Uuden polven maalaisnainen

Kotiliesi 19981002: Teksti Katri Simonen, Kuvat Petri Juntunen

70-luvulla perheen
toimeentuloksi riitti 15 possua.
Nyt yhtä perhettä elättämään
tarvittaisiin 200 sikaa!

Anne Rongas Miehikkälästä on maanviljelijä, vaimo, äiti, opiskelija, kouluttaja. Hän on ollut perustamassa viljelijöiden Alkuvoima-liikkettä, joka on saanut myös kansainvälistä tunnustusta.

Maanviljelijä Anne Rongas, 35, on juuri tullut oranssi reppu selässä itärajalla Miehikkälästä Helsinkiin. Kolmituntinen bussimatka meni hyvin: umpiunessa taas. Hän käy Helsingissä edestakaisin joka tiistai. Hän opiskelee kolmatta vuotta aikuiskasvatusta, filosofiaa ja sosiaalipsykologiaa, koska porsaat ja pellot eivät enää riitä leiväksi perheelle.

Matkustaa hän muulloinkin. Viimeksi kävi Keski-Suomessa kouluttamassa työttömiä naisia. Keikkatöiden ansiosta opiskelua varten ei ole tarvinnut ottaa lisää velkaa.

"Olen aina elänyt yhtä aikaa monella rajalla. Olen viljelijä, vaimo, äiti, opiskelija, kouluttaja, tytär, lapsenlapsi, ystävä. Minulla on monta roolia, välillä se tuntuu ristiriitaiselta. Mutta se on myös voimanlähteeni", hän juttelee. Tarkkaavaisesta katseesta ei ole pitkä matka iloiseen hymyyn.

Hänellä on juuret syvällä vanhassa maalaisyhteiskunnassa, hän rakastaa sen elämänmuodon kiireettömyyttä ja arvojen selkeyttä. Samalla hän on kokenut, miten viljelijän am~ matin arvostus on romahtanut ja miten niitä harvoja ihmisiä, jotka maaseudulle ovat jääneet, on syytetty ties mistä: veroista, ruoan hinnasta, toisten kustannuksella elämisestä.

Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut. Muuri ruoan tuottajien ja kuluttajien välillä on madaltunut, ennakkoluulot lieventyneet. Yhtenä tekijänä asenteiden muutoksessa on ollut 40 kaakkoissuomalaisen viljelijän ja muun maaseutuhenkisen ihmisen yhteenliittymä, Alkuvoima.

Vuonna 1994 Alkuvoima, jonka perustajia Anne Rongas on, sai kansainvälisen Luova maalaisnainen -palkinnon.

Aloitetaan kuitenkin sieltä mistä Anne tulee, Miehikkälästä. Tai oikeastaan sen viereisestä kunnasta, Virolahdelta.

 


TEHOKASTA KIIREETTÖMYYTTÄ

Kuva: Anne Rongas (98K)

Annen lapsuudenkoti Virolahdella oli niin lähellä Venäjän rajaa, että sinne eivät ulkopuoliset saaneet ilman lupapapereita edes tulla.

Elämä pientilalla oli vaatimatonta ja harmonista. Isovanhemmat asuivat lähellä. Eri sukupolvien vaikutuspiirissä pieni tyttö tunsi kasvavansa maailmaan, jossa luonto on suuri, ihminen sen edessä pieni - omalla paikallaan. Kovalla työllä voi ansaita leipänsä ja kunnioituksen toisten .ja omissa silmissään.

Annen kertoillessa isovanhemmistaan tuntuu, että hän kuvailee samalla itseään.

"Heillä ei ollut kiirettä eikä kuluttamisen pakkoa. Heissä oli juurevaa perusrauhallisuutta ja herkkyyttä, joka tulee luonnon hitaamman rytmin kanssa elettäessä. Vaikka työtä on paljon, ihminen voi olla kiireetön sisäisesti, maalaisen tapa toimia voi näyttää verkkaiselta, mutta se on tavattoman tehokas."

Hän näyttää vahvoja käsivarsiaan: hänelläkään ei ole kelloa, ei ole ollut sitten kymmenvuotiaasta.

"Enkä ole myöhästynyt kuin kerran bussista!"

