14 Parkkipaperit levitetään pöytään 

Alastalo levittää parkinpaperit pöytään, 2-136. Alastalo lägger barkpapperen på bordet, och breder ut dem, 2-140.
Vihdoin, yli 500 sivun uutteran aherruksen jälkeen päästään itse pääasiaan eli parkkiin. Alastalo levittää piirustukset pöydälle ja niitä ryhdytään tutkimaan. Alastalo on ne taidolla tehnyt ja on siitä tietoinen: "että piti penteleessäkin jokaisen prikun ja viivanpiirun olla paikallansa paperilla kuin präntti! Takaan minä käteni niinkuin pännänikin ja tiedän linjaalini myöskin ja passarin [harppi?], eikä Pukkilan pirukaan ole nokkinensa, vaikka syynäisi tuumanmatkalta ja likinäköisesti silmänkärkiensä nirkopäillä...[s 144]" Niin pitkälle nyt ei vielä päästä, että siihen toiseen paperiin eli osuusluetteloon mitään kirjoitettaisiin, mutta kaksi tärkeätä lupausta tehdään: tietysti Langholma ensimmäisenä lupaa merkitä yhden kahdeksanneksen ja mikä parasta myös Pukkila, joka Langholmalle sanoo: "Sinä kirjoitat nimesi ensimmäiseksi, ja minä toiseksi!"

Mutta ennenkuin näin pitkälle päästään luvun viimeisellä sivulla, on vielä kaikenlaista tuumausta ja aprikointia ihan aitoon kilpimäiseen tyyliin. Tässä onkin sopiva paikka kiinnittää huomiota seikkaan, josta ei lukupiirissä ole tähän mennessä vielä puhetta ollut [ellei sitten ollut alussa, ennenkuin itse tulin mukaan], nimittäin henkilöiden runsaasti käyttämiin vertauksiin [ks myös Vesa Nuolioja ja Salla]. Ne ovat mojovia ja maanläheisiä sanan varsinaisessa merkityksessä, liittyvät maatalouteen ja luontoon. Isäntien ajatusmaailma oli varmasti luonnonläheisempi kuin olisi ihan vastaavasta ympäristöstä peräisin olevien nykyisäntien ajatusmaailma. Ei ollut televisiota, joka olisi siivittänyt ajatuksia päivittäin ympäri maailman. Vaikka näilläkin isännillä oli verrattomasti laveampi elämänpiiri kuin tavallisilla maalaisisännillä. Hehän kävivät laivoillaan ulkona Euroopassa! Seuraavassa kuitenkin muutamia esimerkkejä luonnonläheisistä vertauksista:

