Korpela Asko 
02 Voimalla seitsemän miehen

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, Toinen luku
 

Naimaan, naimaan ... 

Tästä se sitten  alkaa: veljesten vaellus vaikeuksien kautta voittoon. Mutta monta on mutkaa matkassa. Kuinkahan monta, olisikohan mahdollista laatia oikein luettelo ja laskea episodien lukumäärä? Tuntuu, että tämän luokan teos sellaisenkin analyysin sietäisi. Vaikka mikään analyysi ei kai pysty paljastamaan teoksen varsinaista salaisuutta. Tämä on menesti tullut mieleen, kun olen Shakespearen näytelmiä lueskellut: ihan tavallisia repliikkejä, tyhjänäiväisiäkin toistellaan. Mutta sitten yhtäkkiä sanan miekka sivaltaa niin että selkäpiissä karmii. Sellaisia on tässäkin. Niihin on tarkoitus kiinnittää huomiota sitä mukaa kuin niitä eteen tulee. 

Tässä luvussa on lähtökohtana veljesten havahtuminen omaan viheliäiseen menoonsa. Parannus on saatava aikaan. Jukolan maine on korjattava. Isännyyden profiilia on nostettava. Talon maine parannetaan kohentamalla tilan tuotantokykyä, kyntämällä, ojittamalla, lannoittamalla, aitaamalla. Tähän tarvitaan organisaatiota: jonkun on otettava käteensä isännyys. Isännyys merkitsee katseen suuntaamista tulevaisuuteen. Ja isännyys merkitsee myös emäntää. Emäntä on välttämätön, siitä tultiin hyvin runollisellakin tavalla edellisessä luvussa vakuuttuneeksi. Yhteiskunta puolestaan vaatii, että emännän saamiseksi on käytävä rippikoulu ja rippikoulun suorittamiseksi on osattava lukea. Eivätkö olleet piispat Rothovius, isä ja poika, jotka tällaisen säännön onnistuivat legalisoimaan? Oli siinä Suomen kansalle ristiä! Mutta siunaukseksi oli koituva. Se nähdään mitä selvimmin lukemalla tämä kirja. 

Veljekset ovat päättäneet ottaa härkää sarvista ja aloittaa kahdesta perimmäisestä: lukemaan opettelemisesta ja emännän hankkimisesta. Aapiset on hankittu ja tässä ollaan lähdössä lukkarille kouluun. Samalla on päätetty hoitaa myös emännyysasia: käväistään kosaisemassa Männistön Venlaa. Pulma on se, että Venla on niin monen veljeksen mielessä. Looginen ratkaisu on kuitenkin halkojen ja veli Aapon viisaiden neuvojen kautta löytynyt: kysytään Venlalta itseltään.
 

Kenen on autuuden päivä? 

Naimisen autuus ei voi aueta näin monelle miehelle saman naisen kanssa, vaikka Eeron irvileuka muka Jumalan nimissä niin väittääkin. 

Eero: 'Jumalan edessä ei ole mitään mahdotonta. Uskotaan, toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti. 

Jopa on härski heitto koko yhteiskuntajärjestystä kohtaan! Näin härskiä puhetta ei tietenkää voida ottaa tosissaan. Eero paljastaa asenteensa: hän ei voi olla tosissaan koko naima-asiassa. Näin käykin: hän tarjoutuu avaamaan muille oven autuuteen ja läimäyttää sen ulkopuolelta kiinni. Arvata saattaa, mitä seuraa, vaikka puhetta pitää hämmästyttävä kaunopuheinen kyky, Jukolan Aapo. Veljekset lentävät ulos alta aikayksikön. - Tai ei ihan, sillä tekstin mukaan: 'Mökin ovi kirahti, ja Juhani astui kiivaudella ulos, vihaisesti lausuen toisille, jotka vielä viipyivät sisällä: "tulkaa pois pojat!" Ulos kävivät he viimein kaikki närkästyksen muodolla.' Kiven murikalla Männistön mökin oveen vahvistettiin naimatoimen lopputulos: vesiperä. 
 

Juhanin ja Eeron unet 

Tämä onneton alkutahti ei kuitenkaan saanut veljeksiä luopumaan kokonaissuunnitelmastaan.  Ja niinhän se onkin: ensin lukutaito, sitten rippikoulu, sitten emäntä ja niin edelleen. Kohti lukkarin koulua siis astellaan, vaikka mieli on maassa ja myrtynyt. Myrtymystä vain lisää Eeron temppu ja osoitus Eeron sinnikkyydestä ilkeämielisyydessään on, että hän kehtaa vielä tässä vaihessa lisätä pilkkaansa, tosin Juhanin provosoimana. Juhani keksaisee unen Eerosta harakkana, jonka Venla piilottaa hameensa helmoihin. Kertookin ihan omasta päästä keksineensä. Eero ei missään tapauksessa tällaisissa asioissa jää jälkeen kenestäkään vanhemmasta veljestään: keksii vieläkin inhottavamman unen Juhanista ja Venlasta ja koko naima-asiasta: varis paskantaa päin lempiväisten, Juhanin ja Venlan pläsiä. Ehdottaa, ettei Juhani tästä millänsäkään olisi, kun muka oli aito uni, vaikka kuka hyvänsä ymmärtää asian oikean laidan. Monesko kerta jo oli, kun veljekset saivat Eeroa vanhimman veljen vihastukselta suojella? Ja montako kertaa on vielä tulossa? Tuntuu, että jokaisessa luvussa on vähintään yksi tällainen kohtaus. Eikö olisi tällaisten kohtausten luettelo ja analyysi seminaarityön aihe suomen kielen opiskelijalle tämäkin? - Ehkä on tehtykin. 
 