Koulun jälkeen Anne pyrki opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta sinne hyväksyttiin vain neljä prosenttia hakijoista. Niinpä hän meni vuodeksi emäntäkouluun Joutsenoon ja sen jälkeen puoleksi vuodeksi kansanopiston käsityölinjalle littiin. Hänellä on repussaan rakkaudella koottuja valokuva-albumeja; kuvat ovat kuin värikuvamuunnoksia omien isovanhempieni aikaisista kuvista. Nuoria innokkaita kasvoja kuin omenia, sulje~ tuissa paikoissa tiivistyvät erityistä intensiteettiä.

litin jälkeen hän suuntasi Itävaltaan, jossa eli vaihto-oppilaana yhden kesän Virolahteakin perinteisemmällä maaseudulla. Kokemus vaikutti yllättävästi: maalaistytön päästä katosi koko maaseutu-kaupunki-vastakkainasettelu.

"Tajusin, että on vahvoja tekijöitä, jotka yhdistävät kaikkia suomalaisia riippumatta siitä, asummeko maalla vai kaupungissa", hän sanoo.


KILO HIEKKAA PARISSA PÄIVÄSSÄ

Vuonna 1983 Anne astui avioon. Jouni-mies löytyi Miehikkälästä, naapurikunnasta, ja he muuttivat tämän kotitilalle. Ensimmäiset kuusi vuotta asuttiin yhteistaloudessa appivanhempien kanssa. Sitten Anne ja Jouni rakensivat 1920-luvulta peräisin olevaan taloon oman huushollinsa.

Sukupolvenvaihdos tilalla tehtiin vuonna 1987. Siellä he nyt elävät. Lapset Juho (13), Heikki (11) ja Tuuli (6), Anne ja Jouni, anoppi, koira Riku ja kissa Jesse. Lisäksi omassa talossaan asuu ja liikkuu vapaasti 80 emakkoa. Ympärillä humisee metsä, ja ihan vieressä järvi heijastaa taivasta. Pelloilla kasvaa luomuruista myyntiin sekä possuille kauraa ja hernettä purtavaksi.

"Parissa päivässä tulee kilo hiekkaa sisään, mutta pitääkö sen takia koko ajan komennella lapsia tekemästä mitään? Monet maalaisnaiset sanovat että he eivät voi lähteä mihinkään, koska on niin paljon työtä, ja totta se on, työt eivät koskaan lopu. Mutta aikaa saa, kun miettii valintojaan: mikä on ykköstärkeää, mikä kakkos-, mikä kolmos-? Minä pinnaan kotitöistä, jotta voin tehdä ykkös- ja kakkostärkeät", Anne Rongas sanoo.

Ykköstärkeitä ovat lapset, mies ja omien ajatusten kuunteleminen. Myös kirjat ovat välttämättömyys-, nyt on menossa Wittgensteinin Tractatus ja Peter Hoegin romaani Rajatapauksia.

 


ONNEN ARPAKAUPPAA

Tärkeä voi mahtua myös keskelle rutiineja, "kun harjoitus on tehnyt tekijästä mestarin eikä hukkaliikkeisiin tärväänny energiaa". Esimerkiksi olkipahnojen levittely porsaskarsinoihin ja mielikuvitus sopivat Annen mukaan hyvin yhteen.

Sen sijaan tilan taloushallinto vaatii koko tarkkuuden. Se on Annen vastuulla, ja ensimmäisenä EU:hun liittymisvuonna hän merkitsi yhden rastin väärään sarakkeeseen. Se maksoi heille 11 000 markkaa!

"Yli puolet maatilan tuloista tulee nykyään 'kynäviljelystä'. Enää, kuten vielä vanhempieni aikana, ei omilla ponnisteluillaan ja ammattitaidollaan voi vaikuttaa työnsä tuloksiin. Ratkaisevaa on paperien täyttämiskyky sekä onnen arpakauppa: lähtötilanne eli kuinka paljon velkaa joutuu ottamaan maksaakseen tilan sukupolvenvaihdoksessa."

Kustannukset ovat kohonneet mutta tulot laskeneet. 1970-luvulla perheen toimeentuloksi riitti 15 possua. 1980-luvulla sama tulotaso edellytti 30 porsasta. EU:hun liittymisen myötä sian hinta laski yhdessä yössä 60 prosenttia, eli 1990-luvulla yhtä perhettä elättämään tarvitaan jo 200 sikaa!

"Se ei ole meille mahdollista, koska rakentaminen täällä kylmässä Pohjolassa on niin kallista. Siksi päätimme, että minä lähden opiskelemaan, ja aikuiskoulutuksesta olen jo saanut työtä itselleni", Anne sanoo järkevästi.


 SYYTÖKSISTÄ ALKUVOIMAAN

1990~luvun alkupuolella Suomessa keskusteltiin kiivaasti maatalouden tukiaisista ja maanviljelijöitä syytettiin jopa "veronmaksajan selän katkaisemisesta".

