Vakka-Suomen Sanomat 
Kilpi-viikko täytti odotukset

Kustaviin jäi lähes 100 euroa hengeltä

Vakka-Suomen Sanomat - Torstaina 30. lokakuuta 2003 - Jukka Uotila 

Volter Kilpi -kirjallisuus-viikko järjestettiin Kustavissa viime kesänä viidettä kertaa. Tapahtuman yhteydessä teki Nuotta-hankkeen harjoittelija Jenni Nikula osanottajien keskuudessa ensimmäisen kävijätutkimuksen. 

Kilpi-viikko liittyy olennaisesti Kustavin kunnan imagoon ja on merkittävä myös kuntaan suuntautuvan turismin kannalla. Kävijätutkimus pyrkii lisäämään tietoa viikon osanottajista ja heidän kulutuksestaan, mutta myös antamaan kuvan viikon yleisestä onnistumisesta. Vastaus osoittautui myönteiseksi. Viikolla oli myös taloudellista merkitystä, koska tapahtuman yhteydessä arvioitiin käytetyn keskimäärin vajaat sata euroa henkeä kohden. 

Jenni Nikula teki ensimmäisen kävijätutkimuksen viime kesän Volter Kilpi -kirjallisuusviikosta. Viikon todettiin olennaisesti liittyvän Kustavin kunnan imagoon. - Kuva kirjallisuusviikon avajaisista. 
 
 

Teatteriesitykset kiinnostavimpia

Tutkimus tehtiin kyselylomakkein ja haastatteluin. Kyselyyn vastanneiden mukaan naisten osuus kävijöistä oli 63 % ja miesten 37 %. Yli 50-vuotiaita oli kaikkiaan 66 %. 

Kuten kulttuuritapahtumissa yleensä, myös suurimmalla osalla kirjallisuusviikon osanottajia oli korkea koulutustaso. Korkeakoulutettuja oli kolme neljännestä. 

Valtaosa kyselyyn vastanneista tuli Kustavin ulkopuolelta. Vain kolme ilmoitti olevansa kustavilaisia. Kesäasukkaiden osuus oli neljännes. Selkeä enemmistö osanottajista tuli eri puolilta Suomea, lähes puolet Turusta tai Helsingistä. 

Suurin osa vastanneista oli osallistunut kirjallisuusviikolle jokaisena vuonna, jona tapahtuma on järjestetty. Kuitenkin lähes yhtä moni vastaajista oli tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa. 

Ohjelmasta ylivoimaisesti kiinnostavimpina kohtina pidettiin Yövieraat-teatterin esityksiä. Myös yleisöluennot olivat hyvin kiinnostavia. Seuraavaksi eniten suosiota saivat kulttuurimaisemaretki ja retki Alastaloon ja Katanpäähän. Kirjakahvilan palveluun oltiin tyytyväisiä. 
 
 

Kuuma kesä janotti

Haastattelujen mukaan Volter Kilven kirjallinen tuotanto oli useimmiten motiivina osallistua kirjallisuusviikolle. Erityisesti mainittiin Alastalon salissa -teos ja mahdollisuus vierailla itse Alastalossa. Myös lehtikirjoitukset sekä aiempi osallistuminen tai mahdollisuus vierailla Kustavissa oli houkutellut osanottajia. 

Haastatteluun osallistuneista useimmat viettivät Kustavissa neljä päivää yöpyen pääosin maksullisessa majoituksessa. Vain joka neljäs yöpyi sukulaisten tai ystävien luona tai esim. veneessä. Maksullisesta majoituksesta suosituin oli leirintäalue. 

Haastateltavien mielestä eniten rahaa kului kirjallisuusviikon lippuihin. Suurin osa oli käyttänyt kirjallisuusviikon aikana rahaa juomiin. Seuraavaksi yleiseksi rahankäytön kohteeksi muodostui ruoka ja sen jälkeen kirjat sekä yöpyminen. Muuhun rahaa käytettiin melko vähän. 

Kustavissa käytetty kokonaisrahasummaa henkeä kohti arvioitiin yleisimmin 50-60 euroksi, mutta kaikkien vastauksien keskiarvoksi tuli vajaat sataa euroa henkeä kohti. 

Kiitosten lisäksi järjestäjät saivat joukon parannusehdotuksia. Kaiken kaikkiaan palaute oli Jenni Nikulan mukaan myönteistä. Osanottajat olivat ohjelmaan tyytyväisiä ja he pitivät kirjallisuusviikkoa onnistuneena ja antoisana kulttuuritapahtumana. 
 
 

Yleisöä ennätysmäärä

Kustavin kirjallisuusyhdistyksen katsauksessa todetaan, että viikolle asetetut määrälliset tavoitteet saavutettiin yleisesti ottaen hyvin. Yleistavoite 3500 kävijästä toteutui. Määrä oli puolentuhatta enemmän kuin viime vuonna. 

Yövieraiden teatteriesityksissä kävi ennätysyleisö, 2100 henkeä. Myös purjehduskilpailussa oli yleisöä aikaisempaa enemmän. Yleisöluennoilla laskettiin noin 800 henkeä. Retkille osallistui sama määrä kuin aina. 

Paikallista väkeä saatiin jälleen mukaan osallistumaan järjestelyihin. Yrityksiä toteutuksessa oli mukana tavoitteen verran eli 13. 

Tiedotusvälineissä viikosta oli mm. Helsingin Sanomissa viisi juttua, Turun Sanomissa kymmenen ja paikallislehdissä kaikkiaan 34 juttua. 

Nuotta-hanke osallistui tapahtuman rahoitukseen mm. projektisihteeri Hanna Nurmisen työajalla.Yövieraat-teatterilla on oma budjettinsa. Erillisenä hankkeena toteutettiin myös purjehduskilpailu ja merenrantatapahtuma, mikä hanke jatkuu ensi vuonna. Ensi vuodelle kirjallisuus yhdistyksen on määrä hankkia rahoitusta uutta Kilpi-tapahtumaa varten 30 000 euroa.

Asko Korpela 20031221 (20031221) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu