Simola Seppo
Aamuhartaus

Seppo Simola viestintäjohtaja Helsinki

En usko Raamattuun. Uskon Jumalaan. Raamattu ei ole uskoni kohde. Jumala on. Raamattu ei ole pudonnut yhtenä kappaleena taivaasta Jumalan kirjoittamana. Se on syntynyt monen vuosisadan aikana ja siinä on hyvin erilaisia kirjoituksia. Raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset, hyvin erilaisissa olosuhteissa. Lopulta ihmiset ovat päättäneet senkin, mitkä kirjoitukset Raamattuun otetaan mukaan ja mitkä siitä jätetään pois.

Meillä on nyt monista asioista paljon enemmän tietoa, kuin Raamatun ajan ihmisillä ja myös sen kirjoittajilla oli. Nykyisen tietämyksemme valossa heillä oli monista asioista aika höpsöjä ajatuksia, omana aikanaan varmaan ihan perusteltuja, mutta ei enää nykytiedon valossa. On turha yrittää selittää kaikkea Raamatussa kirjoitettua erehtymättömäksi ja ristiriidattomaksi.

Usein kuulee jotakin asiaa perusteltavan tähän tapaan: ”Raamattu sanoo näin”, tai ”tämä on selvä Raamatun sana”. Itse olen kovin varovainen tällaisissa ilmauksissa, sillä kuten Raamatun kirjoittajat, sen lukijatkin ovat ihmisiä. Yksi ymmärtää lukemansa yhdellä tavalla ja toinen toisella tavalla. Kumpikaan ei ehkä ymmärrä niin, miten kirjoittaja on halunnut tekstinsä ymmärrettävän. Kun Paavali kirjoitti vaikkapa Efeson seurakunnalle, hän kirjoitti nimenomaan Efeson seurakunnalle, ja tuskin kuvittelikaan, että vielä parituhatta vuotta hänen jälkeensä jossakin pohjoisessa maailman kolkassa mietittäisiin hänen kirjoitustensa merkitystä.

Vaikka en pidäkään Raamattua virheettömänä, ristiriidattomana, Jumalan kirjoittamana yhtenäisenä teoksena, luen sitä mielelläni. Kaikista elämäni varrella lukemistani kirjoista eniten olen lukenut juuri Raamattua. Pari Raamattua on tullut luetuksi niin sanotusti puhki, risaksi asti. Kaikista kirjoista Raamattu on ehdottomasti se, joka on eniten vaikuttanut ajatuksiini ja asenteisiini. Siitä olen löytänyt eniten elämänviisautta ja myös voimaa jokapäiväiseen elämään.

En pidä Raamattua kirjana, josta löytyisi vastaus kaikkiin elämän ongelmiin. Enpä edes kirjana, josta löytyisi vastaus kaikkiin uskoa koskeviin kysymyksiin. En lue sitä erehtymättömänä oikean uskon oppikirjana. Luen sitä suurena kertomuksena, jossa vajavaiset ihmiset kertovat siitä, miten he ovat kokeneet ja tunteneet oman ja kansansa suhteen Jumalaan, toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Olen joutunut opiskelemaan jonkin verran historiaa sekä koulussa että yliopistossa. Väitän silti, että enemmän kuin oppikirjoista olen oppinut romaaneista siitä, mitä vaikkapa Suomessa on viime vuosisadalla tapahtunut ja miten suomalaiset ovat kaiken sen kokeneet. Esimerkiksi Väinö Linna ja Heikki Turunen ovat kuvauksillaan saaneet historian elämään niin yksityisen ihmisen ja koko kansakunnan näkökulmasta aivan toisin kuin oppikirjat. Taiteilijan ei ole kuvauksessaan tarvinnut juuttua yksittäisiin tosiasioihin. Hän on saanut kirjoittaa vapaalla kädellä siitä, miltä asiat ovat näyttäneet ja tuntuneet. Juuri se on auttanut myös enemmän ymmärtämään kuvauksien takana olevaa todellisuutta.

Kun voi lukea, miten ihmiset ovat löytäneet elämässään yhteyden ja sovinnon Jumalan ja lähimmäistensä kanssa voi löytää myös tähän päivään ja omalle kohdalleen uskon, toivon ja rakkauden siemeniä ja hedelmiä. Niin läpeensä elettyjä uskon, toivon ja rakkauden kokemuksia ei löytyne muualta kuin Raamatusta. Raamattu ei ole uskon kohde, mutta erinomainen väline uskon, toivon ja rakkauden etsinnässä.

Eikä tämän aiheen käsittely voi päättyä muuhun kuin Raamatun katkelmaan: Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen, mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

 

Virsi 183 1,6,7

Asko Korpela 20071220 (20071220) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster