|
Tappelu Tammiston kartanolla painaa veljesten omaatuntoa ja he ovat
taipumassa aivan epätoivoisiin tekoihin sen johdosta. Ei kysymys ollutkaan
aivan mitättömästä asiasta. Huonommalla onnella siinä
tosiaan olisi miestappojakin tapahtunut. Varsinkin Juhani näyttää
olevan valmis jopa päättämään omin käsin
päivänsä. Tosin kyse voi myös olla vain ongelman paisuttelusta
luottaen siihen, että veljet kyllä estävät pahimman
tapahtumasta. Juhanilla tuntuisi olevan taipumusta tällaisiin tilanteiden
dramatisointeihin.
Varsinkin kaksoset Tuomas ja Aapo yrittävät etsiä rakentavampia
ratkaisuja. Yksimielisesti hyväksytään sitten Aapon ajatus
värväytyä kuudeksi vuodeksi sotaväkeen, Heinolan pataljoonaan.
Itku puristui Jukolan pojista kun he olivat kovan päätöksensä
tehneet. Niin säikkyjä kuitenkin olivat veljekset, että
heidän silmänsä koko ajan valppaina ja pelokkaina tarkkailivat
lähiympäristöä havaitakseen ajoissa lain pitkän
kouran heitä lähestyvän.
Parin päivän päästä synkeä karavaani lähtee
sitten marssille kohti pataljoonaa joka Parolan nummella kesäisin
äkseeraili. Tielle tultuaan pojat törmäsivät kauhukseen
nimismieheen. Veljekset saavat tältä yllättäen kuulla
myönteisiä ja helpottavia uutisia. Heitä ei kuulemma uhannut
mikään sen kummemmin virkavallan kuin rovastinkaan taholta. Ystävällisesti
puhutteli heitä vallesmanni. Veljekset rauhoittuivat kuitenkin vain
osittain. Paluu Impivaaraan tapahtui ensin kovin varovasti. Vallesmannin
myönteinen asenne ei tuntunut pojista uskottavalta. Aluksi ei edes
uskallettu asettua pirttiin vaan piileskeltiin lähiympäristössä.
Lopullinen varmuus tuli vasta Aapon tiedusteluretken jälkeen. Luotettavin
todistus oli Tammiston Kyöstiltä "joka ei koskaan naura eikä
valehtele".
Mielenkiintoista on miten veljesten kokema myötätunto kannusti
heitä oikeaan suuntaan. Tämä oli varmasti ratkaisevaa sille
että he jaksoivat ponnistella kohti kunniallista elämää.
Vanha sanonta "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa", on jotensakin
kerettiläisellä tavalla tullut mieleen myös seuratessa kuluneen
syksyn traagisia tapahtumia. Epäilemättä Jukolan veljeksistä
olisi voinut tulla melkoisia roistoja ja ryöväreitä, jos
eivät vallesmanni ja rovasti olisi tällä tavoin jo hyvissä
ajoin ehtineet "kerätä tulisia hiiliä heidän päänsä
päälle". Itse asiassa Kiven näkemys yhteiskunnasta on kovin
positiivinen, voisi sanoa jopa yltiöpositiivinen. Tähän
tosin taisin kiinnittää huomiota jo luvun 9 yhteydessä lautamies
Mäkelästä kirjoittaessani. Hän kuvaa tässä
ikään kuin jonkinlaista ihanneyhteiskuntaa. Metsä vastasi
Kivellä silti myös negatiivisesti, ainakin nuorimmalle veljelle
kun tämä sai veljiltään selkäänsä kerjättyään
sitä tarpeeksi kauan. Aivan liikuttavalta kuulosti silti opiskelu
Eeron johdolla, kun velj ekset "jämäsivät" kirjain kerrallaan
aapista ääneen: "Yhdestä suusta he huusivat, ja mäikkyi
avara pirtti."
|
o AJK kotisivu o Seitsemän
veljestä