Kestiin minä teitä käsken...Paluumatkalla Jukolaan veljekset joutuvat kasvotusten monien entisen elämänsä kipupisteiden kanssa. Lukkarin kohtaaminen tiellä suisti Juhanin niistä omanarvontuntoisista ja iloisista tunnelmista joihin hän tällä kotiinpaluun hetkellä oli tuudittautunut. Kiusalliseksi koki tilanteen selvästi myös lukkari, eikä osannut aluksi oikein löytää keskusteluyhteyttä. Hädin tuskin onnistui Aapo hillitsemään vanhimman veljen katkeruuden purkausta lukkaria kohtaan, kun seuraavaksi kohtalo heitti vastaan vielä Rajamäen rykmentin. Näissä kohtaamisissa pelasti tilanteen veljesten aiempi päätös kutsua kaikki vastaantulijat iloiseen kotiintulojuhlaan Jukolaan. Muuten olisi päädytty jollain tavoin kaivelemaan entisiä kiusallisia asioita ja soppa olisi ollut valmis. Kolistimen kuuroa äkeätä ukkoa tosin ei onnistuttu vakuuttamaan veljesten hyvästä tahdosta vaan tämä jäi tiepuoleen jupisemaan: "... kyllä teidät opetan vielä, minä, minä teidät opetan, köntit!". Veljesten yhteinen ihastus Venla osui myös yllättäen äitinsä kanss a tiellä vastaan. Nämä marjastusaikeissa liikkeellä olleet naiset onnistuttiin käännyttämään mukaan Jukolan sovintojuhlan kahvinkeittäjiksi. Myöhemmin nähtiin että heille kehkeytyi siellä toinen tärkeämpikin rooli erityisesti Juhanin kannalta.Hetkestä pyhästä ja lyhykäisestä ryskeiseen riemuunIlo kohosi ylimmilleen kun veljekset seisoivat Jukolan Pohjanpellon töyräällä ja kotitalo oli silmien edessä. "Sano kielin, puhu mielin, luihkaise riemu rinnastasi ulos. Vuoret roikkaa, metsä kaikaa ja taivaassa ollaan äänettä hetken aikaa, hetki pyhä ja lyhykäinen.", runoili nyt tunneihmisenä Juhani. Kotiinpaluu oli yhtä mylläkkää. Nyt tehtiin sovinto Toukolan poikien kanssa lukkarin pontevan saarnan säestyksellä ja tanssittiin Rajamäen Mikon tahdittamana. Männistön muoriko, vai sittenkin tytär itse, teki nopean ja kieltämättä siinä tilanteessa aika ennakkoluulottoman päätöksen Jukolan vanhimman pojan kelpoisuudesta aviomieheksi. Kai siinä takana oli myös ajatus että "nopeat syövät hitaat". Juhlaanhan oli kutsuttu myös muut Toukolan tytöt. Juhani puhkaili onnessaan kihlapäätöksensä kanssa, mutta Aapokin löysi tanssitettavan. "Ympäri miehestä mieheen kiertoili kuohuva olut, naisesta naiseen höyryävä kahvi, ja kahvin saosta ennusteli Rajamäen Kaisa veljeksille onnen päiviä aina hautaan asti. Iloiseksi sovinto juhlaksi muodostui kotiinpaluu, "karkeloitten hälinä Jukolan tuvassa eneni hetki hetkeltä ja muuttui viimein ryskeiseksi riemuksi". Ja niin siinä kävi että minkäänlaista rettelöä ei tästä uudesta toukolaisten kohtaamisesta tullut vaan hyvillä mielin erottiin vasta aamun tullen.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20011210 (20011210) o
o AJK kotisivu o Seitsemän
veljestä