Mitä opimme? 

Veljekset tulevat siihen tulokseen, että huono lopputulos johtuu sekin kosiomiesten huonosta tilasta ja asemasta yhteiskunnan silmissä. Toista olisi, jos kello killuisi taskussa ja avaimet kilisisivät ketjussa rinnalla. Juhanin johtopäätös naimaepisodista on: 'Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisiin.' 

Aapo kuitenkin saa enemmän irti tästä kokemuksesta: 'Ota sydämmesi kouraan ja kuiskaa sen korvaan järjen kielellä näin: Venla ei sinusta huolinut, koska ei hän sinua rakasta, ja ettei hän sitä tee, se älköön sinua närkästyttäkö; sillä rakkauden liekin virittää taivas...' 

Aapo: Sano vielä, Juhani, sydämellesi näin: ole potkittelematta! Venla teki oikein antaessaan sinulle kiellon; sillä avioliittohon ruveta ilman rakkauden ponnistusta, ei tahdo käydä päisin, vaan se mutkistelee ja tekee monasti ikuisen kiusan töitä... Venla ottakoon sen, joka on hänelle määrätty, me teemme samoin. 

Sitten vielä lisäilee syyksi Venlan kieltoon tämän toivon päästä parempaan taloon. - Ei auta muu kuin jatkaa vaivalloisella tiellä kohti parempaa elämää, pois 'viheliäisyyden ropakosta'. 'Sentähden, parannusta, parannusta harrastelkaamme kaikin voimin!'
 

Toukolan pojat 

Mutta mitä tällä parannuksen tiellä tuleekaan ensimmäisesti vastaan? Kiusaus huolettomaan ja iloiseen elämään. Tietä pitkin ihan kirjaimellisesti astelee 'joutomaanantaita vallattomassa hummauksessa' viettävä Toukolan poikien joukko. Ensin näyttää siltä, että vain mukaansa houkuttelevat, mutta sitten paljastuu jotakin aivan muuta. 
 

Kiljukoon nyt kaikkein kaula 

Ovat sepittäneet ja nyt laulavat pilkkaviisun Jukolan veljeksistä. Terävä on poljento ja terävästi iskee pilkka. Pelkästään tämän laulun lukemalla pystyisi varmaan taitomies pojat puusta näköispatsaiksi veistämään: Juho pauhaa, pirtti roikaa, Tuomas seisoo niinkuin tammi, Koska saarnaa Aaprahammi, Simeoni liuhuparta, Lauri-poika metsäss' häärii, Pikku-Eero, liukas luikku. Timostako vain on laimeasti sanottu: Patahan kuohuvaan sylkee? 

Voitaisiinko mitenkään ajatella, ettei tällainen pilkka purisi? Tuskin kenenkään pinna kestäisi näin osuvia luonnehdintoja omista heikkouksista. Ei kestänyt veljestenkään. Turpiin vaan ja kunnolla. Miten suuri lienee ollut Toukolan poikien joukko, ei kuitenkaan tarpeeksi suuri. Veljeksistä irtosi adrenaliinia, niin että voidaan hyvin kuvitella, että ainakin kymmenpäiselle joukolle olisi niin käynyt kuin nyt kävi Toukolan pojille. Alakynteen joutuivat veljesten käsittelyssä. 

Tappelun loppuepisodi leväytetään eteemme dramaattisena kohtauksena, jossa Juhani perin juurin nöyryyttää Toukolan miehen. Aapiskirja on haettava ja annettava koreasti omistajansa käteen ja vielä päälle päätteeksi suudeltava kukkoa. Sellaiset ovat pihdit toukolaisen niskassa, ettei muu auta kuin totella. Laulun alkuperä jää selvittämättä, mutta helppo se on arvata: kuka muu osaisi kuin Kissalan Aapeli, klarinetin soittaja?  Karmeat uhkaukset ja sadatukset kohdistuvat tähän tunnettuun pilkkakirveeseen. - Tappelu julkisella maantiellä todetaan kyllä lain kannalta vaikeaksi asiaksi. 
 

Sonnimäen harjalla 

Ei pääty tämä luku synkkiin tappelunäkymiin, vaan veljekset johdatetaan Sonnimäen korkealle harjalle, josta aukeaa laajat näkymät, asiallisesti lähiympäristöön, symboolisesti ehkä myös veljesten elämään. 'Kirkko näkyy ja tuolla loistaa lukkarin punainen puustelli kuin liekehtivä perkeleen pesä! Hih! tuossahan koko koko helvetin herruus, tuossa se peloittava viisaus ja hirmuinen kunnia. Ei muuta kuin tulta päin, vaikka Eero taaskin ketterästi ehdottaa kääntymistä helvetin tieltä. 

Tuomas: Vaiti, Eero! Nyt ei askeltakaan takaisin. 
Juhani: Oi sarvipäät! Lukkarin ovi on mielestäni surman kita.
Aapo: Juuri siinä on ihmisarvomme ja kunniamme alku. 

Ja niin jatketaan lukkarille kouluun. Sitä Eerokin ehdottaa, kun Juhani kysyy. Timo saa kuitenkin pehmentää tunnelmaa iki-ihanalla laululla oravaisesta sammalhuoneessansa. 

Armaan kuusen äitinrinnass': 
Metsolan kantele soi! 
Kuten myöhemmin nähdään: vahvana myös veljesten rinnoissa soi metsolan kantele, mutta opintielle kuitenkin astellaan.

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela 



Asko Korpela 20010923 (20010923) o o AJK kotisivu o SeitsemanVeljesta