Malmberg Ilkka 
Kumma Tuomas

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
 
Näin Aleksis Kiven päivän ratoksi voisi hetken pohtia Seitsemää veljestä. Esimerkiksi: Mitä hyötyä veljeksille olisi ollut kännyköistä? Entä jos olisi ollut vielä kahdeksas veli, sanotaan vaikka hieman feminiininen nyhjääjä? Tai jos yksi olisi ollut innokas naistenmies. Tai mitä jos otettaisiin yksi veljes pois. Kuka kumma on Tuomas? Mitä virkaa hänellä on kertomuksessa? 

Tuomas tuntuu jäävän kaikkein vähimmälle huomiolle. Siinä lokakuun kymmenennen päivän kysymys, jota sopii pohtia teetä hämmennellessä, kun ulkona hämärtäy syksyinen päivä ja hymyävä aurinko painaa kullankarvaisen päänsä . . . Tai antaa olla. Hoitakoon Kivi syyspäivien kuvailut. Jäyhä Tuomas on Juhanin jälkeen vanhin, Aapon kaksoisveli. Hänet kuvataan veljeksistä leveäharteisimmaksi, ja hän on myös porukan vahvin. Kivi mainitsee joka välissä Tuomaan suuren koon, ja se takaa hänelle keskeisen aseman fyysisyyttä korostavassa veljessarjassa. Tilanteen täytyy olla kiusallinen esikoiselle Juhanille. Jouluyön traagiset tapahtumat saavat alkunsa Juhanin hävittyä Tuomaalle painissa. Vanhin veli on menettämässä auktoriteettinsa. Tuomas yrittää kovasti olla oikeudenmukaisen ja viisaan isoveljen roolissa, mutta se ei aivan onnistu. Hän puhuu vähän ja varmaan vähän teennäisen matalalta. Tuomas jarruttelee, sovittelee ja yrittää kovasti olla periaatteellinen. Hän on lakihenkinen konservatiivi. 

Tuomas ei ole kovin fiksu. Lukemaan opettelu panee veljekset järjestykseen, ja Tuomas oppii vasta viidentenä. Hänen jälkeensä tulee Timo - ja vihdoin viimein Juhani. Verrattuna muihin veljeksiin Tuomas on mielikuvitukseton, hän ei keksi mitään, vaan ideat tulevat toisilta. Mutta kun hän on asettunut puoltamaan jotain, tulevat toisetkin mukana. Muutto metsään pois ihmisten ilmoilta on Laurin idea, Tuomas suostuu siihen yllättäen kolmantena ja sen jälkeen kaikki muut. Ei, Tuomasta ei mitenkään voisi poistaa. Vähän hitaana mutta vakaana hän seisoo niin kuin tammi, pitää veljessarjaa kasassa. Kriisitilanteessa - kuten paitasillaan jouluyön pakkasessa - määräykset antaa Tuomas, ja Lauri toteuttaa ne. Juhani menettää johtajuutensa. Vastedes Tuomas kylvää vastaraivatut pellot, hoitaa isännän työn, ei Juhani. Mutta kun Juhani tarvitsee vakuuttavat puhemiehet kosiessaan Venlaa, hän valitsee kanttorin lisäksi Aapon. Hän ei ota vakaata Tuomasta, sillä Aapo on verbaalisesti kyvykkäämpi. 

Tuomas jää Impivaaraan. Lopussa Juhani ja Aapo jäävät asumaan Jukolaa. Tuomas jää Impivaaraan. Aapo taisi mennä ohi Tuomaasta. Aaposta tulee lautamies, hän on "sovinnon ja oikeudenmukaisuuden mies" - juuri sellainen mikä Tuomas tahtoi olla. Mutta Tuomaasta kerrotaan, että hänestä kuitenkin tulee vakaa ja hyväsydäminen perheenisä, joka ottaa kaksi säikkyä orpotyttöä luokseen asumaan. Hän on kuuluisa myös anteliaisuudestaan. Kivi ei vinoile Tuomaalle loppukohtauksessa. Jäykän lakihenkisestä nuorukaisesta on kasvanut lämminsydäminen ja humaani aikuinen. "Näin kulkivat Tuomaan päivät, tyynesti kohden haudan tyyntä satamaa. Virtaan verrataan usein ihmisen elämää täällä. Mutta Tuomaan elinkauden, hänen isännyydestänsä Impivaarassa aina kuolinhetkeensä asti, tahtoisin verrata kymiin, joka juhlaisesti, rauhaisesti retkeilee kohden ääretöntä, ijankaikkista valtamerta." 

Ilkka Malmberg

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20011015 (20011015) o o AJK kotisivu o Seitsemän veljestä