  • Parkki-isäntiä taisi jo ensimmäisessä osassa tulla verratuksi lammaslaumaan, joka säntää kellokkaan johdolla mihin vain. Tässä luvussa verrataan lehmälaumaan: "Kun karjakin tulee kiilimäpäälle, niin se rynkäisee joukkona vastamäetkin myötäkarussa ja selvittää varpaansa siellä, missä raitissarvinen ei siirtäisi sorkkaansakaan!" [oli puhe lasien uudelleen täyttämisestä s 138] 
  • Oikein varsinaista ajatuksen tanssia on melkein kaksi sivua siinä kohdassa, joka alkaa: "Tihuvakin mies järjensyiltänsä, ja ajatustensa ohjasperiä piukasti sormissansa pitelevä mies..." ja päättyy vähän yököttävään toteamukseen siitä miten Alastalo päristeli nenäänsä. Siinä mies ja luonto mitä moninaisimpien vertausten kautta sulautuvat toisiinsa. [s 140-2]
  • Entä sitten laivan ja naisen tapaus: "Harvoin merimiehellekään sattuu, että laiva-alus koko virheettömässä alastomuudessaan kolmen topin korkeudelta kölipuun paljaisiin saakka on solakoiltansa ja salaisiltansa kirjanavoimilla ja silmänlukemilla julkisiltaan edessä, ja että ainoan katseen halauksen saa sulkea sieluunsa kammion salavuoteessa niin sen, mikä ilmojen näkyviltä sykäyttää ymmärätävän sydämen sulhasmielille rikinousun neitovissa ylpeyksissä ja runokaartuvain impivillä suloilla, kuin senkin mikä meren näkymättömissä viettelee kokeneen veret miesteoille kurkomieli kölisuoran suostuvissa valmeuksissa ja kantavan laivaruuman lantevassa vaimoudessa! [Mitä mahtaakaan merkitä? Varmaan on sijaa surrealistisillekin tulkinnoille. Huutomerkki taitaa olla ikäänkuin vaatimassa, että ähäkutti, otapa selvä, jos saat, s 147-8] Mitä sanoisi tästä Markku Siivola, ihmissielun ammattimies?
  • Alastalon puurakenteiden puolustuksen yhteydessä Pukkilasta: "... kuka taaskin oli puhellut turhia ja millä vikurin neljästyksellä ohjakseton kieli Pukkilan suussa saattaa karata, ellei sitä suitsita." [s 154]
  • "... ja miehen sana salin kuulumilla, valjashevonen valmiina aisoissa ja kukkulankoukku painettu paikoillensa rekikuorman vetoväärttiin: ryskäiseekös anturain alla, kun eloviljat liikahtavat saralta ja lähtevät jalaksille riihille!" [Miehen sanasta on siis kysymys. s 156]
Kommentteja, keskustelua ...
Olen usein kaivannut kirjaa lukiessani heti alkuun henkilöluetteloa, samoin kuin on tapana antaa näytelmän alussa. Se helpottaisi kirjaan sisälle pääsyä. Etenkin sellainen olisi tarpeen eräissä vierasmaalaisissa kirjoissa, esim venäjässä ja espanjassa, joissa käytetään runsaasti lempinimiä, jotka eivät äänneasultaan mitenkään muistuta alkuperäisiä. Alastalon salissa ei tätä viimeksi mainittua ongelmaa ole, mutta aikansa vie ennenkuin henkilökuvat hahmottuvat kohdalleen. Tämä muistuu mieleen, kun tässä kiinnitetään huomiota Lahdenperän luonteeseen ja puhetapaan ja verrataan häntä Pukkilaan. Lahdenperän henkilökuva ei heti alkuun piirry niin selvänä, hän kun ei ole ihan keskeisimpiä hahmoja.
Todellakin: 'olennaista on se kenen sanat otetaan ensimmäisenä vakavasti. Tässä se on Härkäniemi. Häntä kannattaa ja pitää kuunnella, sillä hän on pätevä tekijämies eikä pelaile kenenkään pussiin.
Näin myös elävässä elämässä. Tuuliviirit saavat lepattaa omaan tahtiinsa.' Tämä on Kämärältä laittamattomasti sanottu!
Ihantola: 'Kaikki yrittävät olla tutkivinaan yksityiskohtia, ikäänkuin ymmärtäisivät. Sama juttu kuin nostetun konepellin ääressä.
Kämärä: Juu. Nekin, jokta eivät ymmärrä mitään, ovat ymmärtävinään. Ja aina joku potkaisee renkaaseen.
- Todella makea vertaus, vaikka toisaalta oikeastaan voitanee melkein ajatella, että parkin piirustusten katsojat todella ymmärsivätkin. 
'Tässä takaehtoina tullut riitatuksikin piirustelluksi!'
Tälle vaatimattomuudelle on kyllä vastapainokin:
"että piti penteleessäkin jokaisen prikun ja viivanpiirun olla paikallansa paperilla kuin präntti! Takaan minä käteni niinkuin pännänikin ja tiedän linjaalini myöskin ja passarin, eikä Pukkilan pirukaan ole nokkinensa, vaikka syynäisi tuumanmatkalta ja likinäköisesti silmänkärkiensä nirkopäillä...[s 144]"
'Hieman tuli tassuteltua hattuun' - Tämä hauska otsikko oli jäädä kokonaan ymmärtämättä, mutta onhan tekstin puolivälissä mojova lainaus mestarin tekstistä, joka sinänsä ei parkkiin liity. Siis proosallisesti: Tuli lyötyä lekalla tammikiilaa mäntypölliin [sen halkaisemiseksi].
Tuntuu oikeaan osuvalta Kämärän toteamus, että teoksen 'Kerronta tiivistyy draamoiksi ja tasaantuu kuvailuiksi Pukkilan tunnetilojen mukaan. Pukkilan tunnetilat ovat teoksen 'jännitebarometri'
Muutama herkkupala suomeksi ja ruotsiksi
150 Edes kärpänen olisi suvikuumilla juosta prikuttanut pilkkujansa sopimattomiin paikkoihin paperilla, niin sai osoitella riitinkeissä ja kysellä pilkaita, mitäs plokkeja tuohon on tarkoitettu! toivoi sadatteli Pukkila kristillisissä sisuksissaan, kun armoton ja auttamaton asia oli se, että viivan virhettä ja käsialan horjaa ei silmä keksinyt kankopaperin pohjilla ... 154 Skulle åtminstone någon fluga i sommarvärmen ha löpt prickar över pappret i olämpliga ställen, så att man kunnat peka på ritningarna och frågat på fanstyg vad det var för block ha  hade tänkt sig! önskade sig och svor Pukkila i sitt kristna inre, eftersom saken obarmhärtigt och ohjlpligen var den att inget öga kunde upptäcka någon feldragen linje eller vinglig bokstav på det styva pappret...
154 "Älähän silmiin lennä, ennenkuin partasi olet silittänyt!" torjui varjeli Alastalo itseänsä ja rauhoitteli toista ennenkuin enempiin keräjiin rupesi. 158 "Flyg mig inte i ögonen innan du har slätat skägget!" värjde sig Alastalo för att lugna ner den andre innan han tog till värre trätor. 
155 Laiva-asiatkin ovat tulenarkoja asioita ja rohtimisia pideltäviä valkean lähettyvillä, varsinkin jos samoilla pöydän nurkilla ja samoja parkinpiirustuksia on tarkastamassa, toinen puolustamassa tekonsa jälkiä ja toinen hakemassa lovipaikkoja ja peukalon töherryksiä... 159 Också skeppsaffarer är eldfarliga ting och bånor som man inte bör hålla närä brasan, i synnerhet om det i trakten av samma bord för att syna samma barkritningar står en man som ska försvara spåren av sina gärningar och en annan som ska leta upp hack och tummklotter... 

Asko Korpela 20000406 (20000406) o o AJK kotisivu o AJK kirjasivu