Anne oli jo pitkään tuntenut itsensä yksinäiseksi. Maalaisemännäksi hän oli vähän outo: kirjoitti, piirsi, ajatteli ja luki niin paljon, ettei ehtinyt oikealla tavalla osallistua kylän sosiaalisiin kuvioihin. Naapurikontrollikin ahdisti. "Jokos sulla on haravoitu?" "Missä sie peset matot?"

Sitten vielä ne yleiset syyt.

Anne oli vuodesta 1989 lähtien ottanut osaa MTK:n "Nuorten tuottajien" toimintaan ja tutustunut siinä yhteydessä toisiin Kymenlaakson viljelijöihin.

Vuonna 1993 he ryhtyivät yhdessä miettimään, miten pahalta tuntuviin puheisiin voisi vastata. He päättivät yksinkertaisesti vain mennä toreille ja turuille ja ilmoittautua vastaamaan mihin tahansa kysymyksiin. Ei minkään tahon edustajia vaan omana itsellään. Siitä sai alkunsa alkuvoima.

Kuinka ollakaan, ihmiset kiinnostuivat a tulivat juttelemaan. Ilmeni, että suurin ongelma oli ollut juuri tiedon puute sekä lukkiutuneet käsitykset maanviljelijöistä rehvakkaina ökyisäntinä. Alkuvoimalaiset antoivat viljelijöille vähän toisennäköiset kasvot!

He rupesivat myös kirjoittamaan yleisönosastoille, osallistumaan paneeleihin, pitämään luentoja, järjestämään koulutustilaisuuksia.

"Kun selvisi, että Suomi aikoo liittyä EU:hun, aloimme pitää opintokerhoa jossa selvitimme mitä EU merkitsee. Pyöritimme kerhoa neljä vuotta ja otimme yhteyttä eurooppalaisiin tuottajiin. Laitoimme sikäläisiin lehtiin kirjeenvaihtoilmoituksia ja saimme yli sata vastausta."

Yhdessä opiskellen ja oppien ei enää tuntunut niin yksinäiseltä. Eurooppalaisilta kollegoilta suoraan saadut tiedot ovat myös antaneet omanarvontuntoa.

"Esimerkiksi Saksassa on jouduttu tappamaan miljoonia sikoja sikaruton takia. Tanskassa kuoli kesällä terve nainen syötyään antibiooteilla kasvatettua sikaa. Suomessa voimme olla ylpeitä puhtaista elintarvikkeista. Ilman maataloustukea täälläkin ryöstäytyisivät epäterveet kilpailukeinot ja vaaralliset tuotantomenetelmät valloilleen", Anne Rongas sanoo.

Alkuvoiman yhteiskunnallisesta tarpeesta (ja yksinäisyydestä) liikkeelle lähtenyt toiminta on vuosien mittaan syventynyt ystävyyssuhteiksi, ja nyt eteenpäin mennään pettämättömällä "naisten logiikalla" (vaikka kolmasosa jäsenistä on miehiä). Siis sitä tehdään mikä kulloinkin tuntuu hauskalta. Rahaa tai byrokratiaa ei tarvita.

Tapaamisia on kerran kuussa, aina jonkun kotona, nyyttikekkerihengessä. Lapset - ja ainakin kutsujan aviopuoliso - tulevat myös mukaan.

"Aluksi näimme ympärillämme vain vaikeuksia. Sitten listasimme mitä kaikkea osaamme ja mitä haluaisimme, ja miten voisimme alkaa toteuttaa unelmiamme. Hankkimalla tietoa, opiskelemalla, toinen toistamme tukien ja kannustaen, elämänilon avulla!"

"Alkuvoima on mielen verkostokylä, 'Mielikkälä', jossa voimme olla yhteydessä toisiimme vaikka sähköposteilla tai fakseilla milloin emme tapaa konkreettisesti. Maailma myös tulee meidän luoksemme, sähköitse ja konkreettisesti. Olemme saaneet vieraita Afrikkaa myöten", Anne kertoo.

"Tärkeintä on henkinen tuki. Haluamme viljellä ja varjella ja rohkaista toistakin maaseudun asukkaita siihen. Haluamme luoda toivoa."


MUURAHAISTEN POLITIIKKAA

Vaikka viljelijöitä ei Suomessa enää panetella, koetun ja eletyn oireet ovat nyt alkaneet tulla esiin.

Anne Rongas puhuu maalaiskyliä painavasta epämääräisestä levottomuudesta ja ahdistuksesta, lisääntyneistä sosiaalisista ongelmista. Päämäärät ovat katoamassa. Suhde maahan ja omaan työhön on monella järkkynyt.

