Mikä lapsia ja nuoria vaivaa?  

VIERASKYNÄ HELSINGIN SANOMAIN TOIMITUS, VIERASKYNÄ, PL 71, 00089 SANOMAT, (09) 1221, 
FAKSI (09) 122 2366, hs.artikkeli@sanoma.fi

Lasten asioiden huonoon, tilaan on tarjottu selitykseksi laman ja sen jälkeisen ajan sosiaalipolitiikan raakuutta sekä vanhempien ajan ja mielenkiinnon puutetta. Useimmissa lasten ongelmissa on mukana eräitä aikuisten auktoriteettiin ja lasten mukautumiskykyyn liittyviä asioita. Ne eivät ole vieraita myöskään vanhemmille, joiden lapsilla ei suurempia ongelmia ole.

Yhä useampi lapsi haluaa nykyisin evätä aikuiselta päätösvallan itseään koskevissa asioissa. Monet aikuiset hy väksyvät tämän asenteen tai luovivat ongelmatilanteissa niin, että lapsi pystyy säilyttämään tämän asenteen ja siirtämään sen toiseen yhteyteen. Jos aikulsella ei ole lapsen mielessä sanansijaa tätä koskevissa asioissa, kasvattamisen mahdollisuus häviää.
Tutkija Mika Ojakangas osoittaa väitöskirjassaan, että tähän asetelmaan päädyttiin määrätietoisella kasvatusopin kehittelyllä. Lapsi alettiin kasvatusteoriassa nähdä kasvina, joka puhkeaa kukoistukseen, jos perimä on hyvä ja kasvu-ympäristö kehittivä. Kasvattaja on ainoastaan ympäristön kasvuedellytysten järjestelijä. Aikuisten tahto ja valta meni.
Kasvattajaa ahdistaa hankalissa tilanteissa tunne ja ympäristön vaatimus, että lapsen pitää olla normaali. Normaalius tuli normiksi. Kasvattajan roolin ja kasvatuskeinojen ‘löytäminen kävi vaikeammaksi Lapsen mieli jäi tässä asetelmasa kulttuurin manipuloitavaksi.

Monet lapset saavat vallan ratkoa itselleen kohtalokkaita asioita yksin, vaikka perusteltujen- ratkaisujen tekeminen monimutkaistuvassa maailmassa on yhä vaikeampaa.
Aikuiset tunnustavat kasvatuksen ongelmat usein vasta huumneiden, juopottelun, opintojen katkeamisen, lapse na aloitettujen seksiseikkailujaen, kotoa karkaamisten tai koulusta pinnaamisen yhteydessä. Huomattavasti helpompaa olisi pitää jo aiemmin lapsen elämässä oma tonttinsa ja sananvaltansa nukkumaanmeno- ja kotiintuloajoissa, syömisestä huolehtimisessa, television katselun, tietokonepelien ja karkinsyönnin rajoittamisessa.
Vanhempien pitäisi viedä omat näkemyksensä läpi lasta koskevissa ratkaisuissa niin usein, että he säilyttävät sa nanvaltansa. Aikuisen osallisuuden ja vähintäänkin veto-oikeuden lasta koskevissa asioissa olisi tultava lapsen mie lessä itsestään selväksi pienestä pitäen. Tämä ei estä lapsen itsenäistymistä ja omatoimisuutta, vaan tukee hänen persoonaansa.

Lapsi maksaa vallastaan kovan hinnan. Hinta on oma ja muiden arvostelu asioista, jotka eivät onnistu. Kun aikuinen jättää päätösvallan lapselle, hän samalla saattaa lapsen henkiseen vastuuseen seurauksista. Vanhempien on oltava aktiivisia ja käytettävä valtaa lasta koskevissa asioissa, rajoitettava ja suunnattava lastensa tekemisiä. Jos aikuinen ei ohjaa lasta parhaan kykynsä mukaan ja ratkaise suuria valintoja yhdessä hänen kanssaan, lapsi rakentaa elämäänsä keinotekolsen maailmamme huonoilla malleilla ja epämoraalisilla fiktioilla.
Itselleen aikuinen voi perustella oman sananvaltansa elämänkokemuksellaan. Lapsi voi väittää, että vanhempien elämänkokemus on vanhentunutta. Tämä väite täytyy kuitenkin kumota, sillä elämänkokemus ei vanhene. Oikeampi kysymyksenasettelu on, tehdäänkö lasta koskevat ratkaisut elämänkokemnukseen perustuen vai ilman elämän-kokemusta.
Ei koskaan ole liian myöhäistä kasvattaa ja ohjata lasta. Kasvattajan velvollisuus on kasvattaa. Kasvatus voi perustua vain lapsen kunnioitukselle ja hänen huomioon ottamiselleen. Rakkauden, arvostuksen ja läheisyyden puutteen tuottamat ongelmat ovat lapselle pahimpia. Kasvattajan tietoiseksi tuleminen kasvatukseen liittyvistä asioista vähentää monien kasvatukseen vaikuttavien asioiden pakottavuutta ja avaa tietä uusille ratkaisuille pois epätyydyttävistä käytännöistä, joihin on urauduttu. Kasvattajan on rakastaessaan opittava pitämään kiinni vallastaan ja valloitettava päivittäin paikkansa lapsen kulttuurissa.

Jukka Karhula
Kirjoittaja on espoolainen peruskoulun rehtori ja kasvatustieteen opiskelija.