03 Opin sauna
Vallan vitkaan edistyi veljesten oppiJa niin veljekset joutuivat - vai pitäisikö sittenkin sanoa: pääsivät opin saunaan. Suomalaiselle opin sauna on sopiva kielikuva ja antaa oikeat mielikuvat. Juttu on kaksipiippuinen: saunan kuumuus tuntuu sekä hyvältä että pahalta. Tiedon puussa on sekä makeita että karvaita hedelmiä. Veljesten saunassa näin alkuunsa kaikki maistuu karvaalta. Eikä tässä vielä varsinaisesti hyvän ja pahan tiedon hedelmiä nautitakaan, kun vasta aakkosia opetellaan: a:ta pällistellään, paitsi Eero. Todella makea yhteensattuma: kaksivuotias tyttärentytär otti eilen vaarin kouraan mahtuvan, ennenvanhaisen kouluvirsikirjan kokoisen Seitsemän veljestä ja alkoi etsiä sieltä A-kirjaimia. Tunnistaa ne, mokoma, ja pikku sormella osoittelee. Tänä aamuna luen Hesarista Castellsin ja Himasen Suomen tietoyhteiskuntamallista, 'tietoyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion integroituneesta kokonaisuudesta', jolle tunnusomaista on se, että ihminen käsittää oikein suhteensa luontoon. Tämähän on kuin suora sovellus Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Aapisen a:sta on aloitettava otti sitten kuinka tiukalle tahansa. Ja veljeksillä se ottaa tiukalle. Jo heti alkuunsa hiukset harvenevat - viisaus ja hiukset eivät pysy samassa päässä, sanotaan. Mutta veljesten hiuksia harvennetaan ulkoa päin lukkarin kouralla ja tuntuu tekevän kipeää, varmaan kipeämpää kuin hiusten lähtö sisäisen viisauden ajamana.Ei muuta kuin kapinaan: eväspussilla ikkuna säpäleiksi ja ulos vapauteen. Tuomas: Kaikki pussit selkään ja akkunasta ulos! Porstua
tömisee.
Tällä kertaa joutuu Tuomas pitämään Juhanin edes joten kuten kaidalla tiellä ja jättämään lukkari 'sivuamatta', mutta kova on hinta, joka vasta Juhaniin tehoaa. Tuomas: Olemmepa ikuiset vihamiehet, ellet tottele minua nyt. Huomaa mitä sanon. Ja kun tiedämme, että 'Tuomas seisoo niinkuin tammi', on tässä tosi kysymyksessä ja Juhani taipuu, kuten itse asiassa aina muulloinkin. Juhani kuohahtelee ja pulppuaa - usein loppujen lopuksi hyvin innovatiivisesti. Saa kaikenlaisia päähänpistoja, riehaantuu niistä ja toiset saavat pidellä häntä aisoissa. Lopulta sitten kuitenkin ideat kaikkien onneksi kääntyvät, ehkä kuitenkin aikamoisen saunomisen jälkeen - tunnuskuvien kautta puhuen. Kuten myöhemmin nähdään, eivät nämäkään liian kuumat, pihalle ajavat ensilöylytkään jääneet viimeisiksi. Korkea oli seutu, jossa veljekset majailivatTaas nousevat veljekset näköalapaikalle Sonnimäen rinteeseen pitämään juhla-ateriaa päivän pituisen paaston jälkeen. Aterialle käytäessä on taaskin Eeron ja muiden veljesten välillä tavanomainen kai kirjan jokaiseen lukuun kuuluva kähinä. Eero provosoi - kuten tavallista. Vihjaisee vanhempien veljien seisomiseen lukkarin ovinurkassa. Juhani siitä kimmastuu ja 'minä sinun saakelin opetan'. Aapo ja Tuomas tyynnyttelevät, mutta Eeroa kuitenkin opetetaan tavoille.Juhani: Lakki päästäs kun syöt, sinä
kokkare.
