olkoon kumpi tahansa.

Teatteriesityksen jälkeen hieman murua Peterzénsin baarista. Ja tärkeä kohtaaminen: vävy Pekan ansiosta tunnistin Ihantolan ja Kämärän. Kättä paiskattiin. Änkyröiden toimittaminen jäi myöhemmäksi, kun autoilu asettaa rajoituksia.

Majoittuminen Vanhalle Luotsiasemalle. Myöhemmin palattiin vielä Peterzénsille iltapalalle, kun ihan vieressä asuttiin. Ja lopuksi vietettiin iltaa pitkään nuotion ääressä siinä mielessä Albatrossin hengessä, että matkoista kertoiltiin. Austraalia ja Afrikka vain jäivät käsittelemättä. Ammattimainen Kilpi-tietäjä Pirjo Lyytikäinen oli aluksi myös mukana. Meidän klaanin kynnelle kykenevät poistuivat yöpuulle vasta yöllä yhden jälkeen.
 

Ex Libris 

Mitä on Kilvellä tekemistä marxilaisuuden kanssa?

Eräs retken päätapahtumista: Kämärä ja Ihantola 

• Mistä tällainen idea? 
• Miten lukupiiri ajateltiin toteutettavaksi? 
• Kuinka siinä sitten kävi? 

Tämän shown varasti kokonaan lämmittelypuheenvuoron käyttäjä, tutkija Timo Parkkola, joka selvitteli lukemisen teoriaa. Joutui toteamaan, ettei tästä tärkeästä asiasta loppujen lopuksi ole teoriaa, vaan koko touhu on täysin villiä ja vapaata. Jokainen lukee ja ymmärtää lukemansa omalla tavallaan. Valaisi asiaa monelta kantilta ja nasevilla esimerkeillä. Tämän esityksen mielellään näkisi netissä, että voisi uudelleen siitä ammentaa. 

Sitten pääsivät valloilleen Ihantola ja Kämärä tai Kämärä ja Ihantola. Olivat ilmeisesti sopineet että nimipakkaa sekoitetaan alinomaa. Sumuverhon taakse jäätiin. Joutuu ihmettelemään, mitä sillä saavutettiin. Kilven asemesta takerruttiin mukamas Aleksis Kiven kirjahyllyyn ja omaan 20 parhaan listaan. Tosi mielenkiintoinen asia sinänsä, mutta ei tähän yhteyteen kuulu. Tai miksei kuuluisikin, kunhan pääasia olisi myös käsitelty. Kas kun ei vedetty esiin Lyndon B. Johnsonin kuuluisaa kirjalistaa: yksi kirja! - Paljastui, kun hänelle kirjaa tarjottiin: 'Minulla on jo yksi'. Vastuu sivuraiteille rönsyilystä kuuluu osaksi myös keskustelun puheenjohtajalle Pirjo Lyytikäiselle. Hänen olisi pitänyt ohjailla. Sitä hän ei lainkaan tehnyt. Sen sijaan esitti omia erittäin mielenkiintoisia näkökohtia. Niitä olisi mielellään kuullut enemmänkin, paljonkin enemmän. Olisikin pitänyt mielestäni Hanna Nurmisen ryhtyä alun perin kainostelematta puhetta johtamaan ja ottaa ohjakset käsiinsä. 

Tietysti voidaan spekuloida, että keskustelun aihe ei ollut lukupiirin taustojen selvittely, vaan otsikon mukaan: Kuinka Volter Kilpeä luetaan? Tämän esityksen perusteella voitaisiin kuvitella, ettei sitä ainakaan lueta lukupiirissä. Ihan kuin olisi likavettä heitetty hyvästiksi lukupiiriläisten naamalle, Ihantola ja Kämärä vielä omalle naamalleenkin. - No niinhän sitä nykyään tehdään kunnon teatteriesityksissäkin: mitä enemmän kuolaa ja sotkua sen parempi. - Kovin vähäiseksi ja odottamattoman sorttiseksi jäi anti päätapahtumaksi odotetusta. 

• Eivätkö muka 50 jutuissakin siteeratun puheenvuorot ja mielipiteet ansainneet jonkinlaista yhteenvetoa? 
• Eikö suorastaan lehdistön ja median tulevaa suuntaa viitoittava interaktiivinen käsittely muka lainkaan värähdyttänyt? 
• Kelpo työn tekivät ja kaiken kiitoksen siitä ansaitsevat, mutta selityksen jäivät velkaa. 
• Eikö sen vieläkin voisi maksaa? Lehdessä tai edes näillä sivuilla? 

