Pihlanto Pekka 
06 Juo, sillä nyt on meillä joulu!

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä Kuudes luku
 


Pekka Pihlanto
 

Ymmärtämätön Timo susijahdissa

Pirtti on valmis ja veljeksillä menee hyvin. Kertojan sanoin saamme jälleen lisänäytön Timon ajattelemattomuudesta tai suoraan sanottuna tyhmyydestä. Jo se, että hän laskeutuu yksin ansakuoppaan sutta nuijimaan osoittaa puutteellista arvostelukykyä. Aivan emämunaus on jättää tikapuut kuoppaan hänen lähtiessään hakemaan veljiään apuun: susi pakenee niiden avulla. Veljet toteavat tapahtuman johtuvan Timon ymmärtämättömyydestä. 
 
 

Kiitollinen joulumieli

Jouluateriaa rakentelevat Timo ja Simeoni. Simeonihan on toiminut kokkina jo muutamassa kohtauksessa. Veljesten jouluaaton tapahtumiin liittyvä keskustelu taitaa olla tähän mennessä pisin. Olut on tavallisen talonpojan olutta väkevämpää, ja niinpä humala näkyy käyttäytymisessä. Suomalaiskansalliseen tapaan Juhani on aluksi tyytyväinen kaikkeen, kiittelee kotieläimiä ja kehottaa antamaan niille herkkupaloja. Myös Lauri saa häneltä kiitoksen muuttoideastaan. 
 
 

Juhani ajattelee ja puhuu mahtavia

Tyytyväisyydessään huoleton Juhani ei huolisi "vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja se ympäristö". Pahaenteistä puhetta, kun tiedämme miten kohta kävi. Juhani tajuaa visionsa mahdottomuuden, kun Timo siihen viittaa, mutta korostaa ajattelun vapautta: "Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet, enkelit ja koko ihmissuvun". Ihme, että Simeoni ei puutu tähän. Simeoni kylläkin ehdottaa ruokalukua ja virrenvärssyä päälle. Juhani kuitenkin torjuu tämän todeten, että ei heistä ole laulajiksi, mutta laulaa luikauttaa kohta: "Elettiinpä ennekin…". 
 
 

Tuomas on joukon vahvin

Ennen pitkää on edessä voimainkoetus, samaan tapaan kuin suomalaisessa lähiöpubissa voisi odottaa tapahtuvan. Simeonin hurskaat estelyt eivät auta. Juhani häviää Tuomaalle painissa, sillä "Tuomas seisoo niinkuin tammi", kuten Aapo siteeraa. Eero jatkaa pilkkalaulun sanoin: "Koska saarnaa Aaprahammi". Juhani häviää Tuomaalle vielä käsikapulassa, mutta voittaa painissa Aapon. Simeoni myöntää häviönsä Juhanille ilman ottelua. Seuraavana on tulessa Timo, jolle Juhani häviää, sillä hänen housunsa uhkaavat pudota. Eero ehdottaakin leikkisästi painimista ilman housuja ja paitoja "kuin kaksi enkeliä Paratiisin pelloilla". Simeonin reaktio tähän on erittäin aggressiivinen, ehkä osittain virrenvärssyn kieltämisen johdosta. Timo ei päästä Juhania heti ylös vaan sanoo yllättävästi: "Olis nyt halko niin panis niin pitkin pakaroja, että pläikkyis". Tämä päähänpisto lienee pantava humalan ja lapsekkuuden tiliin. Revanssin Juhani voittaa. Lauri ja Eero edustavat ilmeisesti omaa alempaa sarjaansa. Heitä yritetään saada vastakkain, mutta Lauri ei halua. Tuomas on siis joukon vahvin. 
 
 

Aspelinin erehdys

Olutta juodaan lisää ja puheista voi päätellä yhden jos toisenkin veljen olevan jo melkoisessa tuiskeessa. Aapo käyttää Laurista luonnehdintaa "vakava ja tyyni kuin talven suoja". Suopea aikalaiskriitikko Eliel Aspelin muuten käytti erehdyksessä täsmälleen samaa Timosta. Se tuntuikin vähemmän osuvalta Timon kohdalla. 
 
 

Laula päälle vaan, en minä suutu

Juhani tyytyy siihen, että on veljessarjan toiseksi vahvin. Humala ei tee hänestä sen äkkipikaisempaa kuin hän on selvänä - pikemminkin päin vastoin. Hän alkaa tanssia "ryssää", siis ilmeisesti ripaskaa. Eero saa säestää laulullaan. Eero onkin ollut joulumielellä ja kaadellut kiltisti olutta. Juhanin laulupyyntöön Eero vastaa avuliaasti: "Mitä sorttia tahdotaan?" Edes pilkalliset laulun sanat "Jussi, pussi Jukolan Jussi! Jussi, Jassi jauhokuono" eivät saa joulumielistä Juhania suuttumaan. Aapon varoitukset Eerolle ovat tarpeettomia: "Laula päälle vaan; en minä suutu", sanoo Juhani. 
 