Tämäköhän on se opetus, jonka takia itsekin aina otan lakin päästä ulkona, puhumattakaan sisällä, syödessäni. Olen useammin kuin kerran tätä tapaa kummastellut ja havainnut, että sitä aika paljon noudatetaan, vain harvoin on toisin. Arvaan, että taustalla on kunnioitus 'Jumalan viljaa' kohtaan, kuten isovanhempani 60 vuotta sitten asian ilmaisivat. Suomen karusta luonnosta leivän irroittaminen on niin iso asia, että se ansaitsee oman kunnoituksen merkkinsä. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä semiootikot tästä nimenomaisesta ilmiöstä sanovat. Itse alan ymmärtää, tai ainakin johdun niin tulkitsemaan, miksi Kivi johdattaa veljekset näille korkeille paikoille: niiltä näkee napaansa kauemmas ympäröivään yhteiskuntaan. Niin nytkin. Veljeksille näytetään, miten vähäisilläkin edellytyksillä eletään kunniallista elämää (Rajamäen rykmentti) ja lopuksi vielä tuodaan esille tuomiopäivän mahdollisuus (salaman sytyttämä tulipalo). Rajamäen rykmentti marssii ohitseÄkillinen mielijohde: Kivi kuvaa Rajamäen rykmentin työtä ja toimintaa samanlaisella sympaattisella lämmöllä kuin Kilpi kirjoissaan naisten panosta omassa ympäristössään. Jossakin mielessä ovat taka-alalla, pienempiä kuin varsinaiset sankarit, mutta ahkerasti täyttävät tehtävänsä ja saavat osakseen lukijan jakamattomat sympatiat. Toivoa sopii - ja uskon, että niin ylilyönneistä huolimatta onkin - että maahanmuuttajat nyky Suomessa saavat saman kohtalon. Äskettäin joku nilsiäläismies kehui sodan jälkeen asutettuja karjalaisia. Toivat paikkakunnalle yritteliäisyyttä ja ennen näkemätöntä tietotaitoa, olivat maataloudessa paljon pitemmällä, jopa rodunjalostuksellisessa mielessä saivat paljon hyvää aikaan kovin sisäsiittoisissa pienissä ympyröissä. Kun tästä naapurin isännän kanssa oli puhe, sanoi: 'Sitä ei kuitenkaan siedetty, että pässin vain haarojen väliin ottivat ja puukolla kurkun auki viilsivät. Savossa aina ensin kirveen hamaralla tainnutettiin.'Tässä kuvataan mustalais-Mikon kuoharin tointa ja viulunsoittoa ja Kaisa-nuuskanaaman antamia terveydenhoitopalveluita. Oikeastaan olen luullut, että kuppaaminen olisi jo kokonaan unohtunut, mutta ihan äskettäin luin Pitäjäläisen ilmoituksista, että se ja se tarjoaa hierontapalvelua ja kuppausta. Minkähänlaiset ovat tässä asiassa EU-direktiivit? Veljekset nyt kuitenkin ennakoivat 'joensuulaisuutta' - vierailla kielillä tervehditäänkin - ja äityvät pilkkaamaan Rajamäen rykmenttiä (muiden sepittämällä) pilkkalaululla. Mielikuvaksi kuitenkin jää enemmän uho kuin tositarkoitus ja rykmentin vähättely. Veljesten mielissä kangastelee ehkä mahdollisuus, että itse ovat joutumassa yhteiskunnan pohjasakkaan. Sen vuoksi omaa mieltä ylentää, että nähdään joukko, joka jossakin mielessä on ehkä vielä alempana. Sille joukolle pitää vähän uhota. Mutta tämäkin uhoaminen saa aika synkeän lopun, kun Kaisa ennustaa selkäpiitä karmivan osuvasti veljesten tulevat kohtalot. Nyt aikoo Eero kivellä kiitellä rykmenttiä, niinkuin Juhani oli kiitellyt rukkasista Männistön naisia. Aapo kuitenkin estää: 'Näethän sinä konna, että siellä on lapsia.' Tätä ennen kuitenkin tullaan vaarallisemminkin uhonneeksi.
Lähetetään nimittäin Kaisan luotettavien viestintäpalveluiden
kautta kovin kipakoita terveisiä sekä lukkarille että kirkkoherralle.