"Taivaalla peltoja vahtii satelliitti, byrokratian nirunaru-verkoista ei saa tolkkua, asioiden syy-seuraussuhteet eivät enää ole pääteltävissä. Anonyymit etäiset voimat tekevät voimattomaksi ja toivottomaksi."

Kuulijallekin nousee hiki otsaan kun hän luettelee kysymyksiä, joihin viljelijät hapuilevat vastauksia omia ratkaisuja tehdäkseen. Tähän tapaan:

Mitenkähän Tanskan sianlihantuotannon lisäys vaikuttaa lihan hintaan Suomessa? Kuinka USA:n kauppapolitiikka mahtaa muuttaa kauran hinnoittelua EU:ssa? Ovatko tämän kesän ennätyssateet kasvihuoneilmiön merkki? Olenko varmasti osannut täyttää kaikki ympäristödirektiivit? Ehtiikö lumi sulaa maasta ennen kuin EU:hun on ilmoitettava mitä aikoo kylvää ja kuinka paljon?

Jälleen Anne Rongas toteaa olevansa rajalla. Hän on vanhan maalaisyhteiskunnan ja uuden tehokkuuden ja kiireen ajan vaatimusten rajalla.

Rajoilla on aina hankaluutensa, mutta luonnossakin rajapinnoilla, kuten rannoilla, lajirikkaus on runsainta.

Ristiriidat pakottavat ajattelemaan itse ja Anne uskoo ajattelun voimaan.

"Suurin käytännön teko on ajatella asioita. ja kuunnella muita. Ajattelun ja kuuntelun seuraukset väistämättä heijastuvat käytännön tekoihin, pieniin siirtoihin. Miten käytän aikaani? Mihin käytän rahani? Kun valinnat toistuvat joka päivä, kun pieniä siirtoja tekevät kymmenet, sadat, tuhannet muutkin ihmiset, syntyy miljoonia pieniä tekoja. Ajan myötä ne vaikuttavat, Muurahaisten politiikkaa."

"Me olemme kokeneet että pienet viattoman näköiset teot ovat johtaneet suureen onnettomuuteen, mm, ympäristön saastumiseen, ruoan huononemiseen. Miksei yhtä lailla pienillä asioilla voi olla suuria hyviä seurauksia?"

"Kaiken edellytyksenä on kuitenkin toivo, sillä ilman toivoa ei tapahdu mitään", hän lisää.

Anne ja hänen perheensä ovat selviytyneet, ja pahan päivän varalle he ovat laatineet "vaihtoehtoisen tulevaisuusstrategian". Hän kiittää omaa suomalaista on 'kulttuuriaan, jossa luonto oli suuri ja ihmiset olivat ihmisiksi. Hän ei halua vaihtaa isovanhemmilta perimäänsä verkkaista viisautta vauhtiin, jossa vain voittajat merkitsevät. Hän ei halua käpertyä oman perheensä selviytymisen ympärille, elää ja antaa toisten kuolla.

"Ihminen kehittyy hitaasti. Siksi jatkuvuus on tärkeää ja läheisyyden lämpö ja valo. Kuolleen näköiset siemenet kerätään ja varastoidaan syksyllä, keväällä niistä puhkeaa ruohoa ja kukkia. Pieniä siemeniä, pieniä ajatuksia ja tekoja. Satelliitin valo vilkkuu yötaivaalla talomme yllä ja muistuttaa, että elämme kaikki samassa kylässä.

Sveitsiläinen Christine Frick (oik.) on Ronkaan tilalla 4H-vaihto-oppilaana kolme viikkoa ja osallistuu tilan töihin kuten muutkin perheenjäsenet.


Uusi kirja

Anne Ronkaalta on syyskuussa ilmestynyt Maaseudun Sivistysliiton kustantamana oppikirja Kasvukohtia - maaseudun ryhmät oppivat. Kuvat siihen hän on piirtänyt itse.

Syyskuussa Anne myös osallistui Suomessa Pidettyihin Maailma-talkoisiin. Hän edusti Alkuvoimaa kansainvälisessä, Espoon Hanasaaressa pidetyssä kongressissa, johon saapui. kansanliikkeiden edustajia ja poliitikkoja kaikilta mantereilta, puolesta sadasta maasta. Viisi päivää he pohtivat yhdessä, miten "ihmisen tilaa" voisi laajentaa globalisoituvassa taloudessa, yhtiövallan painostuksen lisääntyessäkin.