 

Tuomas kohottaa profiiliaan

Tuomas on ilmeisesti saanut itsevarmuutta vahvimman veljen asemastaan, sillä Juhanin vaatiessa Eeroa kaatamaan olutta kiukaalle, Tuomas kieltää sen ehdottomasti. Juhanikin epäilee, että äskeinen painivoitto "on aika lailla kohottanut Tuomaan niskapyrstöjä, ja luuleepa hän nyt hallitsevansa tässä huoneessa mielensä mukaan". Aapo asettuu taloudellisin perustein Tuomaan kannalle ja Timo säestää häntä. Eero haluaa "nöyränä" totella esimiehen käskyä, ettei saisi jäniksenpassia kouraansa. Tämä on ilmeisesti häneltä veljesten sopiman rangaistuskäytännön ivailua. Eerosta tehtävä ei tunnu vastenmieliseltä. Hänen voisi sanoa täyttävän käskyn piruuttaan, sillä se tapahtuu häneltä kerkeästi "purren hammasta ja mytistäen huulensa vikkelään myhäilykseen". Juhani takaa Eeron turvallisuuden - vanhat kiistat ovat unohtuneet. Syntyy tappelu, jonka lopputuloksena veljekset seisovat lumihangessa paitasillaan palavan talonsa edessä. Lauri osoittaa malttia ja harkintaa, sillä hän poistuu talosta viimeisenä taluttaen Valkoa. 
 
 

Aapo ja Tuomas omaavat johtajan taitoja

Juhani ja Tuomas aloittavat hedelmättömän toistensa syyttelyn. Aapo ja Lauri tuovat mukaan järjen äänen, jota Timo ja Simeoni säestävät. Eero on (viisaasti) vaiti. Tässä kriisitilanteessa Aapo ottaa ohjat käsiinsä esittäen suunnitelman: kiireesti kohti Jukolaa ja kaksi aina vuorollaan Valkon selässä. Eero vaikuttaa epätoivoisimmalta: "Surmamme on tullut!" Juhani-isäntä on neuvoton, mutta Aapon lisäksi Tuomaskin osoittaa tilanteen hallintaa. Aapo esittää vielä jatkosuunnitelmankin siitä, miten tavarat ja loput eläimistä haetaan pois seuraavana päivänä. Tuomas patistaa veljekset matkaan ja jakaa ratsastusvuorot (Simeoni ja Eero ensin). Vasta vähitellen Juhani saa itsensä kootuksi. Matkan aikana Tuomaksen johtoasema taas korostuu. Hän järjestää susien järkiperäisen ampumisen - ei kaikkien summittaisella yhteislaukauksella, kuten Juhani ehdottaa, vaan kahden tarkimman, Tuomaksen ja Laurin, keskitetyllä tulituksella. Näin saadaan yksi susista nurin ja muut jäävät sitä raatelemaan. 
 
 

Pelastuminen itku silmässä

Nahkapeitturin isännöimään Jukolaan päästyä, Juhanin tunteet pääsevät valloilleen: hän purskahtaa itkuun. Muutkin itkevät, sillä Juhani lohduttaa itkevää Eeroa, Simeonia ja Aapoa. Tuomas ottaa taas johdon käsiinsä ja komentaa emäntää sytyttämään tulen ja hoitamaan Valkon talliin. Aapo muistaa viitata perusteluiksi lakiin ja veljesten hengenvaaraan. Juhanikin pääsee juoneen kiinni pyytäen syötävää ja juotavaa. Hän on aina kerkeämpiä veljiään kierroksen jäljessä. Tuomaksenkin silmät alkavat kostua. Lauri ja Eero ovat lähes vaiti, kummallakin vain yksi repliikki. 
 
 

Juhani ottaa vaihteeksi isännän roolin

Juhani ja Timo toipuvat nopeasti ja alkavat lapsekkaasti kilpailla siitä, kumman jalat ovat huonommassa kunnossa. Juhani yllättää taas: nyt hän vuorostaan ottaa isännän roolin ja esittää tai suorastaan päättää, että veljekset ovat nahkapeitturin luona Vappuun saakka. Tuomas yhtyy ajatukseen: "Mutta annappas kesän tulla." Juhani jatkaa uuden pirtin rakentamissuunnitelmalla. Sopu palaa Juhanin ja Tuomaksen välille. 

Optimistiseen tapaansa Kivi päättää tämän koettelemusten kuvauksen miellyttävään suvantovaiheeseen: "Mutta iloisesti leimusi koivuinen pystyvalkea --- Makeasti he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea, kunnes se riutui ja hiiltyi. Sulki silloin emäntä pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin." 

 

Palautetta 

Eeva Männistö: Joskus kannattaa vaieta 

Eeva:
20050418
Tapaus, jossa Juhani ja Tuomas ensin painivat keskenään ja sitten vetävät käsikapulaa, kertoo jotain Juhanin yritteliäisyydestä ja tarpeesta päteä. Hän näyttää olevan melko vakuuttunut siitä, että voittaisi Tuomaan painissa, koska niin itsevarmasti ehdottaa tätä kamppailua. Vaikuttaa siltäkin, että Tuomas jo ennestään tietää, että varmaankin voittaa isoveljensä, koska suostuu painimiseen niin nopeasti, ja kysyy hieman itsevarmaan sävyyn painin aikana: "Oletko jo nytkinyt tarpeekses?"

Juhanilla on niin kova tarve voittaa, että hän ei halua käsittää jonkun veljistään olevan vahvempi kuin hän, vaan nimenomaan itse ehdottaa käsikapulan vetoa. Tämä olisi kannattanut jättää tekemättä, kuten tiedämme. Tarinan opetus on, että joskus kannattaa antaa periksi, ennen kuin nolaa itsensä vielä pahemmin. Toinen taito on sitten se, että osaa olla ottamatta tällaisia häviötä turhan vakavasti. Mutta niin kuin ei oikeastaan mikään muukaan tapaus kirjassa, tämäkään tapahtuma ei lopulta pohjimmiltaan horjuta päähenkilöiden veljellistä yhteiseloa. Se, että kaikista ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta veljekset kuitenkin aina säilyttävät sovun ja kiintymyksen välillään, on eräs viehättävä piirre tässä romaanissa, ja siitä voi ottaa oppia. 

Eeva Männistö 
 
 
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20011019 (20011019) o  o AJK kotisivu o Seitsemän veljestä