Aapo seuraukset kyllä aavistaakin ja sanoo, että niitä terveisiä
taidamme vielä katkerasti katua. Kielenkäyttö onkin sitä
luokkaa, että siitä myöhemmin on koituva kovin tiukkaa ja
armotonta suhtautumista vastapuolella. Lopullinen leppyminen tapahtuu vasta
runsaan kymmenen vuoden kuluttua veljesten ja toukolaisten sovintojuhlassa,
missä lukkari aloittaa voimallisen sovintopuheensa sanalla 'Perkele',
mutta jatkosta sitten aikanaan.
Neljä silmää kivessä - Don Quijote vilahtaa taustallaSitten seuraa yksi niistä lukuisista tarinoista, joita nykypäivän ihmisillä korvaavat informaatioteknologian tehdasmaisesti tuottamat television viihdesarjat: kauniit ja rohkeat. Olen ymmärtänyt, että Kivi oli perillä maailmankirjallisuuden suurista mestareista, sekä Shakespearesta että Cervanteista. Näistä Kiven episodikertomuksista paistaa mielestäni mitä selvimmin Cervantes. Tällaisia ei tietysti edes mahdu Shakespearen draamoihin, mutta niitä eivät myöskään Venäjän suuret mestarit käytä. Don Quijote sen sijaan on täynnä tällaisia tarinoita, aivan selvästi samaa tyyliä. Pisimmät ovat vain vielä paljon pitempiä kuin Kiven tarinat, parhaana ja ylitse muiden tarina kauniista maurilaisesta Zoraidasta, pitkälti toista sataa sivua niin että lukija jo alkaa ihmetellä, että mihinkäs tässä on oikein jouduttu, missä ovat hidalgo ja Sancho. Luulen, että Kiven tarinat ovat sisällöltään omia tai sitten silloisilta kertojilta kuultuja - ei ole suoria yhtymäkohtia mieleen putkahtanut, vaikka Quijotea ja veljeksiä toistensa lomassa olen lukenutkin. Monissa näistä Kiven tarinoistakin on kyllä jonkinlaista ritariromantiikan makua, niinkuin nyt tässäkin: rakastavaiset, joiden kohtalon keihäs ja miekka sinetöivät. Veljeksiä tietysti kiinnostavat tarinoissa singahtelevat Amorin nuolet enemmän kuin ritarilliset urotyöt. Paha näissä tarinoissa saa aina palkkansa ja mieltä kirvoittavaa mystiikkaa niihin sisältyy varmaan enemmän kuin nykypäivän fantasiasarjoihin. Tarinoita kerrotaan yleensä 'iltasatuina' eli ennen nukkumaanmenoa. Niin nytkin.Tuomiopäivän kellot soivatTällä kertaa herääminen tapahtuu tavallista dramaattisemmissa merkeissä. Taivaat pauhaavat ja salamoivat ja Rajamäen Kaisan tulipaloennustus tulee välittömästi veljesten mieliin. Ei kylläkään - vielä - pala veljesten sauna, vaan vasta veljesten kiusaajan rovastin riihi on liekeissä. Veljekset vetävät hieman yliampuvia johtopäätöksiä ja arvelevat maailmanlopun ja tuomiopäivän tulleen. Rukoilua tapailevat ja yhdessä kohtalon jakaakseen toistensa takinliepeisiin tarttuvat. Edes yhden päivän armonaikaa toivovat. Muistuu mieleen hävytön pilkka Kaisaa ja Mikkoa kohtaan, sitä katuvat nyt, lukkarillekin siunausta toivottavat. Ne hirmuiset silmätkin kiven kyljessä paistavat. Pois tästä hirmuisesta paikasta! Niin suuntaavat sateessa askelensa kohti Tammiston taloa, Kyöstiltä yösijaa pyytääkseen. Mutta siinäpä onkin taas uusi tarina: Kyösti on vähän samalla tavoin oman polun kulkija kuin ovat veljeksetkin. Siitä myös heidän välilleen kiinteä ystävyys sukeutuu. Ja siitä saadaan myöhemmin vallan herkulliset välipalat korvessa eläneiden veljesten ja muun maailman kohdatessa, kun veljekset ovat ryhtymässä uuteen opinsaunayritykseen. Kuten 'etukäteen muistetaan' veljesten kalenteri oli viinahöyryissä mennyt sekaisin ja ... |
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010930 (20010930) o 
o AJK kotisivu o Seitsemän
veljestä