Kaaskerin Lundström 

Kyllä oikein selkäpiitä karmi, kun Juha Hurme lateli Lundströmin elämän kulmakiviä: Kolme on kiinni pideltävää sarvea: uskontunnustus, aritmetiikka ja viina. Kuitenkin on vain kaksi kättä, joten pakko on valita. Lundström tuli valinneeksi aritmetiikan ja viinan. Kaikki meni hyvin: tavanomainen urakehitys puosusta kapteeniksi kunnes kerran nukahti ja yksi träkki jäi pois. Gotlannin nokkaan kolahti pursi pirstaleiksi, muut kaikki hukkuivat, mutta Lundström pelastui kärsimään omaa elinkautistaan. Ikinä ei itselleen antanut anteeksi, vaan aritmeettisen tarkoin kulauksin poltti elämänlankaansa. 

Sivussa opetti kaksi sukupolvea navigoinnin saloihin. Minua on myös ruvennut kiehtomaan asia puhtaasti matematiikan kannalta. Kuinka oivallisesti sattuikaan: Matti Tuhti, lukupiiriläinen on asiasta perillä ja selvitti ennen esitystä ja esityksen jälkeen termejä: logit ja solmut ovat ihan konkreettisia asioita. Tuntuu ihmeelliseltä, että avomerellä on pystytty luovimaan prikulleen oikeaan paikkaan, kun ei raiteita ole, vaan kompassiin kaikkine korjauksineen ja peräsimeen on luotettava ja  joka ainoa suunnan muutos otettava huomioon. Ja jos vain suunta, mutta kun myös nopeus on varsin tarkkaan tiedettävä. (Siihen liittyvätkin sekä logi että solmu). Jos yhdenkin luovin suunnassa torkahdetaan, ovat jäljessä tulevat kaikki päin seiniä. Näin kävi Lundströmille: henkiriepu säilyi mutta elämä meni pirstaksi.

- Tuleeko mentäväksi rannikkolaivurikurssille ilman pienintäkään aikomusta ryhtyä purjehtimaan, vai tuleeko hankittavaksi kirja ja siitä selvitettäväksi? Lundströmillä oli joka tapauksessa kaikki kymmenen numeroa justiinsa täsmälleen hollillaan ja laskut kohdallaan ja osasi hän ne pojillekin selvittää, paremmin kuin koulut. Niillä hän viinansa ja säpimensä tienasi. Viimeiseen hengenvetoonsakin oli tarkalleen varautunut: musta arkku mökötti orrella miestä odottamassa. Itse hoiti Lundström kaikki asiansa. Kun oli viinasarveen tullut tarttuneeksi, niin siitä piti kiinni ja sen myös hallitsi loppuun saakka. 

Arvelematon kolmonen teatteripäiväkirjaan.  Sitä aitoa ja oikeata teatteria: kaukana viihteestä, elintärkeiden kysymysten valaisemista ja pohtimista. - Jaa, nytpä selvisikin lähdeaineistosta, että ammattilaisia ovat: paljastaisiko vaimolle, kun sitten tulisi Albatrossin arvosana alennettavaksi. Toisaalta se ehkä uudelleen nousisi, kun on luvannut lukea koko tarinan. 
 

Onko täällä aina ilma kuin linnun maitoa? 

Nyt oli iltapala omasta takaa, herkkuja viimeisen päälle. Keskustan keskellä on ihan tavallisen näköinen katukeittiö. Voisi luulla, että sellaisesta saisi jotakin turistimoskaa, mutta ei sinne päinkään: huippugourmet (paitsi lounasahvenet). Savukalat, piiraat, makkarat kielen olivat viedä mennessään. Ja mikä asiantuntemus ja ystävällisyys palvelussa! Eikö voisi tulla talven laskettelukaudeksi Nilsiään, että näkisivät ja oppisivat. Isäntä saksalainen, olivatkohan sirkeäsilmäiset ja taitavat rouva ja tyttäriä? Mahtavat kehut ja suositukset. 
 

Alastalon salissa - sittenkin! 

Nähtiin Kaaskeri. Arvailtiin oliko mökki juuri Lundströmin. Seilattiin Lypyrtin saarelle Alastalon laituriin. Ihan tuntui juhlalliselta, vaikka ei purjeita ollutkaan. Siitä ja siihen ne olivat tulleet. Laituri ei tuntunut yhtä juhlalliselta paikalta kuin kirjassa. Makasiinitkin tuntuivat pienemmiltä kuin kirjassa. Ja matka mäkeä ylös taloon lyhyemmältä. Pihapiirissä tuntui toisaalta olevan paljon enemmän rakennuksia kuin olisi pitänyt. Mutta aitoja asioita ne kaikki olivat. Ystävällisesti meidät otettiin vastaan ja kaikki kerrottiin ja kysymyksiin vastattiin. Ensin oli asialla omistaja rouva Skyten, sitten hänen tyttärensä Irja Skyten-Suominen. Murre oli näin itäsuomalaiselle hätkähdyttävän outoa, mutta isommin pinnistelemättä siitä kuitenkin selvän sai. Porstuasta sisään astuessa muistui mieleen, että siitä sitä Langholmakin oli tullut ja Pukkila jo salissa noitunut, että miksi tuota erityisesti kytätään ja vastaan riennetään, mutta ei häntä. 

Tutustumiskierros on psykologisesti oikein mietitty. Ensin katsotaan vähempiarvoiset paikat ja sitten sokerina pohjalla itse Alastalon sali. Siinä ohessa käydään läpi suku ja kiinnekohdat kirjaan. En rohkene niitä tässä lainkaan selvitellä, sillä kävi ilmi, että kirja ei todellakaan ole autenttinen historiateos, vaan tekijänsä väkevän mielikuvituksen määrätietoisesti muotoilema taideteos. Sen vuoksi huomattavan hämmentynein mielin joutui ottamaan vastaan sukuselvitystä. Ei ole tarkkaa esikuvaa edes Alastalolle itselleen, ei Siviälle, eikä muillekaan. Mutta on ulappa, on sali ja on esineitä salissa, ihan riittävästi höystämään upean kirjan sisältöä ja sanomaa. Vauraasti on eletty, ahkera yritteliäisyys on tullut palkituksi, maailmankuva on ollut avara. 

Käynti Alastalossa oli jämerästi täyttä valuuttaa kirjan lukeneelle. Omalta osaltani sitä vielä täydensivät sekä menomatka että palumatka. Menomatkalla satuin kahden näistä asioista hyvin perillä olevan rouvashenkilön viereen. Kumpikaan ei ymmärtääkseni ollut osallistunut lukupiirin keskusteluihin, mutta olisivat sen voineet hyvin tehdä: asiaa oli. 

Kustoksen virka?! Paluumatkalla jouduin aivan yllättävään tilanteeseen: heiveröiseksi jääneen tieteellisen urani päätteeksi istuin kustoksen virassa eli kuuntelin pukahtamatta, kun kaksi tulisielua väitteli Amerikan ja Suomen yhteiskuntamuotojen ja talousjärjestelmien hyvistä ja huonoista puolista. Kuten akateemisessa väitöstilaisuudessakin, kustos pitää viisaimmin suunsa kiinni ja puuttuu asiaan vain jos väittelijät alkavat toistensa hiuksia tai partaa haroa. 'Pojasta polvi paranee' sanotaan, mutta näyttää pitävän paikkansa myös tyttäristä. Tuhti oli vastaväittäjäkin - tai oikeastaan jäi epäselväksi kumpi oli väittelijä kumpi vastaväittäjä. Argumenttia satoi toista toisen perään ja minun mielestäni kaikki täyttä asiaa. Meidän verot ja Amerikan vakuutusmaksut, meidän turva ja Amerikan yrittäjyys pantiin vastakkain ja miljardeillakin laskettiin. Lopuksi käytiin samalle auton penkille istumaan. Minun mielestäni se oli tasapeli. Tuntuu, ettei kumpikaan ollut ensimmäistä kertaa asialla - eikä varmaan viimeistäkään. 

Saattelimme ystävämme purrelleen, kävimme vielä kerran vesi kielellä hankkimassa provianttia Geron myyntipöydiltä ja käänsimme keulan kohti kotia. Lopulta vain yksi asia jäi todella harmittamaan: Härkäniemen setä jäi tapaamatta. Jäljestäpäin selvisi, että siellä oli kuitenkin koko ajan ollut.