Uuspakanuus tuntuu vieraalta 

Juhani Rossi maalaa (HS 2 1. 1.) kuvan muinaissuomalaisten sympaattisesta Ukko-jumalasta ja haluaa palauttaa sen menneeseen arvoonsa. 

Rossi puhuu "Israelin Jumalasta", ikään kuin kristinuskon Jumala olisi jotain suomalaisuudelle vierasta ja siihen kuulumatonta. Samalla hän liittää Ukko-jumalaan pehmeitä ja myönteisiä mielikuvia. Nämä mielikuvat "Hyvästä Jumalasta" nousevat luullakseni vallitsevasta, kristinuskon muovaamasta jumalakuvasta, jonka mukaan Jumala on rakastava ja armollinen. 

Muinaissuomalaisen uskonnon hahmottaminen on vaikeaa. Kyse oli pronssikaudella lähtien germaanisperäisestä maanviljelysuskonnosta, joka .ei ollut mitenkään erityisesti Suomelle ominainen. Sen perustavana piirteenä oli selityksen antaminen luonnonvoimille, ennen kaikkea sadon kasvua sääteleville tekijöille. Näihin voitiin vaikuttaa uhraamalla asianomaisille jumalille, joita suomalaisessa pantheonissa oli Ukon lisäksi lukuisia muita. Näin muinaissuomalaisessa uskonnossa korostui ennemminkin jumalan suosion ja vihastumisen merkkien tarkkailu, kuin luottamus rakastavan Jumalan hyvyyteen. 

Kuppikivet ja uhrilähteet ovat edelleen todisteina rautakaudella toimitetuista uhreista. Tämä puhuu Rossin väitettä vastaan, kun hän sanoo ettei Ukko-jumala vaatinut "jatkuvaa seremoniallista kiittämistä". Suomessa uhrattiin viljan ja kalan lisäksi myös eläimiä. 

Muinaistutkimuksen klassikkoteoksessaan "Suomen asukkaat Pakanuuden aikana" (Helsinki 1885) J. R. Aspelin kirjoittaa Salmin pitäjässä Mantsin saarella katovuosina uhratuista häristä. Hän toteaa valkoisen hevosen olleen suomalaisten heimokuntien alueella erityisen otollinen uhri. Tästä johtuu Aspelinin mukaan suomalaisten vastenmielisyys syödä hevosenlihaa (s. 94). 

Ihmisuhritkaan eivät välttämättä olleet vieraita muinaissuomalaisessa uskonnossa. Isonkyrön Leväluhdassa on kaivettu suohaudasta noin 50 vainajan luita. jotka ajoittuvat 600-luvulle. Kyse saattaa olla ihmisuhreista, vaikkakin myös rangaistustoimi (vrt. "suohon laulaminen") tai esimerkiksi kulkutaudin uhrien hautaaminen voi tulla kyseeseen. 

Rossin mukaan "Israelin jumala sopii täälläkin vallankäytön välineeksi yrityksessä murtaa suomalainen identiteetti, kieli ja kulttuuri". On totta. että kristinuskon juurtuminen Suomeen 1100-1200-luvuilla merkitsi kulttuurista murrosta, mikä näkyy esimerkiksi hautaustavoissa. Samalla oli kuitenkin myös kyse kristinuskon asettumisesta suomalaiseen kontekstiin. Kristinuskon varhaiset kokoontumispaikat perustettiin usein pakanallisten kulttipaikkojen liepeille, jonne ihmiset olivat tottuneet saapumaan. Esimerkiksi Janakkalan ja Hämeenkosken Pyhän Laurin kirkot on rakennettu pakanallisten uhrilähteiden viereen. 

1100-luvulta lähtien kristinusko on ollut luomassa suomalaista identiteettiä, kieltä ja kulttuuria. Suomen kirjakieli ja suomalainen kirjallisuus ovat saaneet alkunsa piispa Mikael Agricolan työn tuloksena. Hänen kääntämänsä Se Wsi Testamenti ilmestyi 1548. Turun Akatemia perustettiin 1640 antamaan korkeinta opetusta maan papistolle ja virkamiehistölle. Yleinen kansanopetus kuului kirkon suuriin projekteihin, kunnes valtion koululaitos syntyi. 

Tuhannessa vuodessa kristinusko on kasvanut osaksi suomalaista identiteettiä ja kulttuuria. Sen vierautta tämän päivän suomalaisuudelle on enää vaikea osoittaa. Sen sijaan vieraalta tämän päivän näkökulmasta tuntuu nouseva uuspakanuus, jonka häkellyttävimpänä esimerkkinä on nuorten keskuudessa yleistyvä saatananpalvonta. 

PEKKA SÄRKIÖ 
pastori, teol. tri 
Lahti