|
Talo on valmis,
tarkoin mietitty ja taidolla rakennettu. On aika päästä
metsälle. Muistan lapsena lukeneeni erityisesti tätä kohtaa
saaliskuvauksineen suorastaan vesi kielellä, vertailukohteena samaan
aikaan lainaamani Ernest Thompson Setonin Kaksi partiopoikaa.
Talveen oli hyvin varauduttu ja siitä oli määrä
selviytyä kunnialla. Vaan toisin oli käyvä. Oljet permannolla,
päre seinänraossa ja väkevän oluen huurustama tappelunujakka
on vaarallinen yhdistelmä. Olisi kannattanut hiljentyä kuuntelemaan
Simeonin ehdottamaa lyhykäistä ruokalukua ja värssyn laulantaa.
Juhani tyrmää Simeonin epistolat ja virrenveisuun, mutta on hetkeä
myöhemmin innostamassa Eeroa laulamaan taustan esittämälleen
ripaskalle. Kautta linjan vanhin veli vetää muun porukan konnuuksiin
ja mellastukseen.
Hirveäksi koettelemukseksi muotoutuvan pakomatkan Jukolaan pystyy
sentään selväjärkinen Aapo organisoimaan. Kovat ovat
viholliset: pakkanen ja sudet. Jo muuttomatkalla kuvattu , tällä
kertaa käänteinen matkareitti on nyt synkeämmin värein
maalattu. Läpi aitojen ja Jukolan porstuan teljet murtaen ryntää
seitsemän palelevaa urosta synnyinkotoonsa. Nahkapeitturin lämmin
tupa tuntuu paratiisilta ja ystävällinen on myös vastaanotto,
kunhan alun peljätyksestä on selvitty. Kaiken kruunaa olento,
josta ei ole aikoihin ollut havaintoa: Nainen. - "Sulki silloin emäntä
pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin".
P.S. Miksi lukupiirimme on muotoutunut näin suppeaksi? Onko tämä
kirja koettavissa jollain tavoin pyhäksi, kuin Raamattu tai Koraani,
joiden analysointi sopii vain alaan vihityille? Ehkä teos mielletään
myös liian tutuksi verrattuna Volter Kilven vain harvojen selvittämiin
kirjoihin.
|