14 Veljesten elämänkaari monen tuhannen auringon kiertoessa
Uuden Jukolan isännätJukolan poikien elämä oli kääntynyt aivan uusille urille, ja he elelivät nykyään arvostettuina miehinä kotikylässään. Vanhin veli Juhani hallitsi Jukolan päätilaa tomeran vaimonsa Venlan kanssa. Monesti Juhani joutui kuuntelemaan "hyvää naispuhujaa" , kun kiivasluontoinen emäntä pisti "könttiä" ja "ukulia" järjestykseen. Toki isäntäkin vuorollaan kiivaasti ojensi vaimoaan. Se oli kuitenkin ainoastaan isännän oikeus. Kun Karkkulan Aapeli yhtyi Juhanin moitiskeluun niin jälkimmäinen tulistui: "Ja onpa se vaimo, jonka vertaista ei löydy kuin yksi ainoa Ruotsin kuninkaan valtakunnassa". Aapeli sai turvata nopeisiin kinttuihinsa ettei tullut pahoin löylytetyksi. Mielenkiintoista muuten tuo "....Ruotsin kuninkaan valtakunnassa.". Venäjän valtaan oli siirrytty kait jo kuutisenkymmentä vuotta sitten, mutta edelleen koettiin oltavan Ruotsin kuninkaan alamaisia. Juhani joutui usein kiivaisiin rettelöihin naapurin isäntien kanssa, milloin raja-aidoista, milloin väärälle puolelle karanneista eläimistä ym. Tulinen luonto saattoi johtaa käsirysyyn saakka, mutta onneksi Aapo-veli oli aina sovintoon kehottamassa. Eikä Juhani onneksi koskaan ollutkaan pitkävihainen, vaikka luonto monesti äkkiä kuohahti. Lopuksi hän sittenkin otti järkipuheen onkeensa. Juhanille tyypillinen kuohahdus oli myös tämä Vehkalan niitun tapaus. Loppuvaiheessa hän jo itsekin tuntui katuvan riehumistaan, mutta erehdyksen myöntämisen vaikeus hidasti rauhoittumista. Katumus olikin sitten pysyvämpää laatua ja Juhani pukeutui körtteihin. Simeoni jäi vanhana poikana Jukolan luotetuksi karjanhoitajaksi. Hänen saituuttaan kuvaava sanonta: "... kun panee hyvin pikkuisen sianmurennusta leivän päälle, niin se särvittää niin.", on jäänyt elämään laajemminkin. Siihen sopii myös Simeonin puolustelu, kun häntä kitsaudesta syytetään: "Kuka se on luonnottoman kitsas? En minä, mutta sehän oli tuo Kuninkalan Kalle...." Aapo hallitsi Jukolan toista puoliskoa ja hänen rauhallinen ja oikeudentuntoinen luontonsa vei miehen lautamiehen luottamustoimeen, arvostetun Mäkelän yhtä arvostetuksi seuraajaksi.
Impivaaran isännätAapon kaksoisveli Tuomas isännöi Impivaaran päätaloa Yli-Impivaaraa. Harteikas ja vakaa isäntä oli lempeä ja hyväntahtoinen mies, niin että taloon kasvatiksi otettiin kaksi mierolaistyttöä. Orpotyttöjä pidettiin aivan omien lasten veroisina sillä myös vaimo, Härkämäen ainoa tytär, oli jalo ja hyvänsuopa nainen, oivallinen kasvattaja omille ja ottolapsille. Lauri isännöi Impivaaran Laurilaa. Vaimona oli hänellä toinen Kuokkalan kaksoistyttäristä. Vaimo ei aina oikein ymmärtänyt Laurin metsäretkien merkitystä ja siitä tahtoi tulla sanomista. Mukavia ovat nämä Laurin pähkäilyt esimerkiksi miehestä joka muuttui ketuksi Koiviston niitulla. Ongelman ratkeaminen taas aiheutti ikuisen pulman Kolistimen ukolle miestä seuranneesta yksijalkaisesta koirasta.
Kekkuri ja VuohenkalmaKekkurin torpassa isännöi Timo joka ryyppäsi sännöllisesti vain kerran vuodessa, mutta silloin sitäkin perusteellisemmin. Seurauksena hän sitten "asteli kihnustaen pitkin kujaa, asteli murheellisena mäkeä ylös, muistellen Kekkurin kiivasta emäntää". Emäntä oli Laurin vaimon kaksoissisko ja kiivaasti Timo aina harharetkestään leivotettiin. Muuten luonnistui Timon torpanpito hyvin, kun hän yleensä yritti noudattaa topakan vaimonsa tahtoa. Nuorin veli isännöi Vuohenkalmaa ja aviona oli hänellä Seunalan herkkä ja lempeäluontoinen Anna. Jahtivoudin virkaa hoiteli Eero ja osallistui hän muutenkin yhteiskunnalliseen elämään. Kirjoitteli jopa lehteen. Valveutuneeksi ja toimelliseksi kuvataan Eero, jota luonnehtii myös luvun paljon lainattu teksti: "Vaan tiesipä hän missä löytyi se maa, se kallis maailman-kulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risu-aitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaaksi piirtyneet hänen sydämensä syvyyteen." Aivan liikuttava on kuvaus Eeron tulosta metsältä kotiin. Hän kuulee vaimonsa laulavan lapselleen ihanammin kuin koskaan. Tässähän on kyse eräästä Kiven rakastetuimmista lauluista. "Mutta koska hän oli lakannut laulamasta, katseli hän ääneti ulos akkunasta korkeuteen päin, ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen hän katseli ja hiilakas ja puhdas oli taivas..." Itkunhyrskeen oikealla tavalla tulkinnut Eero sulkee vaimon syliinsä ja "Siinä he istuivat tyynenä sunnuntai-iltana valkealla rahilla valkean pöydän päässä.". Tuntuu että Eero on edennyt sekä omien että toisten tunteiden oivaltamisessa pitkälle siitä ajasta jolloin hänellä oli aina tarve piikitellä veljiään.
Yhteinen joulu Jukolassa"Sillä olivatpa veljekset päättäneet kerran vielä yhtyä joulu-oljille entiseen kotoonsa." Jukolan kaikkien poikien perheet kerääntyivät siis eräänä jouluna Juhanin hallitsemaan vanhaan kotitaloon. Siellä "lapsia ankara joukko piehtaroitsi ja kiiriskeli kahisevilla oljilla". Veljet jakoivat entisten joulujensa kokemukset perheittensä kanssa. Vaimot ja lapset saivat varmaankin enemmän "ristivalaistusta" veljesten aiempaan elämään. Yhden henkilön kertomus on aina kalpeampi ja vivahteettomampi kuin jos useampi muistelee. Varmaankin syntyi myös kiistoja siitä kuka muistaa oikein, vaikka tietenkin jokainen muistaa oikein. Loimottavan "pystyvalkian" valossa aloitti Simeoni virren. Lakattuaan viimein laulamasta väki siirtyi ehtoolliselle. Ruuan jälkeen kallistuttiin sitten lattian kahiseville oljille yön lepoon, että jaksettiin aamulla lähteä kirkkoon. Kirkosta palattiin ilmeisesti hevosilla kilpaa ajaen Jukolaan, jossa vietettiin iloisesti joulupäivä. Vaikuttava on myös kirjan loppuyhteenveto veljesten elämästä: "Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa." Sellaista elämänkulkua sitä toivoisi myös itselleen ja omille lapsilleen.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20011209 (20011209)
o 
o AJK kotisivu
o Seitsemän veljestä